Tänään oli surullinen päivä Suomen kehitysyhteistyölle ja -politiikalle. Hallitus ilmoitti säästävänsä kehitysyhteistyöstä vuosittain 300 miljoonaa euroa eli yli kolmanneksen. Entisenä kehitysministerinä jouduin toteuttamaan jo satojen miljoonien leikkaukset edellisellä hallituskaudella. Leikattavaa ei enää ole.

Päätetty leikkaus onkin pois maailman kaikkein köyhimmiltä ja toimii kaikkia Suomen kansainvälisiä sitoumuksia, kuten kuuluisaa 0,7 prosentin tavoitetta vastaan. Jo tänä vuonna Suomi on tippunut vuoden 2014 0,6 prosentin tasosta 0,47 prosenttiin. Päätetty leikkaus siirtää mamme pois pohjoismaisesta viiteryhmästä. Kansainvälinen roolimme heikkenee selvästi. Vaikuttaa siltä, että monikaan ei ole ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys kehityspolitiikalla on nykypäivänä ulkopoliittiselle vaikutusvallalle. Tätä ulkopoliittisen aseman heikentämistä tuleva hallitus näyttää haluavan.

Ymmärtävätkö leikkauksia ajavat todella summien vaikutusta? Nykyiset kehitysmäärärahat ovat 770 miljoonaa euroa ja vuodelle 2019 oli kaavailtu 916 miljoonaa euroa. Jo 200 miljoonan leikkaus tarkoittaisi vuoden 2018 määrärahoissa kahdenvälisen tuen, kuten Suomen pääkumppanimaiden Tansanian, Kenian, Sambian, Mosambikin, Nepalin, Etiopian ja esimerkiksi Afganistanin ja Myanmarin tuen lopettamista. Eikö sillä ole väliä, että Suomi on vuosien 2011–2015 aikana hankkeillaan saanut 2,4 miljoonaa ihmistä puhtaan veden piiriin ja 2,7 miljoonalle käymälän?

300 miljoonan euron leikkaus lopettaisi kaiken Suomen monenkeskisen yhteistyön eli kehityspankkien ja YK-järjestöjen tuen. Humanitaarisen avun ja kansalaisjärjestöyhteistyön katkaiseminen ei edes riittäisi kattamaan säästösummaa. Näillä leikkauksilla ei pelasteta Suomen taloutta, mutta niillä on suora vaikutus köyhimpien, naisten ja lasten elämään. Suomi on vielä UN Women -järjestön suurin tukija, mutta tuskin kauaa.

Pettymys on myös se, että uusi hallitus lopettaa päästöhuutokauppatulojen ohjaamisen kansainväliseen ilmasto- ja kehitysrahoitukseen.

Onneksi tuleva hallitus on jo aiemmassa ulkopoliittisessa linjauksessaan osoittanut halua jatkaa nykyistä tuloksiin painottunutta kehityspolitiikkaa. Se on ilmaissut halua jatkaa kehitysmaiden verojärjestelmien tukemista. Myös kehitysmaiden oman yksityissektorin tukemista on kannatettu. Tähän ei kuitenkaan sovi kaavailtu jo lakkautetun korkotuen palauttaminen. Korkotukiluotot vastaavat enemmän suomalaisia tarpeita ja tukevat Suomen ulkomaankauppaa. Kehitysyhteistyön on keskityttävä kumppanimaiden tarpeisiin. Kehitysvaikutukset eivät aina ole olleet tärkein kriteeri hankkeiden arvioinnissa. Kehitysvaikutuksista kiinnipitämiseen tarvittaisiin paljon hallinnointia.

On selvä, että yritysten on oltava mukana kehitysyhteistyön toteuttamisessa, mutta korkotuki ei ole oikea väline. Jotkut pelkäävät sen lisäävän kehitysmaiden velkaantumista, toiset taas sitä, että kehitysmaihin viedään tarpeettoman korkeaa teknologiaa. Joka tapauksessa kansainvälisesti on sovittu, ettei kehitysapu olisi “sidottua”. Korkotuet taas on sidottu suomalaisiin tuotteisiin. Tarvitsemme sellaisia keinoja yritysten osallistumiseen kehitysyhteistyöhön, joilla tehokkaimmin vähennetään köyhyyttä ja eriarvoisuutta.