Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, eräät arvelivat, että katolisten etelän maiden vaikutuksesta naiset joutuisivat takaisin hellan ääreen ja lapsia hoitamaan. Vaistoni sanoi jo tuolloin, että toisinkin päin voi käydä. Toimiessani joitakin vuosia sitten Euroopan parlamentin naisten oikeuksien valiokunnan puheenjohtajana huomasinkin nopeasti, että pohjoismainen tasa-arvoajattelu houkutti eteläisempiäkin jäsenmaita. [:] Varsin nopeasti syntyi sitä paitsi eräänlainen taskulaskinmiesten ja tasa-arvonaisten epäpyhä liitto, kun ensin mainitut alkoivat huolestua väestökehityksestä. Jos ei tule lapsia, ei tule maksajia veroille eikä eläkkeillekään. Tarvitaan siis päivähoitoa, jotta entistä kauemmin ja entistä syvällisemmin lapsentekoa harkitsevat nuoret voittaisivat epäilyksensä. Sitten EU:ssa huomattiin, että eteläisemmissä maissa naiset eivät päässeet työelämään, mikä uhkaa unionin talouden kilpailukykyä. Miesten ja naisten tasa-arvo ei kuitenkaan ole aivan uusi tulokas, koska jo neljännesvuosisata sitten säädettiin ensimmäinen direktiivi, joka koetti poistaa epätasa-arvoisen kohtelun työelämästä. Tämän kunnianarvoisan direktiivin saattaminen nykyaikaan tuli vuosi sitten minun tehtäväkseni Euroopan parlamentissa. Mitä enemmän tutkimme vanhoja pykäliä, sitä huonommin huomasimme niiden soveltuvan nykyihmisten tarpeisiin. Viimeisten kahdenkymmenen viiden vuoden aikana suurimmat muutokset työelämässä ovat merkinneet ankaraa kilpailua sekä kohtuuttomuuksiin ulottuvaa joustavuuden vaatimusta. Työntekijä, joka käyttää laissa turvattuja, äitiyteen tai isyyteen liittyviä oikeuksiaan, voi joutua kärsimään tästä. Vanhempainlomalta palaava saattaa yhä useammin todeta työpaikkansa kadonneen. Työ- ja perhevelvoitteiden yhteensovittaminen vaikkapa työviikkoa lyhentämällä ei ole kaikille työnantajille mieleen. Hiljattain nuori suomalainen yksinhuoltajaisä sai taistella ankarasti puolustusvoimia vastaan saadakseen luvan palata asepalveluksesta iltaisin pienten lastensa luokse. Kaikki tämä merkitsee sitä, että vanhemmuutta on tuettava ja siihen liittyvien oikeuksien epääminen on tulkittava laissa yksiselitteisesti kielletyksi syrjinnäksi. Isien osa perhevelvollisuuksien täyttämisessä on jatkuvasti kasvamassa. Viime lauantaina Turun Osaava nainen –messuilla suomalaiset naismepit julistivat pakollisen isyyslomakuukauden strategiseksi täsmäaseeksi tasa-arvokehitykseen. Isät ovat nyt mukana myös direktiivissämme. Tämä kehitys on alkanut Ruotsista, ja etenee myös eurooppalaiseen keskusteluun. EU:ssa olisi saatava aikaan työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen keskustelu isyyslomadirektiivistä. Sitä ei nimittäin voida säätää ilman niiden suostumusta. Seurasin koko viime talven Suomessa käytyä keskustelua sukupuolisesta ahdistelusta työpaikoilla, koska nyt EU on ensimmäistä kertaa velvoittamassa työnantajat ehkäisemään sitä. Lähes joka toinen nainen – epäilemättä osa miehistäkin – on unionissa joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Euroopan parlamentti haluaisi, että jokaisella työpaikalla olisi luottamushenkilö, jolle voi sellaisessa tilanteessa uskoutua. Tämän idean sain Matti Ahde –keskustelusta, ja se kiinnosti heti paikalla kollegoitani kaikista eri maista. Halusin tuoda direktiiviin jotakin konkreettista, jonka voimin tasa-arvoa edistettäisiin työpaikoilla. Euroopan parlamentti hyväksyi ehdotukseni pohjoismaissa ja Belgiassa käytössä olevista tasa-arvosuunnitelmista, jotka antavat välineitä tarvittaviin muutoksiin. Ihmeekseni eurooppalainen työntekijäjärjestökään ei ryhtynyt vastustamaan ehdotustani, vaan esitti siihen rakentavia aineksia. Jään malttamattomana odottamaan, miten jäsenmaita edustava ministerineuvosto reagoi tällä viikolla vahvistettuun, jo useita eri käsittelyvaiheita läpikäyneeseen mietintööni. Pallo on nyt heitetty sille, ja valmista tulee vasta kun parlamentti ja neuvosto ovat päässeet sopuun. Tuskin neuvosto voi sivuuttaa parlamentin jäsenten esityksiä, sillä olemme hioneet kantojamme perusteellisesti ja keskittyneet aivan olennaisiin vaatimuksiin. Mutta kuten aina, neuvosto säätää lakeja suljettujen ovien takana, eikä juuri uskaltaudu avoimeen keskusteluun. –Vahinko, koska kyse on kaikkia miehiä ja naisia ja heidän arkielämäänsä läheisesti koskettavasta asiasta.

Turun Sanomien kolumni 26.10.2001