‘- Salaisuusluokitus purettu jo 2003

Käynnissä olevasta Rosenholz-keskustelusta on aika tehdä asianmukaiset johtopäätökset. Lipposen hallituksen v. 2000 tekemä ja sittemmin unohduksiin painama avoimuuslinjaus on vihdoin pantava täytäntöön. Kiireisin tehtävä on selvittää, mitä tietoja Suomeen on saatu.

Hallituksella ei pitäisi olla esteitä nimittää viipymättä asiantuntijaryhmä, jonka haltuun kaikki tiedot annetaan.  Sen työtä tulee Saksan Stasi-arkistoja hallinnoivan viraston (BstU) yhteistyötarjous, jonka avulla Yhdysvaltoihin 1990-luvun alussa päätynyt Rosenholz-aineisto voidaan yhdistää Saksassa oleviin tiedostoihin.

Kyse on alun perinkin ollut eri tiedostojen saattamisesta palapelin lailla yhteen, jotta saadaan selville, ketkä ovat olleet sopimattoman läheisissä suhteissa DDR:n tiedustelupalveluun, ja ketkä ovat taas pikemminkin Stasin uhreja.

Rosenholz-aineistoa ei tarvitse salata julkisuuslain määräyksillä eikä kansainvälisillä sopimuksilla. Julkisuuslaki ei aseta esteitä valtion turvallisuutta vaarantaneen toiminnan tutkimiselle, eikä siihen asianosaisille aineistoon pääsemiselle.

Yhdysvallat ja Saksa purkivat Rosenholz-aineiston salaisuusluokituksen jo v. 2003. Sen jälkeen Rosenholz-aineistoa alettiin Saksassa tutkia samoilla julkisuusperusteilla kuin Stasin muutakin aineistoa. Jostain syystä tämä ei vaikuttanut edellisen hallituksen ratkaisuihin.

Tiedustelin tuolloin hallitukselta, aikoisiko se seurata Saksan esimerkkiä ja perustaa riippumattoman asiantuntijaryhmän aineistoa selvittämään (KK 235/2003 vp.). Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) vastasi mm. että “on epätodennäköistä, että aineisto sisältäisi tietoja Stasin hyväksi Suomea vastaan toimineista suomalaisista, joten salaisuusluokituksen purkamisella ei siten ilmeisesti ole vaikutusta Suomeen”.

Vastauksessaan hallitus johti allekirjoittanutta harhaan toteamalla, että Rosenholz-aineiston vastaanottamisesta ei ole valtioneuvostossa tehty “virallisia” päätöksiä – kertomatta UM:n 7.4.2000 kirjaamasta avoimuuslinjauksesta, jolla oli koko poliittisen johdon tuki.

Edellinen hallitus piti ao. vastauksessaan asiantuntijaryhmää tarpeettomana – vedoten eräänlaisiin kansallisiin imagohaittoihin sekä Supon selvityksiin! Mahdolliset aineistoluovutukset olivat ministeri Rajamäen mukaan tapahtuneet “toimivaltaisten viranomaisten välillä niiden keskinäisten salassapitosopimusten perusteella ja vakiintuneen kansainvälisen käytännön mukaisesti”.
 
Tämänkin perusteella päättelen, että Supon on annettu toimia hyvin itsenäisesti asiassa, jossa olisi tarvittu poliittista johtajuutta ja avoimuutta.

Suomessa on aika Ruotsin ja Norjan mallin mukaisesti läpivalaista Supon toimintamenetelmät, uhkakuvat ja vastuusuhteet viime vuosikymmenten ajalta. Pelkästään Supon Alpo Rusin tapauksessa tekemät virheet ovat raskauttavia.

Turvallisuuspoliisin parlamentaarinen valvonta on Suomessa heikompaa kuin missään vanhassa EU-maassa. Se on pantava vihdoin kuntoon.