‘- Jokainen sivistysvaltio tarvitsee historiapolitiikkaa ja menneisyydenhallintaa
Tämän päivän uutiset kertovat, että ensimmäiselle Yhdysvaltain vierailulleen valmistautuva Saksan liittokansleri Angela Merkel aikoo ottaa presidentti Bushin kanssa puheeksi terrorismin vastaisen taistelun varjopuolet, muun muassa Guantánamon vankileirin. Samassa yhteydessä Merkel ilmaisee huolensa myös Venäjän tilasta, hyvänä esimerkkinä uusi laki, jolla kansalaisjärjestöt otetaan valtion tiukkaan valvontaan.
– Liittokansleri Merkelin kannanottoja voidaan verrata vaikkapa Suomen pääministeri Matti Vanhaseen, joka on tiukasti kieltäytynyt sanomasta mitään Guantánamon vankileiristä. Tuskinpa kyse oli vain siitä, että Vanhanen päätti murjottaa tätä tivanneelle televisiotoimittajalle. Mitä teemme presidentillä, joka ei uskalla puolustaa oikeusvaltiota, etenkin kun presidentiltä odotetaan yhä enemmän arvojohtajuutta? Miten pitkälle Suomen valtiojohto aikoo vaieta terrorismin vastaisen taistelun varjopuolista ja nykyajan keskitysleireistä? Hautala kysyi keskustelutilaisuudessa, joka järjestettiin sunnuntaina Helsingissä virolaisen toimittaja Imbi Pajun Torjutut muistot –elokuvan esityksen yhteydessä.
– Suomen valtiojohdon pidättyväiset kannanotot niin Venäjän kehityksen ongelmiin kuin Yhdysvaltain johdolla käynnistetyn terrorismin vastaisen sodan varjopuoliin kertovat siitä, että suomettuneisuudesta ei olla vielä irtauduttu. Ja kuinka oltaisiinkaan, kun sen aikana vaikuttaneet poliitikot vaikenevat, kun 1970- ja 1980-lukujen politiikasta yritetään saada aikaan vain avointa keskustelua, ei mitään oikeudenkäyntiä. Lähihistoriamme valkoisia läikkiä on kiitettävästi alettu käsitellä historiantutkimuksessa, kansalaissodasta viime sotien kautta kylmän sodan ja suomettumisen aikaan, mutta historioitsijat saavat käydä keskustelua lähinnä keskenään, Heidi Hautala sanoo.
Hautala on myös pettynyt siihen, että tasavallan presidentti Tarja Halonen ei suostunut alkusyksyllä Armenian-valtiovierailullaan sanomaan mitään lähes miljoonan armenialaisen kansanmurhasta, johon Turkki syyllistyi 1900-luvun alussa.
– Maassamme pelätään turhaan historiapolitiikkaa, joka mielestäni kuuluu jokaisen sivistysvaltion julkiseen elämään. Vain sen avulla kansakunta voi vapautua menneisyyden taakasta ja katsoa tulevaisuuteen. Elävillä suomalaisilla on perheessään ja suvussaan vieläkin kipeitä ja torjuttuja muistoja jopa vuoden 1918 kansalaissodan ajalta. Sotalapsista kertova elokuva Äideistä parhain on puolestaan antanut monille Ruotsiin lähetetyille lapsille nyt vihdoin tunnistaa omia kokemuksiaan. Viime vuosina on voitu keskustella vapaammin myös Karjalan evakkojen kokemasta vääryydestä, jonka sovittamiseksi avoin omien tunteiden käsittely julkisuudessa onkin välttämätöntä. Historialla on tunteet, Heidi Hautala huomauttaa.
– Olen iloinen siitä, että olen voinut osallistua historiakeskusteluun myös Virossa. Menneisyydenhallinnassa Virolla ja Suomella on yhtymäkohtia, esimerkkinä vaikeat suhteet Venäjään. Presidentti Putinin järjestämät Voiton päivän juhlat toisen maailmansodan päätymisen 60-vuotispäivän merkeissä osoittivat, että Venäjä kieltäytyy kohtaamasta oman lähihistoriansa varjopuolia. Olisi tärkeää, että suomalaiset ja virolaiset historiantutkijat saisivat aikaan keskustelua venäläisten historioitsijoiden kanssa. Hallitusten tulee edistää tutkimusta ja keskustelua pyrkimällä avaamaan kaikki arkistot tutkijoille, Heidi Hautala vaatii.
– Menneisyyden kohtaaminen vaatii useita sukupolvia. Sitä on jatkettava ja jopa kerrattava, jotta myöskään uudet sukupolvet eivät unohtaisi, mitä heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat kokeneet. Hyvä esimerkki sovinnonteosta menneisyyden kanssa on Suomessa Hämeenlinnassa ensi keväänä järjestettävä kansalaissodan punaisten uhrien kristillinen hautaan siunaaminen. Aloite siunaamiseen tuli Hämeenlinnan työväenyhdistykseltä. Yksittäiset ihmiset, yhteisöt sekä elokuvantekijät ja kirjailijat voivat aloitteillaan ja teoksillaan auttavat kohtaamaan meitä kaikkia muitakin ymmärtämään ja kohtaamaan menneisyyden vaikeita asioita, Heidi Hautala sanoo.
– Saksa on monessa hyvä esimerkki onnistuneesta menneisyydenhallinnasta ja historiapolitiikasta. Natsien rikosten käsittelystä on siirrytty DDR:n kommunistisen diktatuuriin, jonka uhreille on annettu mahdollisuus sekä yksityisesti että ottamalla heidän kokemuksensa osaksi julkista keskustelua vapautua taakasta. Ei varmaankaan ole sattumaa, että juuri Saksan uusi liittokansleri Angela Merkel, itsekin entisen DDR:n kansalainen, uskaltaa puhua oikeusvaltion puolesta niin idässä kuin lännessäkin.
