Tämän sunnuntain kohokohta oli rakentaa läheiseen puistoon lumiukko pienen ystäväni Ilonan kanssa. Jälkeenpäin lämmittelimme Ilonan ja hänen äitinsä kanssa syömällä mustajuurikeittoa minun luonani. Mutta sitten ärsytyskynnykseni ylittyi. Ilta-Sanomat oli päässyt toteamaan, että kampanjani lienee blogivaiteliaisuudestani päätellen sammunut. Syynä on luonnollisesti ollut hyperaktiivisuus muilla foorumeilla, mutta toki tämä on heikko selitys.

Ehkä ensin lyhyt yhteenveto viimeisen elonmerkin jälkeisistä tapahtumista, jos sallitte. Täytin 14. marraskuuta 50 vuotta. Onnistuin ohjaamaan erilaiset huomionosoitukset Siemenpuu-säätiön kehitysyhteistyöhankkeelle, jolla edistetään tsunamien tuhoilta suojaavaa mangrove-metsitystä Etelä-Intian rannikolla. Rahaa kertyi mukavat 3200 euroa. Järjestin myös tapahtuman, jota paikalla olleet sanoivat epätavalliseksi mutta hyvin heidimäiseksi.

Olin kutsunut muutamia mielenkiintoisia ihmisiä keskustelemaan asioista, jotka ovat minulle tärkeitä: naisista sotien ja konfliktien uhreina, ympäristöstä sekä menneisyydenhallinnasta. Yhdistimme keskustelua lyhyisiin elokuvavälähdyksiin. Kunniavieraani oli Elisabeth Rehn, joka on kyennyt lohduttamaan kaikkensa menettäneitä ihmisiä muun muassa Balkanilla. Nyt Sudanissa rauhaa hierova Pekka Haavisto kertoi työstään sotien ympäristötuhojen selvittelyssä. Pekan mukaan puhdas vesi ja muut “pehmeinä” pidetyt ympäristöasiat ovat yleensä ihmisten ensimmäisiä huolia sodan jaloissa.

Virolainen toimittaja Imbi Paju puolestaan esitteli uutta dokumenttiaan Torjutut muistot, joka kertoo hänen äitinsä ja muiden virolaisten naisten kokemuksista Stalinin kyydityksissä Siperiaan. Elokuva on herättänyt ansaittua huomiota sekä Virossa että Suomessa. Suunnittelemme elokuvan tiimoilta isompaa keskustelutilaisuutta, joka pidettäneen loppiaisena Helsingissä.

Menneisyyden hallintaa tarvitaan eritoten Venäjällä. Olinkin kutsunut pietarilaisen Andrei Nekrasovin kertomaan elokuvistaan, joista yksi on tyrmistyttävä palkittu dokumentti kerrostalojen räjäytyksistä Moskovassa joulukuussa 1999, juuri ennen toisen Tshetshenian sodan alkua ja Putinin valtaannousua. Ihailen Andrein rohkeutta suuresti. Andrein menneisyydestä sen verran, että hän on toiminut 1980-luvun puolivälissä Andrei Tarkovskin viimeisen elokuvan, Uhrin, apulaisohjaajana.

Vanha ystäväni Raimo Laakia keskusteli kanssamme uudesta kirjastaan Solidarnoscin nousu tuhosi imperiumin –
suomalaisen tukiliikkeen pieni historia (Gummerus 2005). Se on mainio kuvaus Itä-Euroopan verettömien vallankumousten aloittaneen Puolan Solidaarisuus-liikkeen suomalaisista tukijoista haastamassa maamme suomettunutta ulkopolitiikkaa 1980-luvun alussa.

Lopuksi esittelin erään poliittisen idolini, intialaisen Vandana Shivan toimintaa ihmisten oikeuksien puolesta ruohonjuuritasolla. Peå Holmquistin ja Suzanne Khardalian uusi Bullshit-elokuva kuvaa taistelua globalisaation nurjia puolia vastaan Vandana Shivan kautta. Esiinnyn itsekin sattumalta eräässä kohtauksessa, jossa kuvataan eteläintialaisessa Plachimadassa syntynyttä, maailmanlaajuista huomiota herättänyttä kiistaa juomavedestä köyhien kyläläisten ja Coca Cola -yhtiön välillä. Filmi tulee tammikuun lopussa doc.point –dokumenttielokuvafestivaaleille Helsinkiin.

Syntymäpäiväteemaa jatkaen osallistuin seuraavana päivänä vielä puhujana mielenosoitukseen Marin tasavallan suomalais-ugrilaisen vähemmistön oikeuksien puolesta.

Toivuttuani syntymäpäivistä olen jättänyt lakialoitteet eläinsuojelulain tiukentamiseksi kesäisen Valkealan tapauksen pohjalta, sekä (yhdessä Jyrki Kasvin kanssa) tekijänoikeuslain muuttamiseksi siten, että häijyt kopiosuojaukset oitis kielletään ja että tallenteiden kohtuullinen kopiointi yksityiseen käyttöön tehdään mahdolliseksi. Olen myös käynyt niiden tietojen kimppuun, joiden mukaan CIA:n lentävä kidutusvankila olisi pistäytynyt Suomessa ainakin keväällä 2003. Näistä kaikista kannanotoista ja toimista lisää vakisivuillani.

Mutta nyt takaisin tähän päivään: Kummastelin presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen kannanottoja eduskunnan perustuslakivaliokunnan kriisinhallintalausunnosta. He samoin kuin ulkoministeri Erkki Tuomioja sekä SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma syyttävät perustuslakivaliokuntaa “politikoinnista”.

Kaikki unohtavat kertoa, että hallituksen kiistanalainen lakiesitys oli jo alun perin varsinaisen politikoinnin tulos ja syntyi vastoin asiantuntijoiden näkemyksiä. Kun Halonen ei suostunut tinkimään maailmanjärjestö YK:n luvasta kriisinhallintaoperaatioille, hallitus myönsi hänelle veto-oikeuden niiden lähettämiseen ja näin kiista saatiin sovittua. Totesin tämän politikoinnin jo lakiesityksen lähetekeskustelussa. On vahinko, että Vanhasen piti pikaistuksissaan vetää lakiesitys pois ja näin pysäyttää suotuisasti ja asian vaatimalla vakavuudelle edennyt parlamentaarinen päätöksenteko. Eduskunnassa oltiin myös aikeissa vahvistaa YK:n asemaa presidentin alkuperäisen tahdon suuntaan, mitä minäkin pidän hyvänä asiana. Kun kansalaiset mielipidetiedustelujen mukaan haluavat presidentiksi “vahvan johtajan”, on melkein jokainen presidenttiehdokas ehtinyt todistaa olevansa väkevä ylipäällikkö, joka julistaa sodan perustuslakivaliokunnalle. Tämä ei lupaa parlamentarismille hyvää.

Presidentinvaalikampanjat ovat nyt siirtymässä uuteen vaiheeseen ja väittely- ja keskustelutilaisuudet ovat alkamassa. Ensimmäisenä omassa ohjelmassani on keskiviikkona Turussa Åbo akademin ylioppilaskunnan perinteinen ja kunnianarvoisa presidenttipaneeli. Tuskin maltan odottaa. Onneksi ehdokkaiden persoonallisuustestit eli television enemmän tai vähemmän älykkäät viihdeohjelmat on jo melkein käyty läpi! No, hauskaahan se vain on ollut. Katsokaa vaikka Leikin varjolla TV2:lta ensi torstaina 1.12.