///Apu
Kansalaisten vaaleilla valittuna edustajana saan usein yhteydenottoja suomalaisilta, jotka eivät koe saaneensa oikeutta. Yhteistä näille moninaisille tapauksille on, että ihmiselle on jäänyt syvä vääryyden kokemus senkin jälkeen, kun viimeinen instanssi – esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies – on heidän asiansa käsitellyt. Siinä tilanteessa kansanedustaja ei juuri voi auttaa, mikä on turhauttavaa kummallekin osapuolelle. [:]
Euroopan unioni vaikuttaa lakiemme keskeisenä säätäjänä yhä enemmän kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Oikeutta se ei kuitenkaan jaa samassa suhteessa. Yksittäinen kansalainen tulkitaan vain harvoin asianosaiseksi unionin oikeuden edessä. Tästä on muodostumassa musta aukko, jolle on lähivuosina tehtävä jotain.
Selkein tilanne on silloin, kun komissio tai muu unionin toimielin on kohdellut kansalaista huonosti. Virkamies on esimerkiksi saattanut viivytellä kansalaisen asian käsittelyä tämän vahingoksi. EU:n ensimmäinen oikeusasiamies Jacob Söderman istutti hallintoon puoliväkisin ajatuksen, että kansalaista on kohdeltava ystävällisesti ja asiallisesti.
Jacob Söderman oli muutenkin mestari venyttämään toimivaltuuksiaan, jotka oli määritelty vain huonon hallinnon kitkemiseksi unionin omista toimielimistä. Huonoksi hallinnoksi osoittautuivat hänen käsittelyssään niin ikäsyrjintä kuin asiakirjojen pimittäminenkin. Kuulun ikuisesti Södermanin ihailijakerhoon seurattuani läheltä hänen työskentelyään, joka perustuu humaaniin vakaumukseen ja siihen, että esivaltaa ei tarvitse kunnioittaa, jos siihen ei ole perusteita.
Sain omaakin kokemusta unionin oikeudesta, kun valitin aikanaan Luxemburgissa sijaitsevaan EU-tuomioistuimeen. Sisuni oli kuohahtanut, kun jäsenmaita edustava ministerineuvosto oli kiistänyt minulta oikeuden tutustua erääseen aseviennin rajoittamista koskevaan asiakirjaansa.
Sain oikeutta ja viimein myös tuon asiakirjan, jossa ei muuten lopulta ollut mitään erikoista salailemisen aihetta. Neuvosto määrättiin maksamaan asianajokuluni. Jos olisin hävinnyt, juristin lasku, 16 685 euroa, olisi langennut omalta tililtäni. Hyvätuloiselle mepille se ei olisi ollut ongelma, mutta useimmille muille mahdoton summa. Valittaminen ehdottomasti kannatti, koska tuomio laajensi päätöksenteon avoimuutta ja siten EU-kansalaisten perusoikeutta tiedonsaantiin.
EU:n tuleva perustuslaki vahvistaa kansalaisten perusoikeuksia. Muun muassa siksi kannatan tuota perustuslakia, vaikka se ei olekaan täydellinen. EU on ottamassa hyvin tärkeän askelen sitoutuessaan kunnioittamaan ihmisarvon, vapauden, yhdenvertaisuuden ja yhteisvastuun yleismaailmallisia ja jakamattomia arvoja. Unioni on liittymässä myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen, joten se alistaa omat toimensa ulkopuoliseen ihmisoikeusvalvontaan.
Samaan aikaan kun ihmisoikeuksia näin korostetaan, Yhdysvaltain johtama suuri terrorismin vastainen sota on alkanut murentaa länsimaista oikeusvaltiota. Vakavan kansainvälisen rikollisuuden torjunnan nimissä myös EU on lähtenyt muun muassa kaventamaan kansalaisten yksityisyyden suojaa.
Rikoksia halutaan nyt entistä enemmän ehkäistä ennakolta. Periaatteessa kuka tahansa on epäilyksen alainen. Kansalaisista kerätään tietoja erilaisiin rekistereihin ilman mitään takeita siitä, että niitä pääsevät tutkimaan vain asianmukaiset tahot laissa määrättyihin tarkoituksiin.
Parin vuoden päästä meidän EU-kansalaisten passeihin on tulossa sormenjälkitunniste. Mutta missä on tietoturva, jota niiden asianmukainen käsittely edellyttää? Parhaillaan puuhataan teleoperaattoreille velvoitetta tallettaa puhelujen, sähköpostin ja muun sähköisen viestinnän teletunnistetiedot mahdollista rikostutkintaa varten. Suurimpia kapuloita rattaisiin ovat laittaneet operaattorit, koska tallettaminen on hyvin kallista. Ainakin me Soneran asiakkaat voimme epäillä, että tietoja ei tultaisi käyttämään pelkästään laillisiin tarkoituksiin.
Oikeuksien toteutumiseen vaikuttavat nykyään monella tasolla ja taholla tehtävät päätökset aina omasta kunnasta ja valtiosta Euroopan unioniin aina maailmanlaajuisiin järjestöihin. Tässä viidakossa tarvitaan valppautta.
Presidentti Tarja Halonen teki äskettäin painavan ehdotuksen siitä, että Suomessa tarvittaisiin riippumaton ihmisoikeusinstituutti. Sellainen voitaisiin rakentaa yhdistämällä perinteikkääseen oikeusasiamiesinstituutioomme ihmisoikeusneuvottelukunta sekä eri puolilla olevaa tutkimustoimintaa. Presidentti korosti ennalta ehkäisevän ihmisoikeustyön merkitystä, jotta vähennettäisiin tarvetta turvautua tuomioistuimiin. Sopiva tilaisuus tällaisen instituutin perustamiseen voisi olla eduskunnan erityinen juhlapäätös, jonka se tekee 100-vuotisjuhlaistunnossaan 1.6.2006.
