Vihreiden pitäisi raivata tilaa periaatteellisille keskusteluille. Kansalaisten valtanemmistö ei kuuleman mukaan ole kiinnostunut politiikasta. Vika ei välttämättä ole ihmisissä, vaan siinä, että politiikasta on tullut hallintotekniikkaa, jossa intohimo leiskuu vain, kun taistellaan vallasta. [:] Taudinkuvaan kuuluu, että ammattilaiset ovat pidättäneet itselleen oikeuden olla asioista jotain mieltä. Kansalaisista on tullut vain katsojia, joiden tehtävä on havainnoida ja jakaa ministereille ja presidentille suorituspisteitä yhä tihenevissä mielipidetiedusteluissa. Presidentinvaalikampanja oli virkistävä, suorastaan poikkeava elämys. Kerrankin keskusteltiin suurista kysymyksistä, jotka koskettavat kaikkia. Kukaan ei nimittäin ole jotakuta toista pätevämpi pohtimaan, mikä on oikein ja mikä väärin, ja mihin suuntaan elämänmuotoamme tulisi kehittää, jotta kukaan ei putoaisi syrjään. Oli hyväksyttävää puhua yhtä vaalikautta pidemmästä tulevaisuudesta ja asioista, joiden merkitys ulottuu omasta korttelista koko maailman mittaan. Olen varma, että televisiokeskustelujen teemat toistuivat lukemattomissa kahvipöydissä kotona ja työpaikoilla. Vihreiden on syytä raivata jo pitkälle kehitetyn päivänpolitiikan taiteen rinnalle enemmän tilaa periaatteellisille keskusteluille, jotka säpsäyttävät useampia. Olen kerännyt viime kuukausina vakuuttavan todistusaineiston siitä, että juuri tällaisten keskustelujen puuttuessa ihmiset eivät sittenkään liity vihreisiin. Toinen sykähdyttävä elämys on ollut, että useimmat ihmiset tarvitsevat vain hiukan yllytystä uskoakseen, että heillä on kaikki tarvittavat edellytykset muodostaa näkemyksiä isoistakin asioista. Vaaleilla valittuihin edustuselimiin ei ole kertynyt mitään ylimaallista viisautta, salatusta tiedosta puhumattakaan. Lehdistähän suuri osa politiikoistakin tietonsa ammentaa. Kylähullujakin on vähintään samassa suhteessa kuin väestössä ylipäätään. Esittelen mielelläni laajaa kokemustani tästä aiheesta: kaupunginvaltuusto, eduskunta, europarlamentti… Kun jopa arvonlisäveron puolen prosenttiyksikön korotuksen takana piilee suuren luokan arvokysymys, on aivan absurdia, että kukaan voisi antaa omia arvojaan kenenkään toisen muodostettavaksi, ei edes, vaikka jotkut olisivat teknisesti hiukan muita taitavampia tai edustavampia. Oman kokemukseni mukaan ihmiset ovat kiinnostuneita niistä näkymistä, joita avaa vaikkapa kansalaisaloitteen luominen tai kansanäänestysten vahvistaminen niin, että emme olisi pelkästään eduskunnan ja kunnanvaltuustojen hyväntahtoisuuden varassa. Tulkitsen kokemani niin, että Suomessa piilee sittenkin keskusteleva kansalaisyhteiskunta. Haluaisin antaa sille mahdollisuuden muutoinkin kuin presidentinvaaleissa. Niitä nimittäin järjestetään aivan liian harvoin.
Vihreän langan kolumni 04/00
