Tasa-arvon 3/2009 pääkirjoitus

Lainsäätäjät ovat sitoutuneet edistämään tasa-arvoa kaikessa päätöksenteossa. Käytäntö on kuitenkin toinen. On tavallista, että vastuu siirtyy erityisvaliokunnalle, jonka kiusalliseksi tehtäväksi jää muistuttaa muita valiokuntia siitä, etteivät ne ole tunnistaneet sukupuolen vaikutusta omaan tehtäväalaansa. [:]
Tämä huomattiin eduskunnassa, jossa puhemies Sauli Niinistö vastaanotti keväällä Anne-Maria Hollin ja Milja Saaren selvityksen tasa-arvon toteutumisesta eduskunnan valiokuntatyössä, jossa lait ja ohjelmat saavat lopullisen muotonsa asiantuntijalausuntojen pohjalta. Asiantuntijoiden sukupuolijakauma havaittiin epätasaiseksi, mikä on omiaan vinouttamaan päätöksentekoa. Myös eduskuntaryhmien sisäisiä valintakäytäntöjä pitäisi muuttaa avoimemmiksi ja läpinäkyvämmiksi. Eduskunnan tulisi systemaattisesti seurata valiokuntien jäsenvalintoja erityisesti sukupuolinäkökulmasta.
Tutkimus antaa eduskunnalle tilaisuuden valtavirtaistaa sukupuolinäkökulma lainsäädäntötyössä. Vaalikauden alussa perustettiin tarkastusvaliokunta, joka arvioi julkilausuttujen pyrkimysten toteutumista päätöksenteossa. Tasa-arvonäkökulma vain valitettavan usein jää tärkeämpinä pidettyjen tavoitteiden taakse. Kun eduskunnassa koulutetaan vaalikauden alussa edustajia ja median edustajia, tasa-arvo ei ole näkynyt ohjelmassa.
EU-parlamentissa valiokunnilla on jo vuosia ollut tasa-arvovastaavien verkosto ja korkean tason tasa-arvotyöryhmä, joka keskustelee myös komission ja neuvoston kanssa. Parlamentti itsekin arvioi juuri ennen vaaleja, ettei toivottuja tuloksia ole saatu aikaan. Tarvitaan indikaattoreita ja sukupuolittain jaoteltuja tilastotietoja ja koulutusta kaikille edustajille. Erityisiä puutteita sukupuolen tunnistamisessa havaittiin ulkosuhteiden hoidossa. – Miten sattuikaan, että vastavalitun parlamentin ulkosuhdevaliokunnan viisihenkisessä puheenjohtajistossa ei ole ainuttakaan naista!
Euroopan parlamentissa naisten osuus on 30 vuodessa noussut 17,5 prosentista 35 prosenttiin, ja naisia on nyt myös sen valiokuntien johdossa aiempaa enemmän, 41 prosenttia. Lissabonin sopimuksen myötä unioniin tulee neljä huipputehtävää, joista parlamentin puhemiehen ja komission puheenjohtajan paikat on käytännössä jo kirjaimellisesti miehitetty. Tulevan “presidentin” ja “ulkoministerin” tulisi siis kaiken kohtuuden mukaan olla naisia.
Euroopan naisjärjestöjen yhteenliittymän EWL:n mukaan “2100-luvulla tuskin voi hyväksyä sitä, että korkean tason nimityksissä käytetään kaikenlaisia kriteerejä kuten kansallisuus, poliittinen kanta, jopa maan koko, mutta ei milloinkaan sukupuolta.” Mielessäni ovat sellaiset henkilöt kuin Tarja Halonen tai Mary Robinson, joilta ei ansioita puutu.