///Vihreä Lanka
Europarlamentissa menestyminen edellyttää yhteistyötä.
EU-vaalien suuri yllätys on, ettei Euroopan parlamentin sisäinen rakenne muuttunut kovinkaan paljon, vaikka monissa uusissa jäsenmaissa poliittinen värisuora on ollut selvästi erilainen kuin vanhoissa. Sosialismin murtumisen jäljiltä klassinen oikeisto on ollut niissä vahvoilla.[:]
Nyt saatu tulos viekin kehitystä vähän pidemmälle samaan suuntaan kuin vuoden 1999 muutos, joka vei sosiaalidemokraateilta valta-aseman. Vihreissä pelättiin silloin politiikan muuttuvan markkinahenkisemmäksi ja ympäristövastaisemmaksi. Piirun verran näin saattoi käydäkin, mutta suurempi muutos oli, että kansanpuolue irtautui saman tien kahden suuren puolueen yhteistyöstä ja teki tilaa keskisuurille ryhmille, kuten liberaaleille ja vihreille.
Kun demarien pitkällä valtakaudella keskisuuretkin ryhmät olivat saaneet istua salin takapenkeillä, nyt saimme omat lohkomme aina eturiville saakka. Tällä tavalla istuin muuten kaksi ja puoli vuotta liberaalien puheenjohtajan Pat Coxin vieressä, joka on toiminut myös
Euroopan parlamentin puhemiehenä.
Vakuutuin Coxista sekä poliitikkona että henkilönä, ja näkisinkin hänet todella mielelläni komission tulevana puheenjohtajana. Kukaan ei olisi parempi kuuntelemaan ihmisiä ja selittämään, mitä unionin pitää tehdä ja miksi.
Viime vaalikaudella vakiintunut neljän tai viiden ryhmän yhteistyö takasi vihreille erittäin hyvät vaikutusmahdollisuudet parlamentissa. Kädenjälki maksimoitiin ympäristöpolitiikassa. Talouspolitiikassa tuli takkiin, mutta useimmilla aloilla vaikutus oli vähintäänkin tyydyttävä. Liikkumatilaa antoi se, että enemmistöt syntyivät asiakohtaisesti. Vihreiden kannattaa jatkaa samaa, laajapohjaista yhteistyötä eri suuntiin.
Yhteinen ryhmä alueiden itsemääräämisoikeutta korostavien, Euroopan vapaan allianssin (EVA) puolueiden kanssa osoittautui kestäväksi ratkaisuksi. Toivottavasti yhteisen sateenvarjon alla pysytään myös tästä eteenpäin. Ryhmän strateginen asema on kutakuinkin ennallaan. Tätä voidaan pitää odottamattoman hyvänä lähtökohtana uudelle kaudelle, kun otetaan huomioon, että vihreiden puolueiden aika uusissa jäsenmaissa koittaa vasta tulevaisuudessa.
EU-kritiikki näkyy uudessa parlamentissa aiempaa enemmän, mutta se jakautuu moneen alalajiin eikä varmaankaan riitä yhteiseksi nimittäjäksi ryhmän muodostamiseen. Kriitikoiden välillä on vaihtelua koko unionin olemassaolon kyseenalaistavasta Britannian itsenäisyyspuolueesta hollantilaiseen Paul van Buiteneniin, joka vahtii väärinkäytöksiä ja huonoa hallintoa. Van Buitenen sopisi periaatteessa ihan hyvin vihreisiin, mutta hänen liittymisensä ei varmaankaan ole mahdollista muutaman vuoden takaisen välirikon tähden.
Ruotsissa ja Tanskassa tiukimmat EU-vastustajat eivät enää pärjänneet entiseen tapaan. Siellä eroa unionista vaatineet joutuivat tekemään tilaa linjalle, joka korostaa epäkohtiin puuttumista sisältäpäin. Kun Suomessa suosittelin kaikkia vihreitä ehdokkaita yhtä lämpimästi, tunnustin Ruotsissa väriä osallistumalla ehdokas Paulo Silvan henkilövaalikampanjaan.
Paulon myötä Miljöpartietissa on koittanut jonkinlainen Prahan kevät: jopa 38 prosenttia vihreiden kannattajista hyväksyy Ruotsin EU-jäsenyyden ja haluaa ponnistella sen vihertämiseksi. Hienoa, että Paulo ja hänen ystävänsä tulivat ulos kaapista!
