Tänä vuonna Euroopan parlamentin Saharov-ihmisoikeuspalkinnon saa kongolainen gynekologi Denis Mukwege. Palkinnolla parlamentti on kunnioittanut vuodesta 1988 yksilöitä tai organisaatioita, jotka ovat toimineet ihmis- ja perusoikeuksien puolesta. Viime vuonna palkittiin Malala Yousafzaï, pakistanilainen nuori, joka kampanjoidessaan tyttöjen koulutuksen puolesta joutui talibanin väkivallan kohteeksi.

Mukwege on puolustanut nimenomaan naisten oikeuksia. Vuonna 1998 hän perusti Kongon demokraattiseen tasavaltaan, Bukavuun sodan keskelle Panzi-sairaalan seksuaalisen väkivallan uhreille. Edelleen hän hoitaa potilaita kaksi päivää viikossa kansainvälisten esiintymistensä ja sairaalan johtamisen ohella.

On aivan järkyttävää lukea uutisia konflikteista, joissa tyttöjä ja naisia raiskataan ja kidutetaan, kuten Boko Haram on tehnyt Nigeriassa. Siksi EU:n huomionosoitus naisten oikeuksien puolustajille on tärkeää.

Tohtori Mukwagen ja Malalan antaumuksellisessa toiminnassa yhdistyvät hienosti kehitys ja ihmisoikeudet.

Tänään olin erittäin kiinnostavassa Euroopan parlamentin jo perinteeksi muodostuneessa keskustelussa EU:n ihmisoikeuspolitiikasta. Mitä muuta EU voi tehdä kuin palkita ihmisoikeuspuolustajia (mikä on tietysti myös tärkeää)?

Ensinnäkin ihmisoikeudet tulisi ottaa johdonmukaisesti kaiken politiikan ohjenuoraksi, jotta ne eivät jää vain juhlaviksi sanoiksi. Euroopan parlamentti ei ole edelleenkään puoltanut EU:n ja Turkmenistanin suhteiden syväntämistä Turkmenistanin ihmisoikeusrikkomusten takia. EU ei voi vaatia ihmisoikeuksien noudattamista toisaalla, ja edistää kaupankäyntiä ”strategisen kumppanin” kanssa toisaalla ja toivoa, etteivät ihmisoikeuskysymykset haittaa kauppasuhteita.

Ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistäminen on myös yritysten etu. Selkeässä ja ennustettavassa ympäristössä niiden on helpompi toimia. Äskettäin joukko suursijoittajia ja 70 piispaa vetosi Euroopan parlamenttiin ja vaati, että ”konfliktimineraaliasetuksesta” tulisi yrityksille sitova. Näin pystyttäisiin tehokkaasti ehkäisemään kaivannaistuottojen kanavoiminen sotiin.

EU:n vaikutusvallan maailmassa katsotaan yleisesti vähentyneen. Voidaan jopa puhua ”arvojen sodasta”, jossa vastapuolella on kasvava joukko yhä itsevaltaisemmiksi kehittyviä valtioita. Kun niiden edustajat varoittavat puuttumasta valtion sisäisiin asioihin, on entistä tärkeämpää ponnistella kansainvälisten ihmisoikeussopimusten noudattamisen puolesta. Useissa valtioissa ihmisoikeusongelmien ydin on rankaisemattomuudessa. Siksi kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC) on tuettava entistä enemmän.

Kaksinaismoraali sopii huonosti ihmisoikeuksiin. EU-maa Unkari on kehittynyt ikävään suuntaan, mutta unionin on vaikea arvioida ja arvostella muita, jos omassa pesässä ihmisoikeudet sivuutetaan.

Tällä parlamenttikaudella teen työtä erityisesti EU:n itäisen kumppanuuden maiden, Moldovan, Georgian, Valko-Venäjän, Azerbaidzanin, Armenian ja Ukrainan ihmisoikeuksien puolesta. Näiden maiden parlamentaarikkojen ja europarlamentin yhteistyöfoorumin, Euronestin puheenjohtana olen esittänyt, että pureudutaan ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion toteutumiseen jäätyneissä konflikteissa. Ne koskettavat kyseisistä valtioista viittä.

Ihmisoikeusloukkaukset ovat usein signaali maan ajautumisesta konfliktiin. Loukkauksiin puuttuminen ei siis ole vain oikein, vaan myös kansainvälisen turvallisuuden vuoksi kannattavaa. Syyrian sotaa edelsi vuosikymmenien sorto, josta saivat osansa maan vähemmistöt ja ihmisoikeuspuolustajat.