Pohjois-Saksassa Gorlebenin ydinjätteiden välivarastoon johtavan radan varrella on taas nähty suuren luokan poliisioperaatio, kun 99%:sesti täysin rauhanomaiset kansalaiset osoittivat perinteiseen tapaan mieltään ydinjätekuljetuksia vastaan. He eivät hyväksy ydinvoiman käytön aiheuttamien ongelmien sysäämistä tulevien sukupolvien ratkaistavaksi. Joukossa on tosiaan isoäitejä ja –isiä, jotka eivät halua säteilevää perintöä lapsenlapsilleen. [:] Saksan vihreät neuvottelivat hallituspuolueena teollisuuden kanssa sopimuksen, jolla on määrä luopua ydinvoimasta kolmenkymmenen vuoden kuluessa. Vaikka mielenosoittajat pitävät tätä kolmeakymmentä vuotta, puolentoista sukupolven mittaista aikaa sietämättömän pitkänä, päätös muuttaa ydinvoiman tulevaisuudennäkymiä myös Suomessa. Pääministeri Lipponenkin tuuletti tuntojaan aiheesta, jo tuttuun tapaansa, ulkomailla. Norjalaisessa Aftenposten-lehdessä hän tuomitsi ydinvoimasta luopuvien maiden päätökset sulaksi hulluudeksi (sanakirjan mukaan tarkkaan ottaen ”taloudellisesti järjettömiksi”). Puhelimeni soi illalla tämän tuuletuksen jälkeen. Langan päässä oli pitkäaikainen yhteistyökumppanini Fredric Haugen, tunnustetun Bellona-järjestön johtaja. Hän oli hyvin, hyvin vihainen. Lipponen oli leimannut hänet haastattelussa terroristiksi. Fredric vannoi, että Lipponen joutuu pyytämään häneltä anteeksi. Kaksi vuorokautta myöhemmin järjestettiinkin Oslossa näyttävä ulkoilmatapahtuma, jossa Lipponen lausui sanakirjaa tutkittuaan kuuluisat sanansa ”ei terroristi, vaan aktivisti”.
Lipposen äkkipikainen kommentti ei kuitenkaan ollut aivan spontaani. Löysin leikearkistoistani sanomalehti Kalevassa 29.10.1995 julkaistun uutisen, jossa Lipponen Kemissä vieraillessaan tuomitsi Bellonan toimet terrorismiksi. Kyse oli pienestä myrskystä vesilasissa, joka aiheutui siitä, että pari, kolme Bellona-aktivistia sukelsi Inarin vaarallista lohiloista levittävään altaaseen ja kantoi sieltä kassillisen lohia. Kassan kautta, muuten. Tämä vahvistaa omaa kokemustani, että Bellona käyttäytyy aina kuin herrasmiehet ainakin. Lipponen oli kuulemani mukaan kysellyt jälkeenpäin, miksei armeija ollut reagoinut Suomen valtaukseen. Bellona on tehnyt valtavan urakan Venäjän ja erityisesti Suomea lähellä olevan Kuolan kolossaalisten ydinjäteongelmien ratkaisemiseksi. Tuona syksynä vuonna 1995 järjestö sai Euroopan parlamentin varauksettoman tuen projekteilleen.
Arkistoissani on sattumalta myös toinen hauska lehtileike. Silloinen ja nykyinen kollegani Ulpu Iivari totesi parlamenttikeskustelussa Lipposen pari viikkoa aiemmin Kemissä pitämää puhetta mukaillen, että Bellonalla on ”taipumusta oman käden oikeuteen” ja että järjestö oli tuomittu ”hyökkäyksestä” suomalaisessa tuomioistuimessa. Euroopan parlamenttia Ulpu Iivari varoitti ”hyvää tarkoittavasta puuttumisesta (Kuolan) alueen tapahtumiin”. Bellona oli yhteistyössä muun muassa Venäjän laivaston kapteeni Aleksander Nikitinin kanssa, joka sittemmin joutui Venäjän turvallisuuspalvelun kynsiin ja oikeuteen valtion turvallisuuden vaarantavasta yhteistyöstä Bellonan kanssa. Ulpu Iivari totesi pöytäkirjojen mukaan: ”Tuskin mikään valtio suhtautuisi yksiselitteisen myönteisesti tämän kaltaisiin aktiviteetteihin strategisesti tärkeillä aloilla.” Julkilausumassaan Euroopan parlamentti vaati Venäjän hallitusta lopettamaan turvallisuuspalvelun harjoittaman häirinnän, jolla Bellonan toimet kyettiin estämään.
Syksyllä 2000 Bellona-järjestö sai ehdotuksestani Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon. Tekemistä sille riittää Venäjällä entistä enemmän. Federaation atomivoimaministeriö ajaa duumassa presidentti Putinin tuella lainmuutosta, jolla maahan sallittaisiin tuoda ydinjätteitä ulkomailta. Äänestystä lykättiin viime viikolla, ehkäpä siksi, että atomiministeri Adamovia epäillään lahjusten vastaanottamisesta. Tuskin tuonnista saatuja tuloja liikenisi Venäjän katastrofaalisten ydinongelmien ratkaisemiseen.
Turun Sanomien kolumni 30.03.2001
