Kehitysministerinä toimiessani seurasin hyvinkin epävakaita valtioita eri mantereilla. Kun tarkastelin niitä toisen vastuualueeni, valtion omistusohjauksen näkökulmasta, saatoin todeta, että parasta mitä Suomi voisi Tansanialle, Etiopialle ja Vietnamille tarjota, olisi suomalainen valtionomistusohjausmalli. Sen avulla voitaisiin parhaiten torjua korruptiota ja varmistaa, että valtion omaisuutta ei hoideta huonosti ja ulosmitata yksityisiin tarpeisiin.
Sipilän hallituksen uusi valtionomistuslinjaus jatkaa kestävää linjaa, joka nojautuu osakeyhtiölain toimivallan jakoon ja arvopaperimarkkinasäädöksiin. Valtiolla ei omistajana ole etuoikeuksia, eikä sille myöskään voi asettaa erityisiä vaatimuksia yksityisesti omistettuihin yhtiöihin nähden. Silti valtio-omisteiset yhtiöt voivat toimia esimerkkeinä.
Näiden yleisten periaatteiden kirkastamiseen ja soveltamiseen luvataan perustaa parlamentaarinen neuvottelukunta. Omasta kokemuksestani pidän tätä tarpeellisena, sillä kansanedustajilla on omistusohjaukseen, paitsi paljon annettavaa, myös paljon toiveita, joita ei voi toteuttaa. Neuvottelukunnan ei onneksi ole tarkoitus käsitellä yksittäisten yhtiöiden asioita.
Kehitysyhtiön perustaminen valtion näkökulmasta joutilasta yhtiöpääomaa vapauttamaan selkiyttäisi tilannetta. Valtiohan voi ostaa ja myydä, kun tarvetta ilmenee, mutta erilaiset eturyhmät ja puolueetkin ovat mestareita perustelemaan, miksi valtionomistuksen tulee olla ikuista. Julkisen vallan perustamalla Ekokemillä on suuret mahdollisuudet laajentua ja kehittyä vaikkapa pörssiyhtiönä. Toisaalta, miksi valtiolla pitäisi edelleen olla viinatehdas? Altian myynti on mitä luontevin ajatus, ja varmasti Koskenkorva kotimaisesta ohrasta valmistettuna säilyy sen parhaana brändinä yksityisessäkin omistuksessa.
Valtiolle riittäisi jatkossa strategiseen omistukseen 33,4 prosenttia nykyisen 50,1 prosentin sijaan. Hallitus esittää, että Nesteessä voidaan valtion omistus alentaa uuteen minimiin. On totta, että polttoainetuotannossa ei ole samanlaista haavoittuvuutta kuin sähköntuotannossa, joten Fortumin enemmistöomistuksesta onkin syytä pitää kiinni.
Finnairista hallitus vaikenee, mahdollisesti pelätessään Venäjän ylilentolupien kaikkoavan, jos valtion omistusosuus tippuisi alle puoleen. Tosin kukaan ei ole ollut myymässä Finnairia, vaan valmistamassa sitä mahdollisen uuden yhteistyökumppanin löytymiseen. Kansallisella lentoyhtiöllämme on kuitenkin ollut viime vuodet pätevä johto ja hyvä veto, joten liittoutuminen ei liene ajankohtainen kysymys.
Kehitysyhtiö toimisi valtion budjettitalouden ulkopuolella, mikä viisasta onkin jos halutaan luoda jotain uutta tulevaisuuden tarpeisiin. Huomaan, että Solidiumin hallinnon uudistamisesta ei ole tullut mitään, vaikka sen hallinto ja erillinen asema on aiheuttanut paljonkin kritiikkiä.
Posti Oyj:n jakaminen on hyvä ratkaisu ristiriitaan, joka työllisti minua paljon. Kun toiminnot eriytetään, liikenneministerin on hankittava yleispalveluvelvoitteen vaatimat varat eduskunnalta, eikä se tapahdu yhtiön liiketoimintojen kehittämisen kustannuksella.
Uusi omistajaohjauslinjaus nostaa “uudeksi” kulmakiveksi yritysvastuun, mutta viittaa sen toimeenpanossa lähinnä voimassaolevaan ja tulevaan EU-lainsäädäntöön sekä kansainväliseen ohjaukseen. Ilahduttavaa on, että käynnistämäni verojalanjäljen raportointi koetetaan vihdoin juurruttaa yhtiöihin. Tärkeintä on, että valtio-omistaja painottaa yritysvastuuta myös hallitusnimityksissään. Pienet tiukennukset palkitsemisessa ovat paikallaan, mutta edelleen keskeistä on, että yhtiöiden johtoa palkitaan todellisista teoista eikä tuulen tuomasta.
Julkaistu Akavalaisessa 17.5.2016
