///Vihreä Lanka

Puolustusministeri Matti Vanhanen (kesk.) on ilmoittanut, ettei Suomi voikaan näillä näkymin liittyä maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Edellisen hallituksen hyväksymässä
puolustuspoliittisessa selonteossa luvattiin olla siinä mukana vuonna 2006, ja miinat hävitettäisiin viimeistään vuonna 2010. Linjanmuutoksesta lienee kyse, koska myös samaa puoluetta edustava Turvallisuus 2004 -työryhmän puheenjohtaja Aulis Ranta-Muotio on samaa mieltä. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.) on ehtinyt arvostella Vanhasta, joten tiedossa on kiinnostava särö hallituksen sisällä.[:]

Vanhanen pitää jalkaväkimiinoja olennaisena osana suomalaista maanpuolustusta, perusteltuna niin puolustuksellisesti kuin taloudellisestikin. Korvaava asejärjestelmä maksaisi arviolta 400-600 miljoonaa euroa, eikä siihen ole varattu rahaa. Minkälaiseen viholliskuvaan tarve korvata maamiinat uusilla aseilla liittyy? Mahtaako vihollinen hyökätä pitkän itärajamme ylitse maata myöten, kuten aiemmissa sodissa? Kesäkuun 1944 suurhyökkäys koskettaa minua vieläkin, koska isäni oli räiskeen alkaessa kakkosmiehenä puolustamassa Viipuria. Silti epäilen, että todennäköisempi turvallisuusuhka idästä on Venäjän epävakauden luoma syöksykierre. 600 miljoonaa eurolla vakauttaisi suuren naapurimaan oloja aika lailla.

Puolustusbudjettia ei pidä korvamerkitä vuosikymmenestä toiseen vanhojen uhkien varalle, kun maailma muuttuu. Turvallisuusuhkat ovat paljolti globaaleja. Maanpuolustuksenkin nimissä on yhdyttävä valtioneuvos Harri Holkerin vakavaan vetoomukseen nostaa kehitysyhteistyömäärärahat jo tällä vaalikaudella 0,55 prosenttiin bruttokansantuotteesta matkalla kohti maagista 0,7 prosenttia, joka pitäisi saavuttaa 2010. Tällä vaalikaudella tarvittaisiin lisärahoitusta noin puolet maamiinat korvaavien aseiden hinnasta.

Yksin Kamputseassa elää 35000 miinojen vammauttamaa ihmistä. Suomi puolustaa maamiinojaan sillä, ettei niitä kylvetä maahan summittaisesti ja että kansainvälistä sopimusta tarvitaan hillitsemään aivan muita maita. Näistä hyvinkin mahtavat, kuten Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat
kieltäytyvät sitkeästi allekirjoittamasta Ottawan sopimusta. Muuten Suomi on pitänyt monenvälisen kansainvälisen oikeuden puolta. Maamiinoista on tullut Suomen sokea piste. Kiusallista kansainvälistä huomiota riittää, sillä Ottawan sopimus toi kansainväliselle maamiinakampanjalle vuonna 1997 Nobelin rauhanpalkinnon.

Suomi on ainoa EU-maa, joka ei ole mukana Ottawan sopimuksessa. On helppo naureskella Belgian kaltaisille, ystävällisten naapurien syleilyssä eläville maille, jotka ovat ratifioineet sopimuksen, mutta kohta olemme Euroopan unionissa samassa veneessä Viron, Latvian ja Puolan kanssa. Nämä maat pelkäävät Venäjän vielä hyökkäävän. Kyseistä uhkakuvaa pitää ilmeisestikin tutkia vakavasti unionin tulevassa turvallisuusstrategiassa.

Ehdotan, että Ulkopoliittiselta instituutilta tilataan kustannushyötyanalyysi maamiinojen korvaamisesta muilla turvallisuutta edistävillä toimilla, mukaan lukien uusi asejärjestelmä. Ennustan sen osoittavan, että puolustusministeri Vanhanen voi pitää kiinni nykyisistä sitoumuksista, vaikka valtiovarainministeri kieltäytyisi edelleenkin antamasta aseisiin
lisää rahaa.