Tiedote 4.5.: Hassi ja Hautala ehdottavat rahoitusmarkkinaveroa Kreikan tukipaketin osaksi[:]
Vihreät europarlamentaarikot pitävät välttämättömänä ryhtyä toimiin Kreikan talouskatastrofin ratkaisemiseksi. Hassin ja Hautalan mukaan ongelma voitaisiin ratkaista osaltaan ottamalla EU:ssa käyttöön rahoitusmarkkinoita koskeva niin sanottu Tobin-vero, jonka tuloja voidaan käyttää kriisitilanteissa muiden toimien ohella. Hassin ja Hautalan mukaan veron käyttöönotto olisi tasapuolinen ja hyväksyttävä tapa kerätä varoja Kreikan auttamiseksi. Kiistämättömänä etuna olisi lisäksi sen kohdistuminen kriisin syihin ja markkinoiden vakauttaminen.
– Kreikan tukipaketti herättää tietenkin suuttumusta. On silti muistettava, ettei ole suomalaistenkaan etu, jos eurooppalaisessa maassa yhteiskunta päästetään romahtamaan tai jos Kreikan kriisi tarttuu koko euroalueeseen, sanoo Hassi.
– Hyvä keino puuttua euroalueen sisäisiin rahoituskriiseihin on maiden omien toimien lisäksi rahoitusmarkkinavero. Se tarkoittaisi sitä, että tukipakettiin tarvittavia varoja kerättäisiin verottamalla niin sanottua spekulaatiotaloutta, joka on keskeinen syy talouskriisiin ja Kreikan tilanteeseen, perustelee Hautala.
– Johdannaisten ja vastaavien kikkailubisnesten sekä kansainvälisen valuuttakaupan verottaminen puuttuu finanssikriisin syihin eikä oireisiin. Kreikan valtiontalouden tervehdyttäminen on välttämätöntä, mutta äkkinäisten hätäratkaisujen sijaiskärsijöiksi joutuvat helposti köyhimmät ja heikoimmassa asemassa olevat, toteaa Hassi.
– Finanssimarkkinoihin kohdistuva vero olisi luultavasti hyväksyttävä ratkaisu niillekin, jotka kritisoivat EU-maiden verovaroille rakentuvaa tukipakettia. Vasemmistokin on yleensä tukenut tämänkaltaisia markkinoita hillitseviä toimia, arvelee Hautala.
– Sen, että yhteisvaluutta luo tarpeen myös yhteiseen talouspolitiikkaan, tuotiin Suomessakin esille silloin, kun päätettiin liittyä talous- ja rahaliitto EMUun, mutta asia lakaistiin maton alle. Nyt niitetään sitä, mitä on kylvetty. On aloitettava vakava pohdinta siitä, miten ja millaiset talouspolitiikan päätöksentekorakenteet luodaan, toteaa Hassi.