Olin tänään mukana Helsingin kaupungin vammaisten EU-vuoden 2003 keskustelussa. Toivoin, että vammaisten omat järjestöt kuten Kynnys ja Minä itse auttavat tekemään vammaisista oman elämänsä päättäjiä. Korostin ihmis- ja perusoikeuksia, jotka pitää toteuttaa jo Suomen perustuslain nojalla ja joita tukee myös EU:n perusoikeuskirja. [:]

EU:n direktiivi vuodelta 2000 velvoittaa jäsenmaat kieltämään omassa lainsäädännössään mm. vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän työelämässä ja edistämään vammaisten tasavertaista kohtelua. Syrjintätapauksissa sovelletaan ns. osittain käännettyä
todistustaakkaa, eli sen jälkeen kuin syrjityksi tullut henkilö on esittänyt
näytön syrjinnästä, työnantajan täytyy osoittaa, että syrjintää vammaisuuden
perusteella ei ole tapahtunut tai että epätasa-arvoinen kohtelu on johtunut
muusta syystä. Tämä parantaa vammaisen mahdollisuutta saada hyvitystä
syrjinnästä. Kerroin, etten ole yhtään vakuuttunut siitä, että eduskunnan käsittelyssä oleva laki yhdenvertaisuudesta täyttää direktiivin vaatimukset. Sormeni syyhyävät päästä puuttumaan siihen uudessa eduskunnassa, jos vanha ei sitä kelpuuta.

Euroopan parlamentti järjestää syksyllä 2003 vammaisten
parlamentin, jonne kutsutaan vammaisia ihmisiä koko Euroopasta
keskustelemaan tarvittavista uudistuksista. Olen itse
vaikuttanut mm. julkisia hankintoja koskeviin sääntöihin, joihin olen yhdessä vammaisjärjestöjen European Disability Forumin (EDF) kanssa koettanut saada mukaan mahdollisuutta tehdä julkisen sektorin hankintoja sosiaalisin
perustein, esim. vammaisten työverstaista. Asia ei ole vielä aivan selvä. EU on aikeissa ryhtyä tutkimaan rakennetun ympäristön merkitystä vammaisille. Helsingissä on tosi hauskaa nähdä ihmisten viilettävän pyörätuolissa esimerkiksi pitkin Kamppia ja Ruoholahtea, joissa on toteutettu esteetöntä asuinympäristöä.