Eilen päättyi kolmas Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi, jossa olin emäntänä. Eduskunnan pikkuparlamentissa järjestetyssä kaksipäiväisessä seminaarissa oli yli 30 vierasta Venäjältä, toinen toistaan rohkeampia ihmisiä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia vaikeissa olosuhteissa. Toiminta sai alkunsa Anna Politkovskajan järkyttävästä murhasta syksyllä 2006, kun me Annan suomalaiset ystävät päätimme koota voimamme Venäjän demokratiakehityksen edistämiseksi. [:]Olemme onnistuneet lähes olemattomilla resursseilla synnyttämään tradition, joka luo venäläisille kansalaisaktivisteille ainutlaatuisen keskustelufoorumin. Usea kansalaisjärjestö laittaa peliin muutaman satasen tai tonnin, ja suurin avustus 7500 euroa tuli ulkoministeriöltä.
Tänä vuonna teemana olivat vähemmistöjen oikeudet, ja olimme päättäneet istuttaa samaan tilaan hyvin erilaisten vähemmistöjen edustajia ja puolustajia Kaukasian vainotuista kansoista homo- ja lesboaktiiveihin sekä opposition nuorisojohtajiin. Oli hienoa kuulla useammalta suunnalta sama viesti: Venäjällä nämä ryhmät pysyisivät tiukasti omissa nurkissaan, mutta me saamme heidät yhteen. Uskonnollisen syrjinnän, etnisen vihanpidon ja sukupuolivähemmistöjen sorron tausta on sama: demokratian ja laillisuuden puute. Venäjän federaatio myös kieltäytyy noudattamasta kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, jotka takaavat kaikille ihmisoikeudet.
Olimme kutsuneet mukaan myös äsken Moskovassa pidetyn GayPriden vetäjät Nikolai Aleksejevin ja Nikolai Bajevin. He tulivat televisiosta kautta maailman tutuiksi runsas viikko sitten, kun poliisi pidätti rauhanomaiset mielenosoittajat Moskovan Varpusvuorilla. Saimme havaita, että liike on pahasti jakautunut. Aleksejev sanoi suorat sanat maltillisemmista järjestöistä, jotka eivät hänen mukaansa ole saaneet mitään aikaan.
Tästä olisi voinut järkyttyä, mutta joku suomalainen totesi tilanteen olleen Suomessa 1970-luvulla aivan samanlaisen: homojen ja lesbojen asema oli niin tukala, että oli helpompaa löytää vihollinen viereltään kuin yhteiskunnan alistavista rakenteista ja ennakkoluuloista. Strategioista kiisteltiin. Venäjällä homot ja lesbot saavat yleisesti kuulla edustavansa sairasta vinoutumaa. Tilanne on kuitenkin hieman helpottumassa, ainakin suurissa kaupungeissa, ja Aleksejev otti aika suuren osan ansiosta GayPriden räväkän toiminnan piikkiin.
Foorumin tärkeänä teemana olivat nyky-Venäjän poliittiset vangit, tosin aina tuomiota ei langeteta suoraan vallanpitäjille epämieluisista näkemyksistä, vaan syyte voidaan rakennella myös ujuttamalla henkilön autoon tai vaatteisiin huumeita tai aseita. Olin liikuttunut saadessani vihdoin tavata Mihail Trepashkinin, moskovalaisen asianajajan, joka koki viimeksi mainitun kaltaisen kohtalon ryhdyttyään tutkimaan Moskovassa syksyllä 1999 sattuneiden kerrostaloräjäytysten todellista syytä, joksi on vahvasti osoittautunut FSB eli turvallisuuspalvelu. Trepashkin ehti virua vankilassa kolme vuotta. Suomestakin lähti useita vetoomuksia hänen vapauttamisekseen.
Merkittävää on se, että tapahtumassa onnistuttiin keskustelemaan venäläisten asemasta Virossa, Suomessa ja Latviassa ilman liikaa vastakkainasettelua. Toivoisin tämän olevan mahdollista muillakin foorumeilla.
Kohta sanomme ystävillemme näkemiin – u vidimsja – mutta ehkäpä seuraava Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi järjestetäänkin jo Pietarissa, vaikka se nyt näyttää mahdottomalta.
