Hautala ja Kasvi: Perusoikeudet turvattava tietoyhteiskunnassa

Euroopan parlamentin kansalaisoikeuksien valiokunnan ainoa suomalaisjäsen ja ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala ja kansanedustaja Jyrki Kasvi puhuvat tänään klo 14 eduskunnan kansalaisinfossa järjestettävässä tilaisuudessa internetin tietosuojasta, sananvapaudesta ja muista perusoikeuksista sekä tekijänoikeuksista. [:]

– EU:n tietosuojadirektiivi tullaan päivittämään. Komission alustavat ehdotukset ovat oikeansuuntaisia, mutta EU-tason säätelyn tiukentaminen ei yksin riitä. Nyt olisi saatava myös kansainvälinen sopimus tietosuojasta, jossa säädellään, mihin tarkoitukseen henkilötietoja kerätään ja käytetään sekä kuinka kauan aikaa niitä saa säilyttää, sanoo Kasvi.
 
– Globaali sopimus olisi tärkeää myös siksi, ettei kansalaisten ja parlamentaarikkojen tarvitsisi olla tapauskohtaisesti varuillaan EU:n sopimuksista kolmansien maiden kanssa, jotka koskevat tietosuojaa. Esimerkiksi väärennösten vastaisessa ACTA-sopimuksen sisällöstä olen ollut todella huolissani. Huolta lisää se, että sopimusprosessi on täysin salattu, pahoittelee Hautala.

– Tietoverkkoihin jää meistä yhä enemmän digitaalisia jälkiä. Voidaan ajatella, että ihmisille syntyy digitaalinen jalanjälki. Esimerkiksi nuoruuden virheet voivat olla digitaalisessa jalanjäljessä rasitteena loppuelämän. Internetin hallintaa pohtivassa, YK:n järjestämässä Internet Governance Forum –kokouksessa nousi tänä vuonna voimakkaasti esiin ajatus “oikeudesta unohtaa”. Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset ovatkin ainoa mahdollisuus toteuttaa myös jonkinlainen yksilön kontrolli omaan digitaaliseen jalanjälkeensä, Kasvi toteaa.

– Ihmisoikeustyössä yhä useampi kysymys liittyy tavalla tai toisella moderniin teknologiaan. Nokia Siemens Networksin Iran-kauppa toi esiin, että tarvitaan lisää valvontateknologian kauppaa koskevaa säätelyä. Valvontateknologian väärinkäyttö Iranissa osoitti, että EU:n ja Yhdysvaltojen vaatimuksesta on otettu käyttöön liian laaja valvontastandardi kännykkäverkoissa. Tätä standardia tulisi nyt rajoittaa, sanoo Hautala.

Facebook
Twitter
WhatsApp