Kansanäänestystä, Karjusaarta ja vastapainoa Mannisen esitykselle

Elokuussa pääministeri kertoi sopineensa muiden hallitusryhmien johtajien kanssa, että EU:n perustuslaista ei tulla järjestämään kansanäänestystä. Syksyn kuluessa keräsimme eri puolueista kansanedustajia lakialoitteeseen, jossa ehdotetaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä Suomessa. Lokakuun lopulla aloite julkistettiin. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Arja Alho, ja kokoomusta ja RKP:tä lukuun ottamatta mukana on edustajia kaikista ryhmistä. Lakialoitetta ei ole tarkoitus jättää kiireellä, sillä perustuslain ratifiointi eduskunnassa alkaa ilmeisesti vasta ensi syksynä. [:]

Kansanäänestyksen lisäksi olen koettanut edistää myös pääkaupunkiseudun yhteistyön tiivistämisestä, josta kuntaministeri Manninen antanee lähiaikoina oman esityksensä. Hän haluaa hieman väkivalloin saada 14 kaupunkia ja kuntaa yhteen Uudenmaan liiton puitteissa. Mannisen laille voitaisiin etsiä vaihtoehtoa esimerkiksi Pekka Saurin esittämän Helsingin maakunnan pohjalta.

Tänä syksynä kirjalliset kysymykseni ovat koskeneet Lahden Karjusaaren arvokkaan lehmuslehdon tuhoutumista, Helsingin eläinlääketieteellisen tiedekunnan hevossairaalaa sekä hallituksen tukea Tobinin verolle.

Facebook
Twitter
WhatsApp