Suomella on uusi, yhtenäinen perustuslaki, kunhan eduskunta vielä vahvistaa sen vaalien jälkeen. Kun työhön joitakin vuosia sitten ryhdyttiin, tavoitteena oli uuden vuosituhannen perustuslaki. [:] En halua vähätellä tehtyä työtä. On otettu odotettua suurempikin askel vallan jakamiseksi demokraattisemmin. Loppua kohden yhä useammat ovat myöntäneet välttämättömäksi muuttaa presidenttiä edustuksellisemmaksi hahmoksi ja jakaa presidentin valtaoikeuksia eduskunnalle ja sen luottamusta nauttivalle hallitukselle. Ajatellen edustuksellisten valtioelinten tasapainoa, ratkaisematta jäi oikeastaan vain vastuu ulkopolitiikasta, jossa presidentillä on edelleen keskeinen osa. Globalisoituvassa maailmassa on yhä vaikeampaa väittää, että ulkopolitiikka on luonteeltaan jotain aivan muuta kuin sisäpolitiikka. Alussahan jopa EU-säädöksiä vauvanruokien lisäaineista pidettiin Suomessa ulkopolitiikkana!
Ulottuvuus, jota vuosituhannen perustuslakiuudistuksesta ei löydy, on kansalaisten suorien poliittisten oikeuksien tunnustaminen. Suomessa on perinteisesti vallinnut käsittämätön illuusio siitä, että politiikka on yhtä kuin sen edustukselliset muodot. Ylimielisyydessään useimmat poliitikot myös kuvittelevat, että puoluepolitiikka on politiikan kaikenkattava määritelmä. Ei ole ihme, että politiikka tällä tavoin kapeasti ymmärrettynä on viime vuosina saanut osakseen kasvavaa epäluuloa. Ehkä epäluulo edustuksellisia elimiä kohtaan on osoitus siitä, että aika on kypsä erilaisille suorille osallistumismuodoille kuten kansanäänestyksille ja kansalaisaloitteille. Hämmästyttävän harva on tehnyt tämän johtopäätöksen. Asiaa ovat pitäneet puolueista esillä lähinnä vihreät. Kiinnostavaa kyllä, kokoomuslaiset Ville Itälä ja Sirpa Pietikäinen jättivät Paavo Nikulan valtiosääntötoimikunnan mietintöön eriävän mielipiteen, jossa he olisivat halunneet vahvistaa kansanäänestysten asemaa tulevassa perustuslaissa.
Suomen perustuslaki tuntee vastaisuudessakin vain neuvoa-antavan kansanäänestyksen. Näinkin laimeaa suoran demokratian välinettä on Suomessa rohjettu itsenäisyyden aikana käyttää vain kahdesti, vuonna 1932, kun haluttiin luopua kieltolaista, sekä vuonna 1994, kun edessä oli EU-jäsenyys. EU-kansanäänestys kuvaa selkeästi, miten rajallinen neuvoa-antava kansanäänestys on. Muistissa lienee, miten innokkaasti monet kansanedustajat ilmoittivat joka tapauksessa äänestävänsä oman kantansa mukaisesti. Kansalaisten vakava kannanotto ei kaikkien mielestä ansainnut tämän enempää painoa. Olin itse tehnyt laki-aloitteen, jossa esitin Tanskan mallia päätöksiin, joilla luovutetaan päätösvaltaa kansainvälisille järjestöille ja rakenteille kuten Euroopan unionille. Ehdotin perustuslakiin kirjattavaksi pykälää, jossa eduskunnan päätös alistettaisiin kansalaisten hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Kenelläkään ei olisi mahdollisuutta spekuloida kansanäänestyksen tuloksella, sillä se olisi viimeinen sana. Uskon, että tällaisen muutoksen aika vielä tulee.
On vaikea kuvitella, että mahdollisesta Nato-jäsenyydestä pystyttäisiin Suomessa muutoin päättämään demokraattisesti. Kansanäänestyksiä voitaisiin käyttää myös ratkaistaessa arvokysymyksiä, joissa kukaan ei ole toistaan parempi asiantuntija. Tällaisia asioita ovat energiavalinnat, geenitekniikan etiikka ja paikallisella tasolla erilaiset rakennus- ja kehityshankkeet. Perustuslakiin voitaisiin myös ottaa kansalaisaloite, jolla sanokaamme 100 000 kansalaista voi saattaa tärkeänä pitämänsä asian eduskunnan käsiteltäväksi. Kun eduskunta on ottanut asiaan kantaa, se alistettaisiin vielä päättävään kansanäänestykseen. Yleisin vastaväite kaikkea suoraa demokratiaa vastaan on, että päätöksenteko sentään vaatii huomattavaa asiantuntemusta. Omasta vaatimattomasta kokemuksestani voin paljastaa, että kaikki asiantuntemus ei suinkaan ole kerääntynyt eduskuntaan tai kaupunginvaltuustoon, ei edes europarlamenttiin. En usko Suomen kaipaavan mitään kipeämmin kuin sellaista kansalaistuntoa, jossa ihmiset kokevat olevansa osallisia yhteiskunnassaan, omasta korttelistaan aina muotoutumassa olevaan maailmanyhteisöön. Siksi ehdotan, että heti kun uusi perustuslaki saadaan vahvistettua, aloitetaan laaja keskustelu seuraavasta vaiheesta, jossa tunnustetaan kansalaiset vihdoin täysivaltaisiksi poliittisiksi toimijoiksi. Sitä voitaisiin kutsua uuden vuosituhannen perustuslaiksi.
Turun Sanomat kolumni 26.02.1999