Maanantaina 3.2. havahduin puistattavaan lausuntoon, kun EU:n uuden meriturvallisuusviraston vastavalittu johtaja, hollantilainen De Ruiter ilmoitti STT:n haastattelussa, että EU ei voi tehdä öljytankkeri Stemnitsan tapauksessa mitään, ei yhtään mitään. Kaivoin esille viraston johtosäännön, jonka mukaan sen tehtävänä ei ole enempää eikä vähempää kuin varmistaa meriturvallisuuden ja alusten aiheuttaman saastumisen ehkäisyn korkea, yhdenmukainen ja tehokas taso yhteisössä. Pääministeri Paavo Lipponen yllätti pahaa-aavistamattoman Romano Prodin, jonka ensi reaktio oli suunnilleen samanlainen. Vielä hullumpi oli kuitenkin komission tiedottajan tokaisu, että öljyä on voitava kuljettaa Venäjältä EU:n huoltovarmuutta turvaamaan. Missä mahtoi olla Reijo Kemppinen, tuo gorillan kokoinen mutta lempeäkatseinen suomalainen, joka juuri ylennettiin komission päätiedottajaksi? [:]

Pohjoisilla alueella koettiin taas suunnatonta yksinäisyyttä, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän meitä. Tämä kommentti tuli vastaan monta kertaa tulevina päivinä. Greenpeacella oli nyt ainutlaatuinen mahdollisuus osoittaa tarpeellisuutensa suomalaisille, ja kaikki muutkin ympäristöjärjestöt panivat tuulemaan.

Pienelläkin penkomisella löysin useita tapoja, joilla EU voisi olla mukana estämässä Stemnitsan tai pian jonkin muun riskialuksen haaveria Suomenlahden karikoissa ja jäissä. Prestigen kauhistuttamat liikenneministerit olivat joulukuussa saaneet komission lupaamaan pikaisia toimia yksirunkoisten öljytankkerien käytöstä poistamiseksi. Tähän voitaisiin aivan mainiosti ottaa mukaan määräykset asiallisesta jääluokituksesta, niin kuin Suomen hallitus nyt onkin esittänyt. Komissio on jäsenenä Itämeren suojelukomissio HELCOMissa, ja siellä se voisi rantavaltioiden tukena maanitella Venäjääkin esittämään kansainväliselle merenkulkujärjestö IMO:lle Itämerta erityisen herkäksi merialueeksi.