/// Turun Sanomat
Suomen EU-puheenjohtajakauden kääntyessä loppua kohden voi jo tehdä pientä tilinpäätöstä, vaikka ainakin valtionpäämiesten Eurooppa-neuvoston kokous joulukuussa voi tuoda lopputulokseen plussaa tai miinusta.[:]
Silmiinpistävää on eri ministerien EU-kykyjen valtaisat erot. Tähti on tietysti ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka kännyköineen muodostui vuoden epäviralliseksi lehtikuvaksi. Libanonin kriisiä, Kyproksen umpisolmua tai muita kiperiä asioita hän ei ole todellakaan kaatanut virkamiesten niskaan.
Toisaalta on ollut noloa nähdä, miten oikeusministeri Leena Luhtanen ja sivuroolissa sisäministeri Kari Rajamäki poseerasivat tyytyväisinä Washingtonissa Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden ministerin seurassa. Luhtanen selosti sopimusta, jolla saatetaan edesauttaa rikoksesta epäiltyjen joutumista niin sanotun kevytkidutuksen uhriksi maailman ainoan supervallan toimesta, tämä kun on ottanut kansainvälisen oikeuden omiin käsiinsä.
Mainitun Yhdysvaltain ja EU:n välisen tietojenvaihtosopimuksen käsittely on ollut ainutlaatuinen esimerkki siitä, miten ministeri sivuutti eduskunnan sataprosenttisesti. Valpasta julkista sanaa onkin kiittäminen selvityksestä, jonka suuri valiokunta tänään saa Luhtaselta harkitakseen jatkotoimia.
Kyseinen tietojenvaihtosopimus on osa suurta terrorismin vastaista taistelua. Eräiden asiantuntijoiden mukaan tuo “sota” on siirtänyt maailmaa ihmisoikeusajattelussa ja -lainsäädännössä viidessä vuodessa jopa 50 vuotta ajassa taaksepäin.
Euroopan unionilta odottaisi erityistä pidättyvyyttä siitäkin syystä, että oikeusvaltiollisuutta vailla olevat maat ovat alttiita kopioimaan Yhdysvaltain mallia. Malesialla on Guantanamonsa, Venäjä on säätänyt lain, jolla sen salaiset palvelut voivat tappaa terroristeja maan rajojen ulkopuolella. Olemmeko hiljattain nähneet esimerkkejä tästä, vai onko myrkytyksissä ja murhissa kysymys siitä, että FSB:n yksiköt ovat muodostuneet osiksi keskenään vallasta taistelevia klaaneja, jää nähtäväksi.
Venäjä jää ilman muuta Suomen puheenjohtajakautta eniten värittäneeksi asiaksi. Pääministeri Matti Vanhanen juhli ennen aikojaan Lahden epävirallisen huippukokouksen jälkeen iloitessaan kuinka käänteentekevällä tavalla unioni puhui Vladimir Putinille yhdellä äänellä.
Totuus paljastui varsin pian, kun Puola joutui Venäjän silmätikuksi lihantuontiasiassa ja sai aikaan itäisen naapurimme ja EU:n seuraavan sukupolven yhteistyösopimuksen lykkääntymisen tulevaisuuteen. Putin on saanut aiheen huomautella EU:n hajanaisuudesta, vaikka juuri sitä hän lieneekin tavoitellut. Vanhasella ja etenkin seuraavan puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri Angela Merkelillä onkin tekemistä, jotta Venäjän hajota ja hallitse -tekniikka saadaan loppumaan.
Lahden kokouksen kirkkaimpana puheenvuorona jää mieleeni Euroopan parlamentin puhemiehen Josep Borrellin toteamus, että ihmisoikeuksia ei pidä vaihtaa Venäjän energiaan. Olin ylpeä entisen parlamenttini ryhdikkyydestä. Ihmisoikeus- ja demokratiakehityksen ongelmista on pakosta jouduttu keskustelemaan harvinaisen suorasukaisesti Venäjän ja EU:n välillä.
Tätä traagisten tapahtumien takia avautunutta mahdollisuuksien ikkunaa on nyt hyödynnettävä ennen kuin se taas sulkeutuu ja palataan business as usual -tilaan.
Venäjän ja EU:n uusi “strateginen kumppanuus” on liian tärkeä kiireellä pilattavaksi. EU on monien arvioijien mukaan ainoa voima, joka voi avata Venäjää kansalaisten oikeuksia kunnioittavaksi valtioksi. Suomen puheenjohtajakausi ei saa päättyä ilman, että on pyritty tukemaan Venäjän vapaata kansalaisyhteiskuntaa sen nykyisessä ahdingossa. Huhtikuussa voimaan astuneen kansalaisjärjestölain epäkohtiin on puututtava.
Venäjä on myös monien kansainvälisten järjestöjen jäsen. On vain normaalia odottaa, että se toimii niissä antamiensa sitoumusten mukaisesti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on langettanut tänä vuonna useita tuomioita siviilien vainosta muun muassa Tshetsheniassa. Kuvaavaa on, että hallinnon hampaisiin on juuri joutunut järjestö, joka on auttanut vainon uhreja viemään asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
