Uuteen kauteen: Ulkopolitiikan tekijät eivät voi enää sivuuttaa kansalaismielipidettä

///Vihreä lanka

On ollut hieno kokemus sulautua 20.000 ihmisen mitä kirjavimpaan joukkoon, joka on vaivautunut kaduille ilmaisemaan mieltään Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäyssotaa vastaan. Näin on kumottu näyttävästi se käsitys, että ulkopolitiikka on arvostelun ulottumattomissa oleva valtiollinen yksinoikeus. Useimmilla ihmisillä on näistä monimutkaisista asioista kuten Irakin sodasta terveeseen vaistoon perustuva mielipide. Se ei voi olla vaikuttamatta.[:]

Uuden hallituksen ohjelmaa kirjoitetaan tilanteessa, jossa Yhdysvaltain kansallinen turvattomuudentunne ohjaa maailmanpolitiikkaa. Maailman ainoa supervalta luottaa traagisesti vain itseensä. Euroopan unionin vahvistaminen on luonnollinen johtopäätös koetettaessa estää YK:n marginalisoiminen kenttäsairaaloiden pystyttäjäksi. Suomen on syytä tutkiskella rakentavasti EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan – ja tarvittaessa puolustuspolitiikankin – tiivistämistä. Ajankohtainen esimerkki on EU:n yhteinen asevientisäännöstö, jonka käytännön merkitystä on usein voinut ihmetellä.

Kansainvälisen terrorismin vastainen toiminta on sulauttamassa yhteen sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä onkin jo esittänyt kansainvälisen trendin mukaisesti turvallisuusministeriön perustamista. George Orwellilla olisi jotain sanottavaa tilanteeseen, jossa pysyvä poikkeustila kumoaa oikeusvaltioperiaatteet. Euroopan parlamentti vaati äskettäin unionia pitämään tiukasti kiinni kansalaisten yksityisyyden suojasta Yhdysvaltain vaatiessa turvallisuutensa varmistamiseksi mitä yksityiskohtaisimpia tietoja sinne saapuvista lentomatkustajista.

Kehitysyhteistyön rahoitus on hallitusneuvottelujen eettinen testi. Kehitysyhteistyövaroihin pitäisi suhtautua kuin EU:n jäsenmaksuihin – ne eivät kilpaile muun rahoituksen kanssa. Toki on paikallaan kysyä, mitä rahalla saadaan aikaiseksi.

Kansalaiset seuraavat huolestuneina myös maailmankaupan vapauttamista Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Erityistä liikehdintää on aiheuttanut palvelujen vapauttaminen GATS-sopimuksella. Mitkään vakuuttelut julkisten palvelujen turvaamisesta eivät tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että julkisen ja yksityisen välinen raja on epäselvä. Tätäkin kysymystä käsiteltäessä hallituksen ja erityisesti ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston on edistettävä ja siedettävä nykyistä avoimempaa kansalaiskeskustelua.

Ulkopolitiikan päätöksentekorakenteita on muunnettu moniin ajan vaatimiin muutoksiin. EU-sihteeristö siirrettiin ulkoministeriöstä pääministerin alaisuuteen, kun kävi selväksi, että EU on enimmäkseen arkista sisäpolitiikkaa. Presidentti ja uusikin hallitus tekevät jatkossa hyvää yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa riippumatta siitä, mitä SDP:n ulkopoliittiselle värisuoralle tapahtuu.

Silti joitain uudistuksia tarvitaan. Ulkoministeriössä häärää aika monta ministeriä. Neljästä tulisi kaksi, jos varsinaisen ulkoministerin rinnalla toinen hoitaisi kehitysyhteistyötä, uutukaisia globaaliasioita sekä kauppapolitiikkaa. Viimemainittuun kokonaisuuteen pitäisi nivoa kauppa- ja teollisuusministeriöstä kaikkinainen myynninedistäminen vientiluottoineen ja –takuineen. On pelätty, että näillä otteilla kehitysnäkökulma alistettaisiin kaupankäynnin itsekkäille eduille. Väittäisin kuitenkin, että näin saataisiin aikaan toivottua kehityksen ja kaupan yhteensopivuutta.

Facebook
Twitter
WhatsApp