Marrakechiin kokoontuneet maailman johtajat hyväksyivät YK:n siirtolaisuussopimuksen (Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration). Sopimus on ensimmäinen kattava, kaikki siirtolaisuuden muodot huomioon ottava kansainvälinen asiakirja, joka perustuu valtioiden yhteisvastuuseen ja yhteistyöhön sekä ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Siirtolaisuussopimus syntyi vastauksena Euroopan 2014-2015 tapahtumiin, kun pakolaisia saapui Syyrian ja Irakin kriisin seurauksena Eurooppaan. Sopimuksella pyritään luomaan yhteinen, kansainvälinen viitekehys kaikelle siirtolaisuudelle. Tavoitteena on ohjata siirtolaisuutta laillisiin, valvottuihin ja turvallisiin kanaviin sekä taata siirtolaisten ihmisoikeudet kaikissa tilanteissa.

Sopimusprosessia on kuitenkin varjostanut virheellisen tiedon ja valeuutisten levittäminen. Kansallismielisten populistien näkökulmasta sopimus on kätevä syntipukki. Ei ole sattumaa, että siirtolaisuussopimuksesta ovat irtisanoutuneet juuri ne EU-maat, joissa oikeistopopulismi on vahvimmillaan: Bulgaria, Itävalta, Puola, Unkari, Slovakia ja Tšekki. Myös Belgian hallitus on ajautunut kriisiin sopimuksen vuoksi ja Viron eduskunta päätti sopimuksen allekirjoittamisesta hallituksen tahdon vastaisesti.

Samasta syystä Suomessa sopimusta vastustavat näkyvästi perussuomalaiset, kansainvälisten kollegoidensa tuottamien materiaalien tukemana. Näyttää, että kansainvälinen yhteistyö kelpaa kyllä siirtolaisuuden vastustamisessa, mutta ei sen reilussa ja turvallisessa hallitsemisessa.

Ulkoministeriön johtava asiantuntija Renne Klinge on arvioinut meneillään olevaa Euroopan laajuista valeuutiskampanjaa toteamalla, että asiakirjaa ymmärretään tahallaan väärin ja siitä levitetään tarkoituksellisesti väärää tietoa. Muun muassa Itävallassa juuri valeuutiset ja verkkomediat, kuten YouTube-videot, saivat Itävallan irtautumaan sopimuksesta. Pahimmillaan kyse on puhtaista salaliittoteorioista, joissa maailmanhallitus haluaa viedä yksittäisten maiden oikeudet päättää omista asioistaan.

Todellisuus on kuitenkin aivan toinen. Siirtolaisuussopimus ei ole sitovaa lainsäädäntöä vaan lähinnä maailman maiden aiesopimus – tai kompakti. Sen yksi keskeinen lähtökohta on valtioiden itsemääräämisoikeus. EU:n siirtolaisuutta koskeva sääntely on jo nyt tiukempaa ja velvoittavampaa kuin mitä YK:n sopimukseen on kirjattu. Siirtolaisuussopimusta kuitenkin tarvitaan yhteisten tavoitteiden asettamiseksi ja suunnan näyttämiseksi kohti inhimillisempää siirtolaispolitiikaa. On vaikea nähdä, että yksikään osapuoli hyötyisi yhteisten pelisääntöjen vastustamisesta.