///Turun Sanomat

Viimeaikaisessa keskustelussa EU:n tulevan perustuslain käsittelystä näyttää
esiintyvän pelkoja siitä, että kansanäänestys avaisi Pandoran lippaan. Kukaan
ei kykenisi pitämään keskustelua itse asiassa eikä varsinkaan estämään sen
muuttumista vuoden 1994 kansanäänestyksen asetelmaksi, huolestuttavin
seurauksin.[:]

Vallanpitäjien pitäisi lakata jatkuvasti ylikorostamasta päätöksenteon
tehokkuutta ja helppoutta demokratian kustannuksella. Epäilen, että suomalaiset
insinöörit ovat juuri siksi niin suuri lahja maailmalle, että koko kansakunnan
ajattelutapa on perin juurin käytännöllinen. Poliitikot eivät kuitenkaan ole
mitään yhteiskuntateknikkoja. Hidas ja hankalakin päätöksenteko voi olla
tarpeen, koska se vahvistaa kansalaisten osallisuutta.

Tehokkuuden ja demokratian tasapaino on tietysti alituista nuorallatanssia. Nyt
koetetaan kuitenkin päästä kansalaisten kanssa sieltä, missä aita on matalin.
Tämä näkyy erityisesti tavassa todistella, miten mitättömiä muutoksia uusi
perustuslaki unioniin toisi. Kun Esko Aho toteaa, että kansalaiset tuskin
huomaisivat sen voimaantuloa, on syytä olla todella huolissaan paitsi Ahon
tavasta lukea esitettyjä muutoksia myös siksi, että “mikään ei muutu” on
päättäjäeliitin tapa päästä helpolla.

Jacob Söderman on sohaissut muurahaispesää syvemmältä kuin kukaan muu. Jotkut
näkevät vaivaa torjuessaan Södermanin väitteet unionin monitahoisesta
vahvistumisesta kansallisen päätöksenteon kustannuksella.

Söderman haluaisi, että EU:n perustuslaista päätetään samalla tavalla kuin
Suomen vuonna 2000 voimaan tulleesta perustuslaista. Tämä on nostanut monen
päättäjän hiukset pystyyn. Väliin tarvittaisiin vaalit, ja herra ties mitä
siitä seuraisi. Södermanille kansanäänestys on vaihtoehto perustuslain raskaimmalle
säätämistavalle, kun tavoitellaan legitimiteettiä eli päätöksen demokraattista
oikeutusta.

Hänelle tässä lehdessä juuri vastannut oikeusministeri Johannes Koskinenkin
päätyy harkitsemaan, “tulisiko EU:n ja Suomen toimivaltasuhteista olla omassa
perustuslaissamme selvemmät säännökset”. Koskisen mukaan EU:n säädösperusta “vankistuu” kun se “kirjaa asteittaisten ja alituisten muutosten kertymää”. Vaivalla koottua tekstiä lähdettäisiin tuskin “niin nopeasti taas muuttamaan”. – Ollaan siis ilmeisesti tavanomaista
merkittävämmällä väliasemalla?

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissasen mukaan unionioikeus kehittyy
osin automaattisesti jäsenmaiden poliittisesta tahdosta riippumatta.
Kun säädetään EU-laki vaikkapa markkinoiden avaamiseksi, syntyy uusia ongelmia,
joiden takia on  yhdenmukaistettava kuluttajansuojaa tai työsuojelua. Näitä
muutoksia voi puolustaa, mutta ne vähentävät Suomen täysivaltaisuutta ja ovat
valitettavasti osin ennakoimattomia.

Valtioneuvosto ja eduskunta ovat huolissaan unionin toimivallan hiipivästä
kasvusta. Esimerkiksi esitys eurooppalaisen syyttäjänviraston perustamisesta on
omiaan eurooppalaistamaan myös niitä rikoksia ja rangaistuksia, jotka kuuluvat
täysivaltaisen valtion tähän asti koskemattomimpaan toimivaltaan.
Perustuslakiluonnoksessa viiva ylikansallisen ja kansallisen rikollisuuden
välillä on veteen piirretty.

Valtioneuvosto ja  eduskunta eivät myöskään katso hyvällä monia eri tapoja,
jolla unionin toimielimelle annettaisiin valtuutus päättää yksittäisen
jäsenmaan veto-oikeuden poistamisesta joissakin päätöksissä. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen mukaan tällaiset valtuutukset  saattavat olla ristiriidassa maamme perustuslain kanssa ja vaatia sen muuttamista. Edellä kuvatun kaltaiset muutokset eivät nimittäin ole Suomen perustuslain hyväksymiä “rajattuja poikkeuksia” vaan avoimia valtakirjoja. Unionin arvaamattoman omalakisuuden takia on vastuutonta antaa kuva, ettei tilanne poikkeaisi olennaisesti vuoden 1994 kansanäänestyksestä ja ettei se entisestään muuttuisi. Poliitikkojen pitää tulla ulos kaapista ja selittää, miksi unionin vahvistaminen on tarpeellista mutta ei aivan ongelmatonta. Eikö olisi jo helpointa myöntää, että päätös on aikanaan varmasti oikeutetumpi, jos kansalaiset ottavat kansanäänestyksessä osaa sen tekemiseen?

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja.