Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala Lehdistötiedote 4.7.2002
Euroopan parlamentti äänesti tänään sitovien biopolttoaineen määrällisten tavoitteiden puolesta. Kyse on osuudesta, jota biopolttoainetta pitää olla kaikesta kulutetusta maantieliikenteen polttoaineesta Euroopan unionin jäsenmaissa. Neuvosto ei suostunut hyväksymään keskiviikkona parlamentin esittelijän neuvottelemaa kompromissitarjousta. Osittain ehkä taktisista syistä parlamentaarikkojen enemmistö siirtyi komission esittämien sitovien tavoitteiden taakse parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä. Heidi Hautalan mielestä sitovat tavoitteet biopolttoaineille eivät ole kannatettavia. [:]
Espanjalaiset ovat onnistuneet rakentamaan biopolttoaine-asiassa mielenkiintoisen värisuoran: Ohjelman esitteli espanjalainen liikenne- ja energiakomissaari juuri Espanjan puheenjohtajakauden alkaessa. EPssä asian käsittelystä vastaa espanjalainen edustaja espanjalaisen puheenjohtajan johtamassa valiokunnassa. Biopolttoaine-esitys onkin huomattavan painottunut eteläisten etanolintuottajien intressien puolelle – esimerkiksi Suomessa on huomattavasti järkevämpiä, eko- ja kustannustehokkaampia tapoja hyödyntää biomassaa energiantuotannossa.
Euroopan parlamentin polttoainemietintöjen esittelijänä Heidi Hautala löytää yhden positiivisen elementin äänestystuloksesta: “Onnistuimme kaatamaan espanjalaisten pyrkimykset höllentää polttoaineiden laatukriteereitä.”