Euroopan parlamentin ihmisoikeusasioiden alivaliokunta käsitteli maanantai-iltapäivänä suomalaisen ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkolan murhaa. Alivaliokunnan kuulemistilaisuudessa olivat mukana myös Jaakkolan vanhemmat ja heidän asianajansa David Peña. He vaativat Meksikon viranomaisia nopeuttamaan murhatutkimuksia, tuomaan syylliset oikeuden eteen ja tarjoamaan todistajille suojelua. [:]Meksikon hallituksen edustajat vakuuttivat, että Meksiko on sitoutunut huhtikuussa tapahtuneiden rikosten selvittämiseen.
Ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja Hautala totesi: “Väkivaltaisuudet etenkin Meksikon raja-alueilla jatkuvat yhä. Jaakkolan ja Beatriz Cariñon murhan jälkeen ainakin kaksi on haavoittunut väkivaltaisuuksissa, mutta kukaan ei ole joutunut oikeuden eteen”.
Oaxacan tutkimusten edistymistä seurannut Hassi korosti puheenvuorossaan, että kyse ei ole sisäisestä konfliktista. “On paljon merkkejä siitä, että alueella tapahtuvaa väkivaltaa tuetaan ja jopa johdetaan ulkopuolelta”. Hassin mukaan useat eri ihmiset ovat kertoneet murhista syytetyn Ubisort-ryhmän työskentelevän ulkopuolisten tahojen kanssa “Lisäksi Beatriz Cariño murhattiin aseella, jollaista ei lain mukaan myydä siviiliväestölle”. Hassi painotti todistajansuojelun tärkeyttä. “Nyt väijytyksestä selvinneet pelkäävät turvallisuutensa puolesta ja he epäilevät, että heitä on seurattu. Aivan kuin he eivät olisi uhreja vaan syyllisiä johonkin”.
Lue Euroopan parlamentin tiedote keskustelusta: www.europarl.europa.eu/fi/pressroom/content/20101109IPR92870