Oppositio antaa asiantuntevaa kritiikkiä, ja etenkin vihreiden johdolla esittää myös vaihtoehtoja. Hallitus on jäänyt kiinni säästöpäätöstensä tekemättä jääneistä vaikutusarvioista ja perustuslailla Smolnan pöytää pyyhkineistä ehdotuksistaan.
Tuskin kuukausi on kulunut, kun jo hallituspuolueiden näkemyserot ovat rävähtäneet täysillä esiin. Perussuomalaisten näyttävässä lehdistötilaisuudessa euroedustaja Halla-aho syytti sisäministeri Petteri Orpoa valtuuksien ylittämisestä, kun valmistaudutaan päättämään 40 000 Välimeren yli selvinneen pakolaisen taakanjaosta EU-maiden kesken. Arvostan ministeri Orpoa, joka hallituskumppanin täyslaidallisesta huolimatta puolustaa osallistumista EU:n taakanjakoon ja maamme tähänastista YK:n pakolaiskiintiötä.
Perussuomalaisten “kriittistä” maahanmuuttopolitiikkaa täydentää kehitysyhteistyövarojen romahduttaminen 43 prosentilla, mikä on tyrmistyttänyt maan rajojen ulkopuolellakin. Miten ratkaista pakolaisongelma lähtömaissa, kun sen hoidolta viedään edellytykset? Eniten hallituksen leikkauksista maksavat maailman kaikkein köyhimmät. Kehitysavun raju leikkauspäätös osuu kehityspolitiikan todelliseen huippuvuoteen, jona sovitaan YK:n tulevat kestävän kehityksen tavoitteet sekä niiden rahoitus.
Niin on miltä näyttää. Suomen talouden ahdinkoa vain pahennetaan viestimällä ulkomaailmalle, että muut ratkaiskoot suuret kansainväliset haasteet, meitä eivät äärimmäinen köyhyys ja ilmastonmuutos kosketa. Miksi ulkomainen yritys haluaisi investoida etäiseen ja outoon maahan, joka käpertyy rajojensa sisälle? Suomen kansainvälinen profiili on parissa kuukaudessa käännetty ylösalaisin, eikä auta syyttää että näin kansa vaaleissa päätti.
Mutta onhan meillä sentään Venäjä, joka on halukas investoimaan Suomeen. Fennovoimasta on määrä tulla Venäjän hallituksen ydinvoimaosaston käyntikortti lännen markkinoille. Kansainvälinen tilanne Ukrainan sodan keskellä ei kuitenkaan ole luonut hankkeelle suopeaa neuvotteluilmapiiriä.
Valtioenemmistöisen Fortumin pitäisi pelastaa Hanhikiven ydinvoimala, mutta vain jos se saa selkeän enemmistöosuuden naapurimaan puolelle jääneisiin vanhoihin vesivoimaloihin. Nyt Venäjä on kuitenkin lisännyt ehtoja. Se vaatii päästä mukaan Loviisa-kolmoseen, vaikka Fortum ei ole edes päättänyt, haluaako se ryhtyä koko hankkeeseen. Mitä vastapuoli vielä tuleekaan vaatimaan Fennovoiman koko elinkaaren aikana, joka on kymmeniä vuosia? Haluaako Suomi todella lisätä riippuvuuttaan Venäjän energiasta, kun muu Eurooppa pyrkii siitä irti?
Elinkeinoministeri Olli Rehn osoittaa selkärankaa ilmoittaessaan, että Fennovoimalle asetetuista ehdoista pidetään kiinni. Rakennuslupahakemuksen jättämistä ei lykätä ensi viikon määräpäivästä, ja kotimaisesta 60 prosentin rahoitusosuudesta pidetään kiinni. Muu olisikin yllättävää. Rehn seisoo viime syksyllä kirjoittamaansa kaukonäköisen blogin takana. Siinä hän toteaa, että “tätä menoa Suomesta uhkaa tulla epäonnistuneiden ydinvoimahankkeiden ulkomuseo, joka samalla putoaa kelkasta vihreän talouden saralla”.
Jos Fennovoima raukeaa, elinkeinoministeri on välttänyt ennustamansa “taloudellisesti epävarman ja poliittisesti rujon investoinnin” ja pääsee näin toteuttamaan vihreää teollisuus- ja energiapolitiikkaa, jonka tarve maailmalla on huutava. Onko maallamme siis malttia irtautua menneistä virheistä ja siirtyä uuteen aikaan? Sellaista vihreät tukevat mielellään.
Pakina Ylen Lapin radiossa 25.6.2015
