Vihreän liiton valtuuskunta hyväksyi yksimielisesti kokouksessaan Imatralla Heidi
Hautalan Vihreän liiton presidenttiehdokkaaksi. Alla  Hautalan kokouksessa pitämä puhe:

Hyvät valtuuskunnan jäsenet,

Uskotte minulle suuren luottamuksen. Teen parhaani, jotta ensi tammi- ja
helmikuun presidentinvaaleissa keskustellaan kysymyksistä, jotka ovat teille ja
minulle tärkeitä.

Vuoden 2000 vaaleissa uskon olleeni se, joka toi keskusteluun tarpeen ymmärtää
globalisaatiota. Nyt huoltoaseman baarissakin nähdään mitä globalisaatio
merkitsee: yritykset ja työpaikat lähtevät herkästi sinne, missä markkinat ovat
lähellä ja työ- ja ympäristönsuojelua valvova silmä kaukana.

On aika syventää keskustelua nimenomaan globalisaation hallinnasta.
Kansainvälistä oikeutta on vahvistettava niin, että reilut pelisäännöt koskevat
kaikkia. On haettava uudenlaista yhteistyötä, jossa esimerkiksi yritykset ja
kansainväliset ympäristöjärjestöt yhdessä ponnistelevat sellaisen
ilmastosopimuksen synnyttämiseksi, jossa kaikilla valtioilla ja kaikilla
toimijoilla on velvollisuuksia kykyjensä mukaan.

Nykyiset ongelmat ovat sellaisia, että niitä ei ratkaista vanhoilla asetelmilla
ja aikansaeläneisiin raja-aitoihin takertumalla.

Köyhyys, ihmisoikeusloukkaukset ja ympäristön laiminlyöminen eivät johdu siitä,
että maailmassa olisi liikaa demokratiaa vaan siitä, että sitä on liian vähän.
On vauhditettava ehdotuksia, jotka toisivat kansalaisten äänen
maailmanlaajuiseen päätöksentekoon. Se on vielä lähinnä virkamiestyötä ja
diplomaattien toimialaa. Myös kansalaisten edustajien, parlamentaarikkojen,
sekä kansalaisjärjestöjen on päästävä osallistumaan nykyistä huomattavasti
enemmän YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen päätöksiin.

Näin syntyisi lisää painetta muun muassa YK:n yhteisesti hyväksyttyjen
vuosituhannen tavoitteiden toteuttamiseen. Näistä keskeisin on maailman
köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä, eikä se toteudu ilman, että
rikkaat maat sitoutuvat huomattavasti nykyisiä sitoumuksiaan enempään.

Suomessa on viime kuukausina saatu aikaan ilahduttavaa liikehdintää
kehitysyhteistyörahoituksen saattamiseksi vastaamaan annettuja lupauksia. On
jopa syntynyt hyvin erikoinen tilanne, jossa – kansalaisjärjestöjen
ponnistelujen tuloksena – eduskunnan enemmistö näkee tilanteen yhtä
piinallisena kuin poliittinen oppositio, joka on jättänyt kehitysrahoituksesta
välikysymyksen. Tilanne on tämän päivän uutisointia lainaten “sangen
poikkeuksellinen”. Hallitus ansaitsisi luottamuksemme kuitenkin vain, jos
se
ennen ensi viikon luottamusäänestystä panisi päänsä pantiksi siitä, että se
todellakin toteuttaa oman osuutensa hallitusohjelman kirjauksesta 0,7 prosentin
BKT-osuudesta vuoteen 2010 mennessä – ilman lisäehtoja, eikä ainakaan
jättämällä kohtuutonta taakkaa seuraavalle hallitukselle.

Presidentinvaaleissa on aivan erinomainen tilaisuus vahvistaa myönteiseen
suuntaan kehittynyttä ilmapiiriä, jossa ymmärretään, että sitoutuminen maailman
köyhyyden poistamiseen ja kehitykseen edistää myös omaa turvallisuuttamme.

Vähitellen on alettu ymmärtää muutenkin, että turvallisuuden takaamisessa
sotilaalliset keinot ovat yhä rajallisempia. Konfliktien ehkäisy ja niiden
ei-sotilaallinen kriisinhallinta on aihe, jossa vihreät ovat ensimmäisten
joukossa tehneet konkreettisia ehdotuksia EU:ssa. Ei-sotilaallinen
“rauhanpalauttaminen” on kaikki mahdollisuudet tehdä keskeiseksi
osaksi Suomen
osallistumista kansainväliseen turvallisuuteen.

