///Turun Sanomat

Vaaliväsymyksen vaivaaman eduskunnan viikon piristysruiskeena on ollut seurata parlamentin tapahtumia Strasbourgissa. Voin hyvin kuvitella, miltä entisistä kollegoista – ja varsinkin uusista suomalaisista euroedustajista – tuntuu draaman keskellä. Euroopan parlamentti ei todellakaan ole enää mikään kumileimasin.[:]

Olisi silti virhe kuvitella, että parlamentti vain haluaa itsetarkoituksellisesti pönkittää itseään. Vastassaan sillä on nimittäin ministerineuvosto, 25 jäsenmaata, jotka pitävät alusta loppuun kiinni “omasta” komissaaristaan.

Omia on kyllä tuettu parlamentissakin. Esimerkiksi energiavaliokunnassa ehdokkaan oma ryhmä arveli unkarilaisen energiakomissaarin “kykenevän oppimaan alansa, kunhan saa tilaisuuden tutustua siihen kokopäiväisesti”. Vaikeaa on myös puolustaa hollantilaista kilpailukomissaaria, jolla on vaikeuksia irrottautua osallisuudestaan kymmeniin yrityksiin.

Italian ehdokas Rocco Buttiglione on toki omaa luokkaansa. Hänenhän suurin ansionsa lienee se, että Brysselin-passilla pääministeri Silvio Berlusconi sai lähetettyä miehen pois silmistään.

En todellakaan haluaisi antaa vanhoillisista mielipiteistään tunnetun Buttiglionen vastuulle esimerkiksi tällä hetkellä kovin ajankohtaista kysymystä eurooppalaisen rikosrekisterin perustamisesta tai laittoman maahanmuuton estämisestä.

Parlamentilla on oikeus vaatia laatukomissaareja. Pääministeri Matti Vanhanen kuitenkin haluaa Euroopan parlamentin tyytyvän jäsenmaiden tarjontaan. Jossain tilanteessa kun Suomenkin ehdokas voisi joutua kovaan ryöpytykseen.

Jos parhaillaan Roomassa kokoontuvat EU-maiden johtajat ajattelevat kaikki samoin kuin Vanhanen, ongelmaan ei ehkä löydy ratkaisua. Jos jäsenmaat eivät osoita mitään joustavuutta, heidän tuskalla ja vaivalla valitsemansa komission puheenjohtaja Barroso ei nouse suosta. Ja tuskinpa parlamentti enää tyytyy salkkujen sisällön uuteen jakoon. Veikkaan, että ainakin yhden, ellei useamman, ehdokkaan on vaihduttava.

Parlamentilla on myös oikeus vaatia vahvaa komissiota, ja siksi se on toiminut vastuullisesti kieltäytyessään antamasta valtakirjaa nyt kootulle joukolle.

Vastaisuuden varalle olisi syytä kaivaa esiin kaksi ehdotusta, jotka aiemmin on kuopattu.

Ensinnäkin EU:lle uutta perustuslaillista sopimusta valmistelleessa konventissa esitettiin, että jokainen jäsenmaa esittäisi komission jäseneksi kolmea henkilöä, jotka edustavat kumpaakin sukupuolta.

Ajatuksessa on kaksi etua. Luonnollisesti sillä helpotettaisiin naisten ja miesten tasa-arvon toteutumista komissiossa. Menetelmä ei poikkeaisi kovinkaan paljoa suomalaisen kunnanhallituksen nykyisestä valintaprosessista, kun maassamme on otettu käyttöön kiintiöt. Se tietysti auttaisi myös löytämään tarpeeksi pätevän henkilön jokaiseen tehtävään. Suomi vastusti ehdotusta, koska se nakertaisi jäsenmaan yksinvaltaa määrätä komissaarista. Ehdotus haudattiin vähin äänin, mikä oli todella lyhytnäköistä ajatellen nyt syntynyttä kiistaa.

Toinen ehdotus on ollut keskustelussa kauan. Sen mukaan parlamentille tulisi oikeus äänestää yksittäisen komissaarin luottamuksesta. Nykyisin on osoitettava epäluottamus koko komissiolle. Esillä oleviin ongelmiin saattaisi riittää mainiosti, että parlamentti olisi voinut osoittaa epäluottamuksensa suoraan epäpäteviksi ja sopimattomiksi katsottuihin komissaareihin.

Nyt on joka tapauksessa elettävä voimassa olevilla pelisäännöillä. Eiköhän parlamentti pääse marraskuun puolivälissä asettamaan tehtäväänsä pätevää komissiota. Edellytyksenä on kuitenkin, että jäsenmaat katsovat peiliin ja myöntävät, etteivät ne ole aivan osattomia syntyneeseen hämminkiin.

Pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi se, mistä parlamentin käytävillä jo puhutaan: Tiettävästi ainakin Ruotsin pääministeri Göran Persson uhoaa laittavansa parlamentin järjestykseen. Toivon hartaasti, että pääministerit osoittavat eurooppalaisempaa vastuunkantoa.

Kirjoittaja on vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja.