///Puhe Vihreän liiton valtuuskunnan kokouksessa

Globalisaation myötä kärjistyy uudella tavalla jako oikeistoon ja vasemmistoon. EU-edustaja Alexander Stubb kirjoittaa, että “laillisuusperiaatteen korostaminen, globalisaation hallinta ja YK-liturgia nostattavat varmaan tunnelmaa Sadankomitean tai Maan ystävien teekutsuilla, mutta kylmässä maailmassa niillä ei ole juuri mitään käyttöä.” – Kaikesta päätellen siis myös suomalainen oikeisto on löytämässä globaalia identiteettiään, johon eivät sovi Tobinin vero levottomien pääomaliikkeiden hillitsemikseksi, inhimillisten arvojen istuttaminen maailmankaupan sääntöihin tai ihmisoikeuksien korostaminen ulkopolitiikassa. Siinä maailmassa alati kiihtyvä kilpailu ja tehostaminen on itseisarvo, vaikka kvartaalitalouden yrityksissä nyt keskustellaan jo organisaatioiden burnouteista. [:]

Uskon, että on saavutettu käännepiste, jossa oivalletaan, että globalisaation hallinta koituu myös talouden hyödyksi. Vihreiden on syytä pyrkiä nykyistä enemmän keskustelemaan työnantajien kanssa siitä, että tehokkuuden ja tuottavuuden lisäämisellä on inhimilliset ja yhteisölliset rajansa. Voimme varmasti pohtia teollisuuden kanssa myös sitä, miten globaalin ympäristöpolitiikan vapaamatkustajat saadaan kuriin, esimerkkinä strategia Yhdysvaltojen houkuttelemiseksi liittymään ilmastopolitiikkaan.

Yksipuolinen kilpailukyvyn korostaminen oikeudenmukaisuuden ja reilujen pelisääntöjen kustannuksella uhkaa jo talouden perustaa, eikä yksin sen pohjalle voi rakentaa Suomen strategiaa globalisoituvassa maailmassa. Valitettavasti paljon mainostettu valtioneuvoston globalisaatioraportti on nimenomaan ja yksipuolisesti kilpailukykyraportti, jota ei kuitenkaan pidä kokonaan torjua. Voimme kehittää edelleen siihen sisältyviä ehdotuksia osaamisen ja luovuuden vahvistamisesta sekä työperusteisen maahanmuuton edistämisestä.

Aivan näinä päivinä lienee valmistumassa ulkoministeriön globalisaatioraportti, joka saanee kilpailukykypuolueelta ankaran tuomion. Hallituksella on siis kaksi globalisaatiostrategiaa, ja tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, kuuluvatko ne lainkaan samalle planeetalle. Mielestäni juuri meillä on mahdollisuus luoda tuo yhteys ja todistaa, että kilpailukyky ja reilut globaalit pelisäännöt voidaan sovittaa yhteen, jos tahtoa ja näkemystä on. TV:n ajankohtaisohjelmassa (A-Talk) väitettiin äskettäin, että vihreiden globalisaatiostrategia on epäselvä.

Liikennealan lakot osoittavat nekin osaltaan, että oikeiston ja vasemmiston jännite elää vahvempana kuin aikoihin. Vaikka toivommekin, että osapuolista jompikumpi viisaampana antaa periksi ja mahdollistaa neuvottelut jo viikonlopun aikana, voi kuitenkin todeta, että juuri globalisaation myötä kiihtynyt kilpailu ja kilpailuttaminen on pakottanut kiristämään työoloja osin epäinhimillisiksi. Ulkoistaminen ja kilpailuttaminen ovat äärimmäisen vaikea laji, jossa on tarkkaan punnittava, mihin tasapaino taloudellisen tehokkuuden ja palvelujen laadun välille asettuu. Se on aito poliittinen kysymys, ei pelkkää teknistä säätämistä, eikä niin vaikeita prosesseja ole mahdollista hallita tapaus tapaukselta. Voimme oppia Helsingin joukkoliikenteen yhtiöittämispäätöksestä ja Espoon Sähkön myynnistä. Voimme pohtia, kuinka
julkisia hankintoja voidaan käyttää kestävän kehityksen edistämiseen.

Kunnallisvaalikeskustelun aikaan saattoi todeta, että vihreiltä puuttuu perinpohjainen palveluohjelma, jossa pohditaan, millä kriteereillä ulkoistaminen ja kilpailuttaminen voivat ylipäätään olla myös laadukkaita. Laatuun lasken myös työntekijöiden hyvinvoinnin.

Globalisaation myötä vihreiden on syytä parantaa keskusteluyhteyttään ay-liikkeen kanssa. Työvoima on maailmanlaajuisen kilpailun vapautuessa muodostumassa tavaraksi siinä missä aineelliset tuotteet. Tämä kehitys tapahtuu ennen muuta vapauttamalla palvelukauppaa niin EU:n kuin Maailman kauppajärjestönkin piirissä (GATS). EU:n erittäin suuria ristiriitoja herättävä palveludirektiivi käsittää 80 % taloudellisesta toimeliaisuudesta ja on vaarassa muuttaa erittäin radikaalisti työelämän sääntöjä, jos työehtojen valvonta tapahtuu siinä maassa, jossa palvelun välittävä yritys toimii. Tärkeitä keskustelukumppaneita ovat palvelualojen ja kunnalliset työntekijäjärjestöt.

Keväällä vihreät vastustivat siirtymäaikalakia, jolla Virosta ja muista uusista EU-maista tulevien työntekijöiden oikeutta työntekoon Suomessa rajoitettiin aluksi kahdeksi vuodeksi. Lakiin jäi “pieni” porsaanreikä, kun vuokratyövoimaa saa vapaasti välittää esim. Virosta Suomeen. Uusimpien tietojen mukaan Etelä-Suomessa työskentelee kasvava joukko erityisesti virolaisia työntekijöitä, joille maksetaan erittäin alhaisia palkkoja ja joiden työpanoksesta lisäksi hyötyvät työvoiman tänne lähettävät yritykset. Myös pimeä työvoima on lisääntynyt. Tämän voi katsoa johtuvan suoraan siitä, että siirtymäaikalailla estettiin tavallisten virolaisten pääsy tavalliselle suomalaiselle työnantajalle töihin. Siirtymäaikalaki on välittömästi purettava, nyt kun sen meidän tarkasti ennustamat ikävät seuraukset ovat toteutuneet.

Tätä aikaa on nimitetty epävarmuuden ajaksi. Epävarmojen pätkätöiden varassa eläminen on juuri sitä. Sitä on myös se, että voittoa tuottavat suuret yritykset irtisanovat satoja työntekijöitä kerralla. Vihreiden tehtävänä on jatkaa sellaisten ehdotusten tekemistä, jotka helpottavat elämää epävarmuuden kanssa. Sellaisia ovat perustulo, työttömien, pätkätyöläisten ja muiden haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten oikeuksien puolustaminen, toimivien vuokra-asuntomarkkinoiden aikaansaaminen kasvukeskuksiin ja yhteisöllisyyden korostaminen. Meidän on pystyttävä entistä paremmin yhdistämään ohjelmassamme osaamiseen ja luovuuteen perustuva talous oikeudenmukaisiin pelisääntöihin niin Suomessa kuin maailmassakin. Siten voimme lunastaa uudelleen oikeutemme sanoa, että emme ole oikealla emmekä vasemmalla vaan edessä.