Heidi Hautalan puheevuoro Talouselämä-lehdessä numero 36, 25.10.2002
Suomen hallitus on tähän asti keskittynyt päästökauppadirektiivin täysvastustukseen jättäen käyttämättä mahdollisuuden vaikuttaa direktiivin sisältöön ja siten varmistaa Suomen teollisuuden erityistarpeiden huomioon ottamisen. Taktiikka on osoittautumassa suureksi erehdykseksi. Suomessakin useimmat ymmärtävät jo, että vapaaehtoisuus EU:n sisäisessä päästökaupassa jättäisi päästömarkkinat syntymättä. Niiden estäminen onkin ollut Suomen kantaa hallinneen TT:n ja sitä myötäilleiden suomalaiskollegojeni tarkoitus. Unionin sisäinen päästökauppa on tapa löytää edullisimmat päästövähennyskohteet. Myös VATTin uudet selvitykset puhuvat sen puolesta, että Suomellekin se on kannattavaa. [:]
Olen usein verrannut päästökauppaa ravunsyöntiin. Ensin saadaan mehukkaimmat palat irti melko vähällä vaivalla, mutta mitä pidemmälle kohti niveliä syöjä etenee, sitä vähemmän hän saa vaivoilleen vastiketta. Päästökaupassa edetään kustannustehokkaimmista vähennyksistä kohti tehottomampia, kunnes on lopetettava tai siirryttävä uusiin keinoihin. Tämän saa aikaan se yksinkertainen seikka, että päästöille syntyy markkinoilla hinta. Mitä enemmän toimijoita markkinoilla on, sitä enemmän kustannustehokkaita kohteitakin on.
Kannatan todellakin “ilman huutokauppaamista”, kuten markkinavoimien äänenkannattaja Talouselämä ihmettelee. Kun Kioton pöytäkirja asettaa kasvihuonekaasupäästöille maailmanlaajuisen katon, rajallisista päästöoikeuksista tulee kysyttyä kauppatavaraa. Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksia tullaan todellakin ostamaan ja myymään direktiivin mukaisen kaupan käynnistyessä EU:n sisällä 2005 ja kansainvälisesti Kioton pöytäkirjan mukaisena vuonna 2008 alkaen.
Alkujaon jälkeen päästöoikeuksille muodostuu ilman muuta markkinoilla hinta, jaettiinpa päästöoikeudet aluksi ilmaiseksi tai vaikka huutokaupalla. Ilmainen alkujako on itse asiassa suoraa valtion tukea yrityksille. Tutkimusten mukaan pienikin huutokauppausosuus, jonka parlamentti ehdotuksestani hyväksyi (15 %), korjaa vääristymiä. Huutokauppa on myös oikeudenmukaisinta niille, jotka ovat jo vähentäneet päästöjään ja antaa paremmat edellytykset toiminnan laajentamiselle tai uusille tulokkaille. Toimittaja Risto Malin kirjoittaa (Talouselämä 34/2002), että ympäristöministerien yhteinen kanta on päästökauppadirektiivin päätöksenteossa Euroopan parlamentin ensimmäistä käsittelyä tärkeämpi. Kyseinen direktiivi kuuluu yhteispäätösmenettelyyn, ja siten ministerineuvosto ja parlamentti ovat yhdenvertaisia päätöksentekijöitä. Saksan painostuksesta ministerineuvosto ei ilmeisesti kykene tällä viikolla muodostamaan yhteistä kantaansa Euroopan parlamentin tuoreeseen päätöslauselmaan. Viivyttely, jota Suomikin on tullut edistäneeksi, aiheuttaa talouden toimijoille kohtuutonta epävarmuutta päästökaupan alkamisajankohdan lähestyessä.
Tanska on puheenjohtajamaana osoittanut kiitettävää pragmaattisuutta. Toimittajankin siteeraamassa joustoelementissä puheenjohtajamaa seuraa EP:ssä viime viikolla hyväksyttyä kompromissia, jonka syntymiseen olen ratkaisevasti vaikuttanut. Joustoartikla antaa jäsenmaille mahdollisuuden määräaikaisesti sulkea laitoksia perustelluissa tapauksissa päästökauppajärjestelmän ulkopuolelle.
Jotta EU pystyisi lunastamaan Kiotossa antamansa lupaukset, sen on viisainta ryhtyä toimiin viivytyksettä. Ei tarvita kovinkaan kummoisia ennustajaeukon lahjoja sen ymmärtämiseen, että uuden puhtaan energiatekniikan maailmanmarkkinat tulevat lähivuosikymmeninä kasvamaan rajusti. Jos EU onnistuu omilla sisäisillä kannusteillaan nopeuttamaan tämän tekniikan kehitystä Euroopassa, eurooppalaiset yritykset pääsevät tekniseen etulyöntiasemaan ja myös korjaavat siitä taloudellisen hyödyn.
Heidi Hautala
Euroopan parlamentin jäsen (vihr.)
Helsinki
Suomen hallitus on jättänyt käyttämättä mahdollisuuden vaikuttaa päästödirektiivin sisältöön ja siten varmistaa Suomen teollisuuden erityistarpeiden huomioon ottamisen.
Uuden puhtaan energiatekniikan maailmanmarkkinat tulevat lähivuosikymmeninä kasvamaan rajusti.
Europarlamentaarikko Heidi Hautala vertaa päästökauppaa ravun syöntiin: mehukkaimmat palat irtoavat vähällä vaivalla, mutta mitä pidemmälle syöjä etenee, sitä vähemmän hän saa vaivoilleen vastiketta.
