Suomen lopetettava asekauppa Israelin kanssa

Heidi Hautala allekirjoitti vapaaehtoisjärjestö ICAHD Finlandin aloitteesta seuraavan adressin:[:]

Suomen lopetettava asekauppa Israelin kanssaSuomen ja Israelin käymä asekauppa on nousemassa keskeiseksi ulkopoliittiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Merkittävien EU-maiden, kuten Ison-Britannian, tai pohjoismaiden kuten Norjan ja Ruotsin, uudelleenarvioidessa ja katkaistessa kauppasuhteitaan Israelin aseteollisuuteen ovat Suomen hallitus ja puolustusministeriö valinneet päinvastaisen lähestymistavan.
Vuosina 2004-2007 Suomi oli toiseksi merkittävin ohjusteknologian viejä Israeliin. Suomen vienti on ristiriidassa EU:n ministerineuvoston hyväksymän aseviennin käytännesäännön kanssa. Käytännesääntö kieltää aseviennin maihin, jotka syyllistyvät YK:n mukaan ihmisoikeusrikkomuksiin, tai joissa aseita saatetaan käyttää sisäisiin sortotoimiin (englanninkielisessä versiossa “internal repression”).

Suomen asevienti on kuitenkin vain murto-osa Israelin kanssa käydystä asekaupasta. Suomi on hankkinut vuodesta 1999 lähtien israelilaisia aseita yli 152 miljoonalla eurolla. Suomi on kauppapoliittisilla valinnoillaan tukenut tuntuvasti Israelin aseteollisuuden suurimpia yhtiöitä, mikä edesauttaa Israelin valtion ja palestiinalaisten välisen konfliktin jatkumista.

Me, adressin allekirjoittaneet, emme hyväksy puolustusministeriön Suomen kansalaisten verorahoilla maksamia materiaalihankintoja Israelin aseyhtiöiltä. Vaadimme Suomen ja Israelin välisen asekaupan ja sotilaallisen yhteistyön välitöntä lakkauttamista.

Facebook
Twitter
WhatsApp