Ensi viikolla EY-tuomioistuimessa keskustellaan siitä, mitä unioni saa tehdä kansalaisten selän takana. Syksyllä 1997 minulta evättiin oikeus tutustua Euroopan unionin ministerineuvoston asiakirjaan, jossa käsiteltiin jäsenmaiden yhdessä sopimia asevientikriteerejä. Niinpä päätin haastaa ministerineuvoston oikeuteen. [:] Ensi viikon torstaina Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kokoontuu kuulemaan osapuolia jutussa Hautala vastaan ministerineuvosto. Yleisöllä on ensi kertaa mahdollisuus kuulla, miten neuvosto puolustaa salailuaan. Ulkopolitiikka ei voi olla enää diplomaattien yksinoikeus. Eikä varsinkaan ulkoministeriön juuri valmistuneiden uraohjusten, jotka eivät koskaan ole joutuneet hankkimaan kansalaisten valtuutusta toimilleen. He menivät kuitenkin ministerinsä tietämättä päättämään Suomen nimissä, että tällainen tavallisen kansalaisen mutantti, Euroopan parlamentin jäsen, ei saisi tutustua raporttiin, jossa käsitellään asevientiä koskevia kriteereitä. Näillä seikoillahan pitäisi olla suuri merkitys pohdittaessa, tuleeko Suomen viedä aseita Turkkiin tai Indonesiaan, jossa niitä saatetaan käyttää omia kansalaisia vastaan. Uraohjukset katsoivat, että sellainen avoimuus vaarantaisi yleisen turvallisuuden tai Euroopan unionin kansainväliset suhteet. Vain Tanska, Kreikka, Ruotsi ja Britannia kannattivat vaatimustani. Onneksi ulkoministeri Tarja Halonen puuttui peliin ja sai koko hallituksen tekemään täyskäännöksen – Suomi asettui ensimmäistä kertaa puolustamaan avoimuutta EY:n tuomioistuimessa.
Runsaan vuoden ajan on kirjelmöity; salaa, koska tuomioistuin ei salli keskeneräisen prosessin asiakirjojen julkistamista. Ensi viikon kuulemisessa suunsa avaavat asianajajani lisäksi myös Ruotsin kuningaskunta ja Suomen tasavalta, jotka ovat asettuneet minun kannalleni, sekä Ranskan tasavalta, joka tukee neuvostoa. Tentattuaan kaikkia osapuolia tuomioistuin saattaa vetäytyä jopa vuodeksi harkitsemaan ratkaisuaan. Halpaakaan tämä ei ole. Jos häviän, joudun maksamaan paitsi omani, myös neuvoston oikeudenkäyntikulut, ehkä satatuhattakin markkaa. Tällä kertaa kukaan ei ole syyttänyt minua halvasta pisteidenkeruusta. Jos voitan, kansalaisten oikeudet saada asiakirjoja lisääntyvät. Ehkä jatkossa myös oikeudenhaku tulee halvemmaksi ja nopeammaksi. Toisaalta on olemassa vaara, että tuomioistuin tulee lausuneeksi jotakin, mikä vaikeuttaa taistelua avoimuuden puolesta. Olen varovaisen toiveikas – asianajajani voitti viime heinäkuussa Ruotsin journalistiliiton unionin sisä- ja oikeusasioita koskevan salailukanteen. Tuomioistuin ei hyväksynyt neuvoston perustelua, että julkisuussäännöt eivät muka koskisi jäsenmaiden hallitusten yhteistyötä sisä- ja oikeusasioissa. Nyt testataan, tarvitseeko niitä noudattaa unionin yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Vihreä Lanka 20.02.1999
