Viestintäteknologian tulee tukea ihmisoikeuksia

Hautala kiittää Nokiaa avauksesta 

Heidi Hautalan johtama Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunta järjesti keskiviikkona kuulemistilaisuuden ihmisoikeuksista ja uudesta informaatioteknologiasta.

[:] Yhtenä kuultavana oli Nokia Siemens Networksin (NSN) markkinointijohtaja Barry French. Hän pahoitteli sitä, että yhtiön myymää urkintateknologiaa on käytetty Iranissa opposition tukahduttamiseksi. Hänen mukaansa NSN:n olisi pitänyt ymmärtää Iranin tilanne paremmin.
 
NSN rakensi Iraniin GSM-verkon ja myi vuonna 2008 valvontamekanismin (Lawful Interception Gateway), jota laajennettiin suoran valvonnan mahdollistavalla valvontakeskuksella (Monitoring center).
 
– Nokian ulostulo oli hyvä avaus, josta voimme jatkaa eteenpäin. On hienoa, että yritys myöntää virheensä ja on irtaantunut Monitoring center -bisneksestä. French ilmoitti yrityksen “oppineen läksynsä”. Yhden yrityksen toiminta ei kuitenkaan vielä riitä. On tutkittava, pitäisikö Monitoring center -valvontakeskukset rinnastaa aseisiin, joiden vientiä rajoitettaisiin epädemokraattisiin maihin. Sananvapauden rajoittamiseen tai valvontaan käytettävän korkean teknologian vientiä ei tällä hetkellä rajoiteta lainkaan, toteaa Hautala.
 
Monimutkaisempi kysymys on valvontateknologia (lawful interception), joka on EU:n ja Yhdysvaltojen vaatima matkapuhelinoperaattoreiden standardi.
– Me olemme todella vaikeassa tilanteessa ja tarvitsemme poliitikkojen apua, kommentoi French keskiviikkona.
 
– Nyt on pohdittava vakavasti, pitäisikö standardia muuttaa siten, että epädemokraattisiin maihin myytäviin verkkoihin ei voitaisi lisätä valvontamahdollisuutta. Mitä tehdään, jos hallitus vaihtuu epädemokraattiseksi? Myös demokraattisten maiden lainvalvontaviranomaisten valvonnassa on paljon tehtävää, sanoo Hautala.
 
– Keskiviikon keskustelu oli ensi askel. Viestintäteknologian tulee tukea ihmisoikeuksia, eikä rajoittaa niitä. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan sääntelyä yhteistyössä yritysten kanssa, vaatii Hautala.

Facebook
Twitter
WhatsApp