Eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Heidi Hautala totesi TANEn ja Työ- ja tasa-arvovaliokunnan seminaarissa, että seuraavalla hallituskaudella on saatava käyttöön tasa-arvon valtavirtaistamisen välineet, lakiesitysten ja budjetin sukupuolivaikutusten arviointi. Sukupuolten tasa-arvon sisällyttäminen kaikkeen päätöksentekoon olisi Ruotsin tapaan otettava Suomessakin hallituksen strategiaksi.

“Ruotsin tapaan myös täällä olisi ministerit laitettava tasa-arvokouluun. Muuten ylimpien päätöksentekijöiden silmät eivät avaudu havaitsemaan lukemattomia sukupuolitettuja rakenteita ja käytäntöjä yhteiskunnassamme”, Hautala sanoi.

Hautala totesi, että myös eduskunnan  tulee edelleen kiinnittää huomiota rooliinsa sukupuolten tasa-arvon edistäjänä ja lunastaa paikkansa esimerkkinä muiden julkista valtaa käyttävien tahojen joukossa:

“Eduskuntaa eivät muualla julkisessa elämässä käytössä olevat kiintiöt sido. Naiskansanedustajien muodostama naisverkosto kiinnittää huomiota siihen, että eduskunnan valiokunnissa ei toteudu tällä hetkellä sukupuolten tasa-arvoisen edustuksen periaate. Nykyisten valiokuntien viidestätoista puheenjohtajasta vain kolme on naisia, vaikka naisten osuus edustajista on 37,5 %. Uuden eduskunnan järjestäytyessä tasa-arvo on otettava huomioon valiokuntapuheenjohtajuuksien jaossa”, puheenjohtaja Heidi Hautala vaati verkoston nimissä.

“Eduskunnassa näkyy työelämästäkin tuttu jako: naisia ei juurikaan näy perinteisesti miehisiin aloihin kuuluvissa valiokunnissa, kuten liikenne-, viestintä- ja hallintovaliokunnissa, kun taas sivistysvaliokunnassa naisilla on selvä yliedustus. Jos emme onnistu poistamaan ylimmän valtiollisen päätöksentekoelimen työstä naisten ja miesten keskiansioiden eroa eniten selittävää tekijää, sukupuolittunutta jakoa naisten ja miesten aloihin, kuinka onnistuisimme poistamaan sen muusta työelämästä?” Hautala kysyi.

Keskeisiksi tulevan hallitusohjelman tavoitteiksi Hautala mainitsi etenemisen  vanhemmuuden kustannusten oikeudenmukaisessa jakamisessa sekä lähisuhdeväkivallan vaatimat konkreettiset toimintaohjelmat ja lainmuutokset sekä entistä paremmin kohdistetut toimet naisten aseman vahvistamiseksi kehityspolitiikan keinoin. Niin Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoiman samapalkkaisuusohjelman kuin yleisestikin tasa-arvotyön riittävä resurssointi on myös turvattava.