Ruotsin pääministeri valitteli hiljattain pohjoismaisen yhteistyön laimeutta EU:ssa ja lupasi omalta osaltaan kohentaa tilannetta. Omien havaintojeni mukaan Suomella oli EU-jäsenyyden alkuvuosina toinen käsitys siitä, mitä unionissa on tärkeää edistää. Suomalaiset diplomaatit tuhahtelivat avoimesti, että tanskalaiset ja ruotsalaiset joutuivat ”kotimaisista syistä” edistämään toinen toistaan pehmeämpiä arvoja kuten avoimuutta, kuluttajansuojaa ja ympäristönsuojelua. Nyt yhteydet näissä asioissa tuntuvat toimivan yllättävänkin hyvin ilman korkean tason elehdintää. Pohjoismaiset ajatukset hiipivät unioniin joskus keittiön kautta, mutta niitä kannatetaan muuallakin. [:] Pehmeät asiat osoittautuvat sitä paitsi usein melkoisen koviksi ja johtavat todellisiin kädenvääntöihin. Avoimuuden osalta tämän havainnollisti unionin oikeusasiamies Jacob Söderman ottaessaan yhteen komission puheenjohtaja Romano Prodin kanssa. Avoimuuden perustelut ovat kuitenkin vastaansanomattomat. Jarrutus ei ole onnistunut, vaikka hallinto onkin yrittänyt sitkeästi varjella itseään kansalaisilta, jota saattaisivat sekaantua päätöksentekoon. Käytännössä taistelut eivät suinkaan ole ohi. Avoimuudella on nyt sillanpääasema. Varmaa on, että avoimuus ei olisi edennyt ilman Tanskaa, joka joutui odottamaan monta tuskallista vuotta Suomea ja Ruotsia tuekseen. Ruotsi on puheenjohtajakaudellaan edistänyt täysin häpeämättä kestävää kehitystä, jota monissa piireissä pidetään puuhasteluna. Kestävä kehitys on pääteemana kahden viikon päästä Göteborgin huippukokouksessa. Valtionpäämiehet joutuvat huomaamaan, että pehmoilu on kaukana, kun kuljetussektoria, maataloutta, teollisuutta ja energiantuottajia vaaditaan muokkaamaan taloudellinen toimintansa ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviin puitteisiin. Katsotaan, kestääkö Perssonin, Lipposen ja kumppanien kantti. Toivottavasti presidentti Bushin luoma draama ei jätä tätä keskustelua täysin varjoon.

Uusin havaintoni pohjoismaisesta vaikutuksesta unionin perustavoitteisiin on aivan tuore. Euroopan parlamentti hyväksyi vain muutamin soraäänin ja varsin pohjoismaisin painotuksin mietintöni naisten ja miesten tasa-arvosta työelämässä. EU:n tasa-arvolainsäädäntö sai alkunsa jo 1970-luvun puolivälissä, ja se on kiistatta ollut tasa-arvon moottori jäsenmaissa. Jopa Suomessa tasa-arvolakia jouduttiin muokkaamaan Brysselin tiukempaan tavoitetasoon. Totean mietinnössäni, että sukupuolinen ahdistelu työpaikoilla on todettava selkeästi kielletyksi syrjinnäksi, ja sitä on torjuttava velvoittamalla työnantajat ennaltaehkäiseviin toimiin eli luomaan työolot, jossa ahdistelua ei noin vain esiinny. Parlamentti tarttui ehdotukseeni, että tasa-arvoa on edistettävä työpaikoilla suunnitelmallisesti. Suomeksi se tarkoittaa, että vähänkin isommilla työpaikoilla on laadittava vuotuiset tasa-arvosuunnitelmat epäkohtien korjaamiseksi. Suomessa valitetaan joskus, että nämä suunnitelmat byrokraattisia. Todellinen ongelma on kuitenkin se, ettei niiden tuottamia havaintoja muuteta käytännöksi. Äitiys on ollut EU:n tasa-arvolainsäädännössä suojeltua tähänkin asti, mutta nyt on tarpeen vahvistaa sen suojaa. Tasa-arvon oletetussa mallimaassa Suomessa on aborttitilastoissa outo piikki noin kolmekymppisten naisten kohdalla, kun työnantajat hankkiutuvat erityisesti määräaikaisten työsuhteiden varjolla eroon synnytysikäisistä naisista.

Entä miten voidaan edistää miesten tasa-arvoisuutta? Euroopan parlamentti haluaa korostaa, että äitiyden nauttima suoja koskee myös isyyttä vanhempainlomien ja isyyslomien osalta. Enää ei myöskään puhuta vain muodollisesta tasa-arvosta, vaan halutaan edistää tosiasiallista tasa-arvoa muun muassa sovittamalla työnteko ja perhe-elämä yhteen vanhempainlomien ja lastenhoitojärjestelyjen avulla. Euroopan parlamentti haluaa, että jäsenmaat kilpailevat sillä, kuka kehittää parhaat positiiviset erityistoimet todellisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Suomessa miesten ja naisten työllisyysasteen ero on noin kuusi prosenttia; Italiassa luku on melkein kolmekymmentä. Voin vakuuttaa, että katolinen Eurooppa ei ole palauttamassa naisia lastenhuoneeseen tai keittiöön. Päinvastoin katolisenkin Euroopan naiset haluavat samat oikeudet ja todelliset mahdollisuudet osallistua palkkatyöhön kuin heidän pohjoismaiset sisarensa.

Turun Sanomien kolumni 01.06.2001