///Turun Sanomat
Olen seurannut kiinnostuksella Suomessakin viriävää keskustelua mahdollisesta uudesta EU-kansanäänestyksestä. Yhden mielestä puolustusministeri Matti Vanhasen ehdottama kansanäänestys EU:n tulevasta perustuslaista on ennenaikaista pohdiskelua. Toisen mukaan tulossakaan ei ole niin suuria muutoksia, että olisi kysyttävä kansalta. Kolmas pitää ideaa pelkkänä poliitikoille tyypillisenä vastuun pakoiluna. Jokainen paljastaa tässä karvansa ja suhteensa demokratiaan.[:]
Jos Suomessa seurattaisiin tarkemmin eurooppalaista keskustelua, olisi havaittu, kuinka joka viikko joku EU:n nykyisten ja tulevien jäsenmaiden hallituksista ilmoittaa sitoutuvansa kansanäänestykseen. Tämä siitä huolimatta, että tulevaisuuskonventti on kesken ja sitä seuraava hallitusten välinen kokous kokonaan pitämättä.
Perustuslaki edellyttää kansanäänestystä Irlannissa, Latviassa ja Tanskassa, joista viimeksi mainittu on juuri vahvistanut toteuttavansa sen. Joukkoon ovat liittymässä ainakin Portugali, Ranska, Espanja, Liettua, Unkari, Italia ja Itävalta, ja Britanniassa kuplii parhaillaan.
Missään näistä maista ei päätöstä kansanäänestyksestä pidetä ennenaikaisena, eikä keskustelua ole yritetty tyrehdyttää. Kansanäänestys on monessa maassa demokratiaan kuuluva tapa ottaa kansalaiset mukaan tekemään päätöstä, joka vaikuttaa monin tavoin heidän elämäänsä.
Tästä aukeaa kiehtova – ja monien poliitikkojen mielestä pelottava – näkymä. Mitäpä jos kaikissa nykyisissä ja tulevissa EU-maissa järjestettäisiin samana päivänä kansanäänestys tulevasta perustuslaista! Silloin saataisiin aikaan ensimmäinen Euroopan laajuinen kansalaiskeskustelu tästä ainutlaatuisesta, vihatusta, rakastetusta tai hyljeksitystä rakennelmasta, jolle olemme siirtäneet osan oman valtiomme vallasta. Luonteva tilaisuus olisi yhdistää sellainen kansanäänestys kesäkuun 2004 europarlamenttivaaleihin.
Olen itse ollut myötävaikuttamassa tällaiseen aloitteeseen, joka on jätetty tulevaisuuskonventille. Melkein puolet konventin kaikista jäsenistä on jo yhtynyt ehdotukseemme sitovasta kansanäänestyksestä. Suomesta mukana ovat jo ainakin Esko Seppänen ja Piia-Noora Kauppi. Meillä useimmat poliitikot tuntuvat vieroksuvan ajatusta, koska sitä pidetään riskialttiina. Riski kannattaa kuitenkin ottaa, jos leveänä ja syvänä ammottava kuilu “Brysselin” ja kansalaisten välillä saadaan umpeutumaan edes osaksi.
Kansanäänestysaloite leviää nyt maasta toiseen sellaista vauhtia, että Suomessa asiaan kannattaa paneutua vakavasti. Poliitikkojen ei pidä pelätä leimautumista vastuunpakoilijoiksi, koska päätös voidaan tehdä niin, että kaikki asiaan liittyvät tahot kantavat siitä oman vastuunsa. Tanskassa ja Irlannissa parlamentin päätös alistetaan kansalaisten hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Kuka siinä pakenee vastuutaan? Suomessa perustuslaki ei mahdollista tällaista “päättävää” kansanäänestystä. Eduskunta (lue: hallitus) voi päättää kyllä kysyä kansan neuvoa ennen kuin se itse ratkaisee kantansa, mutta sellainen on aikamoista pelleilyä, kun kyse sentään on aika perustavanlaatuisista asioista. Suomen uutta, vain kolmen vuoden ikäistä perustuslakia arvioitaessa on jo esitetty, että olisi jo lähitulevaisuudessa harkittava päättävän kansanäänestyksen mahdollistamista. Taidan jättää tästä aivan lähiviikkoina lakialoitteen keskustelun vauhdittamiseksi.
Veikkaan, että kesäisenä sunnuntaina useimpien EU-maiden kansalaiset ilmoittavat europarlamentaarikkojaan valitessaan, hyväksyvätkö he silloin jo valmiin perustuslakiluonnoksen. Jokaisessa maassa äänestys tapahtuu omien säädösten mukaisesti, ja jokaisen enemmistö ja vähemmistö lasketaan tietysti erikseen. Perustuslaki vaatii jokaisessa maassa enemmistön, eikä yhtäkään maata voida jyrätä mukaan. Jos – ja kun – jossain tulee kansanäänestyksessä hylkäävä päätös, unioni joutuu neuvottelemaan siitä, miten tällainen maa järjestää suhteensa sen kanssa. Keskustelussa on väläytetty esimerkiksi mahdollisuutta uuteen kansanäänestykseen joistain kansallisista erityisehdoista, tai siirtymistä löyhempään suhteeseen. Ääritapauksessa maa voi ehkä erota unionista.
Epäilevien tuomaiden tärkeimpiä perusteluja on todeta, että emme vielä tiedä, miten paljon EU:n tuleva perustuslaki siirtää kansallista päätösvaltaa jäsenmailta unionille. Väite on heikko. Nyt jo tiedetään, että unionille tulee oikeus solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenmaiden puolesta. On ihme, jos puolustusulottuvuudessa ei oteta aikamoista harppausta, mikä asettaa Suomen valinnan eteen.
Myös se muuttaa unionin luonnetta radikaalisti, että perustuslaki tunnustaa ensimmäistä kertaa tekijän X, kansalaisen, kun jäsenmaan takaamia perusoikeuksia täydentävät perusoikeudet otetaan mukaan. Kaikki nämä ovat syitä, joiden takia kansalaisten olisi myös päästävä mukaan päättämään unionin tulevaisuudesta.
Heidi Hautala
Kirjoittaja on kansanedustaja (vihr).
