Göteborg, Genova, Anno 2001. Nuo mainiot miehet huippukokouksissaan mielenosoittajien kohteina ovat tehneet tähän asti melko hämäräksi jääneen käsitteen, globalisaation ymmärrettäväksi. Kysymys kuuluu, miten saadaan aikaan demokraattinen tapa päättää koko maapalloa koskevista asioista kuten ilmastonmuutoksesta, monikansallisten yritysten toimintaehdoista, aseista pienimmistä aina ydinkärkiin sekä vaurauden tasaisemmasta jakautumisesta. [:] Suomalaisiakin kaikkein eniten koskettavat asiat ratkaistaan yhä enemmän kansainvälisissä järjestöissä. Valitettavasti tuo päätöksenteko ei täytä alkuunkaan demokratian tunnusmerkkejä. Avainkysymykset ratkaistaan harmaiden virkamiesten neuvotteluissa kaukana minkäänlaisesta avoimuudesta tai demokraattisesta vastuusta. Kiistaton käännepiste oli Maailman kauppajärjestö WTO:n perustaminen vain vajaat seitsemmän vuotta sitten. Sen jälkeen mikään ei ole ollut entisellään. On syntynyt suurelta osin valtioista riippumaton maailmanlaajuinen oikeusjärjestys, joka ratkaisee milloin sen, mitä syömme, milloin sen, minkälaisia oikeuksia monikansallisilla yrityksillä on omassa maassamme. Jonkin verran voi vastuuta langettaa eri maiden kansanedustajille siitä, että he antavat tämän enimmäkseen tapahtua ohi valvovan katseensa. Tästä voisi jo Emile Zolan tapaan huudahtaa: Syytän!
Demokraattisen tyhjiön, vaaleilla valittujen edustajien paikan ovat suureksi osaksi täyttäneet yli kansallisten rajojen toimivat kansalaisjärjestöt, jotka hiovat internetissä strategioitaan. Valtionpäämiehet puolustautuvat mielenosoittajia vastaan hokemalla, että juuri hehän ovat kansan valtuuttamia, mutta tämä on vain kaikua menneestä maailmasta. Huippukokouksiin kokoontuvat poikkeuksetta maailman hyväosaisten klubin jäsenet eri kokoonpanoissa. Milloin on asialla Maailmanpankki, milloin G8, milloin EU. Pienten almujen jakaminen maailman köyhille ei muuta kuvaa olennaisesti. Yhdysvaltain uusi presidentti George W. Bush on tehnyt itsestään puolessa vuodessa antisankarin romutettuaan puolen tusinaa kansainvälistä sopimusta. Yksi tapa vähentää huippukokousten yhteydessä nähtyä väkivaltaa olisi varmasti jättää George W. rannalle edes kerran. Kioton sopimus syntyi YK:n huomassa Yhdysvalloista huolimatta, päasiassa EU:n ponnistelujen ansiosta. Ilmastosopimus on pieni, mutta ratkaiseva askel paitsi kasvihuoneilmiön hallintaan, myös oikeudenmukaisempaan maailmaan, halusipa Yhdysvallat sitä tai ei. Entäpä jos rikkaat maat kohdistaisivat yhtä paljon tarmoa laajemmin koko maailman puolesta puhuvan YK:n vahvistamiseen? Silloin ei tarvittaisi niin monia hyväosaisten huippukokouksia.
Huippukokoukset muistuttavat pöyhkeilyssään entisen kuningasvallan jäänteitä. Maailman mahtavat matkustavat suurine seurueineen milloin kenenkin ruhtinaan linnaan sopimaan asioista kodikkaasti takkatulen äärellä. Saksan entinen kulttuuriministeri Michael Naumann kirjoittaa tuoreessa Die Zeit –lehdessä, että Genovan G8-huippukokoukselle vetää historiassa vertoja vain keisari Fredrik Barbarossan Mainzissa vuonna 1184 järjestämä kolmipäiväinen juhla, jonka humun ohessa sovittiin ritarien uudet säännöt. Nykyajan journalistien sijaan tapahtumasta levittivät laajasti tietoa erilaiset hoviskribentit ja kronikoijat. Kurinpito-ongelmista ei Naumann mainitse. Itse olen ollut viime päivinä sähköpostitse ja tekstiviestein yhteydessä Genovaan matkanneisiin nuoriin suomalaisiin aktivisteihin. He ovat antaneet järkyttäviä osallisen kuvauksia Italian poliisin käsittämättömän väkivaltaisista operaatioista. Myös mielenosoittajien häviävän pienen vähemmistön väkivalta on tuomittava. Genovan tapahtumat herättävät kuitenkin vahvan epäilyksen siitä, että Italian poliisi ja armeija ottivat käyttöön 1970-luvulta tutut terrorisminvastaiset menetelmät soluttautumisineen. Tv-uutisissa oli näytetty filminpätkä, jossa mustapukuisia purkautuu poliisiauton takaosasta väkijoukkoon. Vain tunnin päästä sotilaat tekivät rynnäkön kansalaisjärjestöjen päämajaan. Etsivätkö he pikemminkin itselleen epäedullisia todisteita kuin aseita hakatessaan sairaalakuntoon satakunta ihmistä? Perusteellinen tutkimus on välttämätön. Yhä useammat kyselevät, tätäkö on eurooppalainen demokratia. EU on vakavan paikan edessä, jos se haluaa erottautua joukosta edukseen.
Turun Sanomien kolumni 27.07.2001