Tällä hetkellä on jännittävää seurata, kuinka presidentti Martti Ahtisaaren
johdolla hierotaan rauhaa Indonesian hallituksen ja sitä vastaan taistelevien
sissien välillä tsunamin ylipyyhkimässä Acehin maakunnassa. (Olemme kaikki
panneet merkille, että rauhanaloitteen takana on lahtelainen Juha Christensen,
josta oli tulla Vihreän liiton puoluesihteeri 1990-luvun alussa.) Seuraava
vaihe on, että kansalaisjärjestöt otetaan prosessiin mukaan. On
silmiinpistävää,
että parhaat voimat eivät ole Suomen virallisen ulkopolitiikan piirissä.
Siviilikriisinhallinta on ulkoistettu entisen presidentin johtamalle
kansalaisjärjestölle.

Tästä näkee, miten tärkeitä entiset presidentit ovat. Nykyinenkin
presidenttimme Tarja Halonen on tehnyt ehkä tärkeimmät ulkopoliittiset tekonsa
ilman muodollisia valtaoikeuksiaan. Tarkoitan hänen työtään kansainvälisen
työjärjestön asettaman globalisaation sosiaalisia vaikutuksia pohtivat
komission toisena puheenjohtajana. Kun jotkut presidenttiehdokkaat aikonevat
leimata presidentin yksisilmäiseksi globalisaatioaktivistiksi, voin antaa
Haloselle täyden tukeni ja kannustaa meitä kaikkia miettimään, miten voimme
toteuttaa hänen komissionsa ehdotukset.

Suomalaiseen tapaan kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat ovat päättäneet jo
ennalta, että presidentin valtaoikeuksista ei ole eduksi käydä keskustelua
presidentinvaaleissa. On selvää, että tällainen sopimus ei voi pitää. Onhan tuo
kolmen kopla itsekin todennut, että vaikka presidentti valitaan ensi vuonna
vanhoin valtaoikeuksin, on lupa pohtia vuonna 2012 valittavan presidentin
valtaoikeuksia. Keskustelu on siis välttämättä aloitettava nyt, koska
valtaoikeuksia ei ole voitu muuttaa vastoin istuvan presidentin kantaa. Tämä
nähtiin, kun Martti Ahtisaari pysäytti presidentin vallan normalisoimisen
puolitiehen. Myös Tarja Halonen korostaa presidentin ulkopoliittista valtaa. –
Toisaalta: presidentti Koivisto aloitti presidentin aseman uudistamisen.

Vihreiden kanta perustuslakiin ja presidentin asemaan on selkeä ja vakiintunut.
Ulkopolitiikan johtaminen kuuluu nykyaikaisessa demokratiassa hallitukselle,
joka puolestaan on siitä vastuunalainen eduskunnalle.

Olen kaikessa toiminnassani korostanut ja edistänyt päätöksenteon avoimuutta,
jotta kansalaiset voisivat ylipäätään vaikuttaa ja osallistua päätöksentekoon.
Päivänvaloa puuttuu yhä nimenomaan ulkopolitiikasta. Nykyinen tilanne, jossa
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa
valtioneuvoston kanssa, luo hämärän vyöhykkeen, jolla ei ole selvää, kuka
päättää ja minkälaisen keskustelun jälkeen. Hyvä esimerkki on päätös EU:n
nopean toiminnan joukoista.

Kantani presidentin asemaan ei merkitse, etteikö presidentti yhä olisi tärkeä
instituutio. Sen merkitys vain siirtyy – ajan paineesta – suuntaan, jossa
presidentin tärkein valtaoikeus on arvovalta, eikä sitä voi perustuslailla
ottaa häneltä pois. Suomalaiset joutuvat tekemään surutyötä, koska presidentti
koetaan yhä vastuuttomien poliitikkojen valvojaksi. Olisikohan esimerkiksi
poliittisissa nimityksissä korjattavaa, jotta presidenttiä ei tarvittaisi
valtion ylimpänä järjestyksen valvojana? Uudella presidentillä on nimittäin
tärkeämpää tekemistä.

Uusi presidentti pitää tärkeitä puheita kansakunnan ja maailman tilasta, ja
niistä tulee puheenaiheita kuukausiksi ja ne saavat alulle uudistuksia. Hänellä
on lupa esittää näkemyksensä niin ulko- kuin sisäpolitiikastakin, vaikka
hänellä ei olekaan niihin muodollista valtaa. Uudelle presidentille sopii niin
keskustelu globalisaation hallinnasta, EU-politiikan linjasta kuin
suomalaisesta elämänmuodostakin ja erityisesti sen kipupisteistä kuten
väkivallasta ja syrjäytymisestä sekä monikulttuurisen yhteiskunnan haasteet.

Hän kannustaa kansakuntaa katsomaan tulevaisuuteen, eikä takertumaan
menneisyyteen.

Presidentinvaalit ovat kansakunnan tärkein tulevaisuuskeskustelu.