///Vihreä Lanka
Kaikissa vaaleissa on riskinsä.
Arnold Schwarzeneggerin valinta Kalifornian kuvernööriksi järkyttää fiksuja
ihmisiä. Äänestäjät ovat osoittaneet huonoa harkintakykyä, protestoineet
nykymenoa vastaan tai perustaneet valintansa asioiden sijasta mielikuviin.
Kauheaa.[:]
Schwarzeneggerin äänivyöry osoittaa, että viime viikkojenkin keskustelussa
kansanäänestyksiin liitetyt riskit toteutuvat täysimittaisina aivan
tavallisissa vaaleissa. Muistissa on erään toisenkin itävaltalaisen
poliitikon vaalimenestyksen korkealla tasolla aiheuttama paniikki.
Jopa valtio-oppineet luistavat objektiivisuuden vaatimuksesta suomiessaan
kansan valistumattomuutta ja arviointikyvyn puutetta. Olisi terveellistä
arvioida edustuksellisen demokratian heikkouksia samalla mitalla.
Åbo Akademin valtiotieteen professori Göran Djupsund varoittaa, että harva
haluaisi kokea “täydellisen suoran demokratian seuraukset”, jos kansa saisi
päättää kuolemanrangaistuksista, eläkkeistä ja kulttuurista (HS 1.10.03).
Djupsund katsookin edustuksellisen demokratian kasvattavan ja kehittävän
kansalaisia, jotka joutuvat osaltaan päättämään asioista. Äärimielipiteiden
murentuessa “kultainen, mutta harmahtava keskitie voittaa”.
Havainto on arvokas, mutta miksei sitä voi soveltaa yhtä hyvin
kansalaiskeskusteluun, jota kansanäänestykset kiistatta vahvistavat?
Poliitikoiltakin voi odottaa tiettyä vastuuntuntoa, etteivät he vastoin
parempaa tietoa lähde kärjistämään kysymyksenasettelua. Todellisuudessa
kukaan ei esitä valintaa edustuksellisen ja suoran demokratian välillä vaan
niiden yhdistämistä tasapainoisella tavalla, jotta vuorovaikutus ja
oppiminen päättäjien ja kansalaisten kesken lisääntyisi.
Yhteiskunnallinen keskustelu on tosiaan aika ikävää, jos sitä käydään vain
vaaleilla valittujen kesken muiden istuessa katsomon puolella.
Sveitsiläinen, kauan Suomessa asunut ystäväni sanoo, että Sveitsissä
kahviloissa keskustellaan myös politiikasta. Syynä lienee se, että ihmiset
ovat mukana päättämässä asioista myös vaalien välillä.
Silmiini sattui tuore ranskalainen tutkimus, jonka mukaan EU:n
perustuslakia epäileviä yhdistää heikko usko omaan tulevaisuuteensa. EU ei
ole tarjonnut heille tähänkään asti paljon. Meidän fiksujen on turha
selittää, että hyväksyessämme EU:n tiivistymisen luomme villeille
markkinavoimille pontevaa vastavoimaa.
Kansanäänestyskeskustelujen pelottava riskiryhmä on monissa maissa varmasti
samankaltainen. Voimattomuuden tunne, koulutuksen puute ja epävarmuus
tulevaisuudesta saavat ihmisen äänestämään eliitin näkökulmasta väärin tai
ainakin asian vierestä. Voimattomuus epäilemättä tekee tilaa myös
äärimielipiteille. Yksi edustuksellistakin demokratiaa eniten uhkaavista
ilmiöistä on yhteiskuntien jakautuminen voittajiin ja häviäjiin, eivät
kansanäänestykset.
Jokaisen vaaleilla valitun edustajan itsesuojeluvaiston pitäisi sanoa, että
kaikkinainen osattomuuden tunne koituu laajalle levitessään edustuksellisen
demokratian kohtaloksi. Jos Jean-Jacques Rousseau eläisi, hän olisi
varmasti kovin kiinnostunut kehittämään kanssamme kansalaisten
osallistumismahdollisuuksia uudenaikaisen valistuksen välineenä.
Sveitsiläisen ystäväni tavoin haluaisin nähdä, että Suomessakin tuhansien
pöytien äärellä kodeissa, työpaikoilla, kahviloissa ja kapakoissa olisi
lupa keskustella ainakin välillä myös politiikasta.