///Turun Sanomat
Presidentinvaalit ovat toden totta Suomen tärkein tulevaisuuskeskustelu. Melkein kaikki kiinnostuvat ja osallistuvat, vaikka eivät muutoin voisi vähempää välittää politiikasta. Ehdokkaita verrataan työpaikkaruokalan jokaisessa pöydässä ja television äärellä. Jokainen voi olla jotain mieltä Suomen ja maailman kohtalonkysymyksistä.[:]
Tämä vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa ja meidän kaikkien kykyä keskustella ja oppia yhdessä. Olisipa siis ainaiset presidentinvaalit… Nyt toisella kierroksella olen hieman ihmetellyt julkisia tukipuheenvuoroja, joissa finalistit näyttäytyvät joko pelastavana messiaana tai paholaisen edustajana.
Tämä saa pohtimaan, miten realistisia odotukset ehdokkaita kohtaan ovat. Presidentti ei rakenna ydinvoimaa, eikä täytä valtion ja kuntien kassaa. Presidentti ei vie Suomea Natoon, eikä edes säästä Suomea Natolta, jos hallitus, eduskunta ja kansalaiset ovat toista mieltä.
Pidän olennaisena sitä, minkälainen näkemys presidentillä on talouden ja hyvinvoinnin suhteista. Suomi on kansainvälisten vertailujen kilpailukyky-ykkönen, mutta hyvinvointitilastoissa vasta kolmastoista – toki maailman kärkipäätä. Sauli Niinistö painottaa talouskasvua ja sanoo tuloerojen ikään kuin kuuluvan kasvuun. Näin naiveja ei olla edes Maailmanpankissa, jossa painotetaan tulonjaon ja sosiaaliturvan merkitystä taloudelle.
Tarja Halosen heikkoudeksi lasken sen, että hän ei ole osoittanut ymmärrystä sosiaaliturvan saattamiseksi vastaamaan pätkätyön ja muutenkin kasvavan epävarmuuden aikakauden haasteisiin. Halonen ja häntä tukeva ay-liike vierastaa ajatusta kansalaisen perustulosta. Juuri se kuitenkin olisi paras keino tasoittaa eri elämäntilanteiden vaihtelun aiheuttamia mullistuksia.
Finalistit ovat puhuneet lämpimästi – loppua kohden yhä lämpimämmin – ympäristöstä ja ilmastonmuutoksen torjunnasta. Kumpikaan ei vakuuta minua siitä, että he oikeasti ymmärtäisivät ympäristön, talouden ja yhteiskunnan suhteita. Lämpimistä sanoista ei tule pisteitä.
Annan kummallekin ehdokkaalle pisteen siitä, että Venäjän sotilaallisella uhkalla ei ole peloteltu. On painotettu uusia uhkia. Niinistön avoin liittoutumishalu taitaa silti perustua sotilaallisen uhkaan, mistä otan puoli pistettä takaisin. “Eurooppalainen Nato” syntyy, kun Suomi ja muut liittoutumattomat EU-maat liittyvät siihen. Hyvä, että Niinistö tuli kaapista ennen vaaleja eikä sen jälkeen.
Halonenkin nojaa Suomen viralliseen Nato-optioon ja viiden senttimetrin etäisyyteen sotilasliitosta. Olisin halunnut kuulla häneltä, että sotilasliitolta on pallo hukassa eikä se näytä sitä uudessa tilanteessa löytävän. Naton merkitys siis vähenee. Ei pisteitä.
Odotan presidenttini puolustavan kansainvälistä oikeutta. Saksan liittokansleri Angela Merkelin oli matkustettava Washingtoniin toteamaan, että Guantánamon kaltaisia vankileirejä ei saisi olla, ennen kuin Halonen otti asiaan laimeasti kantaa. Piste kuitenkin siitä, että Halonen sanoi YK:ssa Irakin sodan olevan laiton.
Toivon, että tuleva presidenttini matkustaa Marin tasavaltaan. Halonen jo saikin kesällä Vladimir Putinilta kutsun. Mutta lähteekö hän mieluummin Pietarin G8-kokoukseen? Entä rohkenesiko Niinistö Moskovan-vierailullaan tavata venäläisiä ihmisoikeusjärjestöjä, kuten hänen puoluetoverinsa Angela Merkel äskettäin? Niinistölle taitaisi riittää, että rakennetaan suhteita Putinin yksinvaltaa ylläpitävään puolueeseen. Luultavasti kumpikin olisi kovin varovainen. Taitaa mennä miinuspisteille.
Lopuksi odotan, että presidenttini pidättäytyy kahmimasta itselleen muille kuuluvaa valtaa. Kumpikin ehdokas kaiketi jatkaisi EU:ssa kahden lautasen politiikkaa. Ei näytä hyvältä.
Kun paras on tunnetusti hyvän vihollinen, äänestän tietysti sunnuntaina. Presidentin tärkein valtaoikeus on arvovalta. Presidentiltä on lupa odottaa visioita ja rohkeutta. Laatua vain on vaikea pisteyttää.
