Alun perin tiedettiin, että voimankäyttö lopettaisi albaaneihin kohdistuvan raakuuden vain, jos alueelle lähetetään maajoukkoja. Mutta NATO-maat eivät uskaltaneet lähettää omia sotilaitaan kuolemaan oikeassa sodassa. [:] Ilmeisesti vain kenraalit saavat arvostella liittoutumaa taitamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä seurauksista. Jos joku muu ehdottaa paluuta neuvottelupöytiin kaikin mahdollisin ponnistuksin, saa osakseen sääliä ja halveksuntaa. Mutta onko NATOn aloittama sota todellakaan ratkaisu Kosovon kriisiin. Kukaan ei tietenkään voi väittää, että sotilasliiton hyökkäys käynnisti etniset puhdistukset. Varmaa vain on, että Milosevic vie ne nyt kohti mittaamatonta inhimillistä katastrofia. Katastrofi on myös taloudellinen; jälleenrakennustyö tulee maksamaan satoja miljardeja markkoja, ja epäilemättä EU-maat maksavat siitä suuren osan. Olisiko näillä varoilla voitu edistää alueen taloudellista vakautta, joka on edellytys kestävälle rauhalle? NATO-maiden välillä on eroja, jotka jäävät huomaamatta Yhdysvaltain hallitessa toimintaa Balkanilla. Saksan ulkoministeri Joschka Fischer ehdotti rauhansuunnitelmaa, jonka Clinton hylkäsi kylmästi. On myös muistettava, että Saksa on rauhoittanut Venäjää ja mahdollistanut sen, että Venäjä tulee ajallaan mukaan ratkaisemaan kriisiä. Britannia puolestaan nojaa kaikessa ulkopolitiikassa Atlantin tuolle puolen. Tyypillistä kyllä, liittoutumattomien maiden kuten Itävallan, Ruotsin ja Suomen edustajia puolestaan tarvitaan sovittelijoiksi, kun se vaihe alkaa toivottavasti pian. Ulkoministeri Madeleine Albrightin mukaan todistamme parhaillaan, miten uusi NATO toimii Yhdysvaltain johdolla ensi vuosituhannella. Kaiken muun lisäksi Yhdysvallat on toiminut äärimmäisen epäjohdonmukaisesti Balkanilla. Bosnian sodan jälkeen se piti Milosevicia mitä merkittävimpänä rauhanrakentajana.
Olen saanut viestin Belgradin kellareista. Viitisentoista kansalaisjärjestöä vetoaa kaikkiin osapuoliin ja kansainväliseen yhteisöön, jotta NATO lopettaisi pommitukset, Milosevic etniset puhdistukset ja Kosovon vapautusarmeija aseellisen toiminnan ja tehtäisiin kaikki voitava poliittiseen ratkaisuun palaamiseksi. Moni näistä järjestöistä kieltäytyi jo 1980-luvun sitoutumattomassa rauhanliikkeessä tuomitsemasta valikoiden ihmisoikeusloukkauksia eri puolilla maailmaa. Niille kuuluu puheoikeus myös Kosovon kriisissä. “Kuljemme kohti katastrofia, jossa rauhanomainen ja oikeudenmukainen ratkaisu kansainvälisen sovittelun avulla on kauempana kuin koskaan. Haluamme korostaa, että kaikkina näinä vuosina yhteydet serbien ja albaanien välillä ovat toimineet vain kansalaisyhteiskunnan rakenteissa, jotka nyt uhkaavat tuhoutua”, kuului viesti. Ratkaisu ei voi olla muu kuin poliittinen. Kaikki muu lisää tuhoa, järisyttää entisestään epävakaata Balkania ja vahvistaa Milosevicia. Jos länsi olisi tukenut hirmuhallitsijan oppositiota, olisi sota ehkä voitu välttää.
Kaikki Kosovossa näkemämme todistaa, että Euroopan unionin on kyettävä toimimaan painokkaammin ja yhtenäisemmin Balkanin kaltaisissa räjähdyspesäkkeissä. Vappuna voimaan astuva Amsterdamin sopimus tekee mahdolliseksi yhteiset rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävät. Tulevissa kriiseissä on kuitenkin ennen kaikkea toimittava ajoissa, jolloin voidaan kansalaisyhteiskunnan tasolla vihanpidon leimahtamista liekkeihin. Sotien uhrit ovat entistä enemmän siviilejä, mutta siviilien merkitys sotien ennaltaehkäisyssä on sekin arvaamattoman suuri. Kansainvälinen siviilien läsnäolo, esimerkiksi poliisivoimien muodossa, on olennainen keino rauhoittaa tilannetta. Konfliktientutkimus tuntee kymmeniä keinoja ennaltaehkäistä yhteenottoja. Vasta kun kaikki on tehty, on oikein uhkailla sotavoimilla. Tällaista rauhaanpakottamista ei kuitenkaan ole varaa jättää NATOn yksinoikeudeksi. YK:lle on palautettava sille kuuluva arvovalta kansainvälisessä yhteisössä. Nythän se on jäänyt pahasti taka-alalle, mikä ei ainakaan ole omiaan edistämään rauhanpyrkimyksiä maailmassa. Millään maalla ei tule olla yksinoikeutta estää puuttumista jonkin toisen maan ihmisoikeusloukkauksiin. Mutta minkään palokunnan ei myöskään pitäisi voida lähteä sammutustoimiin ilman YK:n lupaa.
Turun Sanomat kolumni 30.04.1999
