///Turun Sanomat
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on tunnistanut Venäjän Suomelle olennaisen tärkeänä kysymyksenä. Valiokunta on hahmotellut kolme skenaariota. Venäjän vuoden 2008 presidentinvaaleissa odotetaan ratkeavan, lähteekö kehitys kohti suurvaltaa, joka pyrkii hallitsemaan maailmaa energiavaroillaan, vai autoritaarisen vallankäytön ja kansalaisten kaikkinaisen valvonnan tielle, vai kenties kohti monimuotoista ja suvaitsevaista Venäjää.[:]
Sanoisin, että jo nykytila on yhdistelmä kahta ensiksi mainittua. Sen voisi nimetä suurvalta-asemiaan energia-aseen avulla takaisin hakevaksi ohjatuksi demokratiaksi. Valiokunta olisi voinut suorasukaisemmin pohtia, kuinka on toimittava, jotta tämä kehitys ei enää syvene vaan alkaa tehdä tietä sille moniarvoiselle, oikeasti demokraattiselle Venäjälle, joka ei ole uhka sen paremmin ulkomaailmalle kuin omille kansalaisilleenkaan.
Suomalaisessa Venäjä-keskustelussa taannutaan helposti neuvostoaikojen tunnelmiin, joissa kahdenvälisesti hyvinkin korkealla tasolla tehtiin suuria ratkaisuja. Nokiankin menestystarina on alkanut kuparikaapelien viennistä Neuvostoliittoon. Suomessa valtiovalta ja talouselämä toimivat saumattomasti yhteen, mistä paras anekdootti on, kuinka Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatshovin käteen työnnettiin Helsingissä kansainvälisen median edessä juuri Nokian ensimmäinen kapulakännykkä.
Arvostelemme suuria EU-maita siitä, että ne toimivat unionin ohi omissa nimissään Venäjän kanssa, mutta samalla rakennamme suuria suunnitelmia kahdenvälisestä yhteistyöstä. Juuri tällaista paluuta menneisyyteen sisältyy tulevaisuusvaliokunnan visioon. Emme kai ole perustamassa uudestaan suomalais-neuvostoliittolaista kauppakomissiota?
Tulevaisuusvaliokunta sortuu myös hiukan liian kauniiseen kuvaan suomalaisista Venäjän erityistuntijoina ja -osaajina. Se itsekin toteaa, että kaksi vuotta sitten pitkän venäjän kirjoitti 125 ylioppilaskokelasta, ja näistäkin vain 39 oli suomenkielisiä. Parasta valiokunnan ehdotuksissa on venäjänkielen suosion kasvattaminen. Olen omalta osaltani jo tarttunut haasteeseen. Kuuntelen työmatkoilla kannettavasta soittimestani ja iltaisin kotona venäjänkielen kurssia, aakkosista ja pronomineista aloittaen. Innostus korvaa korkean iän!
Vähäinen kiinnostus venäjänkieleen on sidoksissa suuren maan meille tuottamaan yleiseen hämmennykseen ja pelkoon. Juuri sille on tehtävä jotain. Imago-ongelma korjaantuu kuitenkin vain todellisuutta muuttamalla. Kysymys, jota ei nyt uskallettu asettaa, kuuluu: kuinka me Suomessa ja EU:ssa voimme vahvistaa Venäjän demokratiakehitystä? Ei sen enempää eikä vähempää.
Tehtävään tarvitaan ensinnäkin koko EU. Olin hyvin tyytyväinen, kun pääministeri Matti Vanhanen sai vihdoin sanottua Euroopan parlamentin edessä Suomen puheenjohtajakauden loppuhuipennuksessa, että Venäjän demokratiakehitys on huolestuttavaa. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, ja vain niiden pohjalta voi laatia tiekartan, joka vie perille.
Koko EU:n on puhuttava entistä painokkaammin tuolla kuuluisalla yhdellä äänellään siitä, että strategiset kumppanit EU ja Venäjä voivat tehdä tiiviimpää yhteistyötä vain yhteisten arvojen pohjalta. Luotan, että liittokansleri Angela Merkelin johdolla tämä äänensävy vahvistuu.
Toimiminen EU:n puitteissa pitää myös Suomen poissa vanhasta houkutuksesta, joka valitettavasti oli eilen hyvinkin läsnä tulevaisuusvaliokunnan Venäjä- seminaarissa: ensin ovat taloussuhteet, ja sitten jossain matkan päässä on joitain ihmisoikeusongelmia, mutta yhteen ne eivät varsinaisesti kuulu.
Toiseksi Venäjän demokratiakehityksen edistäminen vaatii henkitoreissaan olevan venäläisen kansalaisyhteiskunnan aktiivista tukemista. On ollut hienoa nähdä, kuinka EU-maiden ja komission edustajat ovat myötätuntoisesti läsnä, kun kansalaisjärjestöt taistelevat tuomioistuimessa olemassaolostaan.
Näin tapahtui tämän viikon tiistaina, kun oikeus lopullisesti lakkautti Moskovassa Nizhni-Novgorodin venäläis-tshetshenialaisen ystävyysseuran perusteilla, jotka eivät länsimaissa tulisi kysymykseenkään.
Suomalaiset diplomaatitkin näkevät, että eurooppalaisia arvoja on puolustettava konkreettisin toimin, tästä olen ylpeä. Murheellista on, että eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on sulkenut tämän ulottuvuuden katseensa ulkopuolelle.
Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukemisen tulisi olla ensimmäisiä keinoja pohdittaessa, miten suuri maa saadaan kulkemaan kohti parempaa tulevaisuutta.
Kirjoittaja on vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja myös vastaperustetun Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin puheenjohtaja.
