Eilen hallitus istui koko päivän budjettiriihessä Säätytalolla. Monelle yllätykseksi kahden päivän työt tehtiin yhdessä päivässä, ja illalla ministerit esittelivät tuloksen. Toinen yllätys saattoi olla, että kaiken kerrottiin sujuneen hyvässä ilmapiirissä ja yhteisymmärryksessä, kun saman illan A-Talk väänsi väkisin ohjelmaa otsikolla “Hajoaako hallitus?”[:]

Tehtäväni oli puolustaa riihessä Suomen kansainvälisiä kehitysyhteistyösitoumuksia. On katsottava rinnakkain päätettyjä lukuja sekä lupauksia ja mahdollisuuksia. Vaikka lopullinen tulos jäi selvästi jälkeen esityksestäni, pystyttiin riihessä vahvistamaan sitoutumista uudentyyppiseen rahoitukseen. EU:n päästöoikeuksien huutokaupasta ohjataan tuloja kehitysyhteistyöhön vuodesta 2013 eteenpäin. Tämä vaatii kuitenkin tulevina vuosina paljon ponnisteluja ja kansalaisyhteiskunnan huomiota. Siten on vielä mahdollista, että Suomi pysyy kansainvälisissä sitoumuksissaan.

Näinä niukan talouden aikoina on tietysti syytä olla tyytyväinen kaikesta rahasta. Vaikka kehitysyhteistyöhön – toisin kuin valtion muihin toimintoihin – tulikin kymmeniä miljoonia euroja lisää ensi vuodelle, mahdollisuudet hallitusohjelman uusien painotusten toteuttamiseen kapenivat, koska vanhat sitoumukset on hoidettava. Uusia painotuksia luodaan tänä syksynä kehityspoliittista ohjelmaa laadittaessa.

Kehitysyhteistyö ei onneksi ole vain prosentteja ja bruttokansantulo-osuuksia. Tässä tilanteessa korostuukin tarve eri politiikka-alojen johdonmukaisuuteen. Kehitysmaihin ja köyhyyteen ei vaikuteta pelkästään kehitysyhteistyöllä vaan yhtä lailla esimerkiksi maatalous-, energia- ja maahanmuuttopolitiikalla. Vastuu tästä johdonmukaisuudesta on nyt koko hallituksella. Kehitysyhteistyö on olennainen osa Suomen ulkopolitiikkaa ja kertoo osaltaan siitä, suuntautuuko Suomi ulos- vain sisäänpäin.

Teksti on julkaistu Vihreässä blogissa 15.9.2011