Painajainen saariston ehdoilla

///Vihreä Lanka

Voisitteko kuvitella: Kreikka päättää rakentaa Välimeren saarille ydinvoimaloita. – Britannian suurimmat vähittäiskauppaketjut Tesco ja Sainsbury’s liittyvät osakkaiksi ranskalaiseen ydinvoimayhtiöön. Ei sentään. [:]

Nimeltään melkein kalevalainen Fennovoima haluaa rakentaa ydinvoimaa Suomenlahden kauniiseen saaristoon Kristiinankaupunkiin ja/tai Ruotsinpyhtäälle. Yhtiön joulutervehdys on painettu Pidä saaristo siistinä -yhdistyksen kortille, jossa muistutetaan, että ”saaristoluonto on haavoittuva, nautitaan siitä sen omilla ehdoilla”. Kilpailuunsa kuudennesta ydinvoimalasta Fennovoima on valinnut myös Simon ja Pyhäjoen. Ne sijaitsevat Suomen suurimpien sähkösyöppöjen, Tornion ja Raahen laajentumishaluisten terästehtaiden vieressä.

Loviisassa keväällä rauenneen tonttikaupan jälkeen Eon rakensi ympärilleen Fennovoiman. Sen osakkaiksi ovat liittyneet muiden muassa Myllyn Paras, Valio, Kesko ja SOK. Vähittäiskauppa on täällä kiinnostuneempi houkuttelemaan asiakkaita ydinvoimalla kuin luomulla. Lontoossa olisi toisin. Suomessa on meneillään kuudennen ydinvoimalan YVA kuudella paikkakunnalla, kun mukaan lasketaan vanhat ja uudet tekijät. Vihreiden arvio vuoden 2002 ydinvoimapäätöksen kauaskantoisuudesta on ikävällä tavalla käynyt toteen.
Maailmassa ei liene toista maata, jossa yhtiöt voivat vapaasti hakea suopean maanomistajan ja käynnistää ydinvoima-YVAn. Kunnissa hankkeet synnyttävät hämmennystä: päättäjiä kiehtovat suurprojektin antamat lupaukset, osa asukkaista havaitsee heränneensä painajaiseen, joka on totta.

Ydinvoima koettelee kuntademokratiaa. Pitäisi pystyä arvioimaan hankkeen kaikkinaisia hyötyjä ja haittoja. Avoin keskustelu sekä vaihtoehtoisten elinkeinonäkymien tuominen esiin olisi välttämätöntä, mutta se mitä tiedän Fennovoiman valitsemista kunnista, kertoo muusta. Tekeillä on onneksi kansanäänestysaloitteita. Ne voivat olla ainoa tapa saada päätöksenteko pois pienen piirin käsistä. Kuntapäättäjiltä on lupa odottaa terävämpää ajattelua kuin mitä Lapin kuntien luottamusmiesjohdolle tehty kysely osoitti. Ydinvoimaa tuettiin lähes yksituumaisesti, mutta saman väen keskuudessa vastustettiin uraanikaivoksia laajasti. Uraaninlouhintaa siis pidetään uhkana matkailulle, ydinvoimaa ei.
Työpaikkaodotukset olisivat realistisempia, jos oppia haettaisiin Eurajoelta. Suomalainen rakennusteollisuus pettyi vahvasti huomattuaan, että Olkiluodon työvoima tuli valtaosin ulkomailta. Loviisan kaupunki puolestaan maksaa ydinvoimarakentamisen loppumisen myötä paisuneita sosiaalikustannuksia.

Ydinenergialain mukaan vasta loppuun asti valmisteltu hakemus tulee hallituksen ja eduskunnan käsittelyyn. Päätöksestä on vaarassa tulla pelkkä kumileimasin, valinta ”kotimaisen” tai ”ulkomaisen” ydinvoiman välillä. Ydinenergialaki antaa kuitenkin kunnille veto-oikeuden, miksi sitä ei käytetä?

Facebook
Twitter
WhatsApp