Toistuuko Bosnian tragedia Kosovossa?

Oliko Kosovon verilöyly välttämätön? Heidi Hautalan tilamassa ja Annika Sandlundin tekemässä selvityksessä pohditaan kansainvälisen yhteisön vastuuta ex-Jugoslavian tapahtumiin. Selvitys julkaistiin maanantaina 15.3.1999. [:] Sandlund totesi julkistamistilaisuudessa, että jokainen Euroopan unionin jäsenmaa toteutti Bosniassa omaa ulkopoliittista linjaansa ihmisoikeuksien ja muun kansainvälisen oikeuden kustannuksella. Selvityksestä käy ilmi kansainvälisen yhteisön haluttomuus puuttua räikeimpiin ihmisoikeusloukkauksiin. “Bosnian sodan suurimmat ihmisoikeusrikokset tapahtuivat sodan viimeisinä vuosina. Nopea ja tarmokas toiminta sodan alkuvaiheessa olisi kääntänyt kehityksen suuntaa ja säästänyt ihmishenkiä. Viiden vuoden sotimisen jälkeen noidankehä voitiin pysäyttää enää vain asevoimin”, arvioi Sandlund julkistamistilaisuudessa. “Vaikka suurin osa YK:n ihmisoikeustyöntekijöiden ehdotuksista otettiin huomion, se tapahtui aina parin vuoden viivytyksellä, ja rahaa toteuttamiseen ei juurikaan myönnetty. Tämä on myös pääsyy siihen, että suuri osa ihmisoikeusasiantuntijoista erosi viroistaan. EU ei pystynyt erottumaan muista kansainvälisistä järjestöistä.” Ihmisoikeusloukkauksiin kannattaa Sandlundin mielestä reagoida nopeasti ja mahdollisimman tarmokkaasti, jo ennen aseellista selkkausta. Euroopassa on monia pieniä kriisipesäkkeitä, joista voi kasvaa tulevan vuosisadan sotia. Sodan tekniikat ovat jo siirtyneet Bosniasta Kosovoon. Sandlund suosittelee EU:lle, että se selvittäisi kantansa ihmisoikeussopimusten ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n peruskirjan ristiriitaan. Haluaako unioni antaa tukensa kansojen itsemääräämisoikeudelle vai valtioiden rajojen rikkomattomuudelle? Rauhanturva- tai rauhaanpakottamisoperaatiossa pitää hänen mielestään aina olla yksi koordinoiva taho, joka samalla vastaa sekä sotilas- että siviilioperaatioiden toteutuksesta. Rahoituksen on tultava joko YK:n budjetista tai sen tulee perustua muiden kansainvälisten järjestöjen pitkäaikaiseen sitoumukseen. “Ihmisoikeustarkkailijoiksi tarvitaan työhön koulutettuja ihmisiä. Nykyinen menettelytapa, missä ihmisiä koulutetaan paikan päällä ei luo puitteita luottamuksen saavuttamiseksi paikallisten ihmisten keskuudessa”, arvostelee Sandlund. Sandlundin tekemä selvitys pohjautuu kansainvälisen yhteisön edustajien sekä paikallisten työntekijöiden ja uhrien haastatteluihin.

Facebook
Twitter
WhatsApp