Heidi Hautala ydinvoiman vastaisessa suurmielenosoituksessa 26.4.2002:
Jos Suomeen rakennetaan lisää ydinvoimaa, menetämme puhevaltamme esimerkiksi itäisen Euroopan ydinvoimahankkeiden osalta. [:]
Ydinvoiman käyttöön liittyy aina vakavan onnettomuuden riski. Onnettomuuden todennäköisyys voidaan saada pieneksi erilaisilla teknisillä järjestelyillä ja ydinvoimalaitosten huolellisella käytöllä.
Mutta kuitenkin jo esimerkiksi naapurimaassamme Venäjällä ydinvoiman käyttöön liittyy suuria turvallisuusriskejä. Mikäli Suomi satsaa lisäydinvoimaan menetämme mahdollisuuden vaikuttaa ydinvoiman rakentamiseen maissa, joissa se ei ole yhtä turvallisista kuin mitä sen Suomessa väitetään olevan.
Läntisistä teollisuusmaista vain Suomessa suunnitellaan lisäydinvoiman rakentamista. Kehitysmaissa ja monissa itäisen Euroopan maissa ydinvoimaa rakennetaan koko ajan lisää.
Suomen eduskunnan ydinvoimapäätös on siten monessa mielessä historiallinen: mikäli eduskunta tekee myönteisen periaatepäätöksen, toimii Suomi sen jälkeen ydinvoimateollisuuden esimerkkinä ydinvoimaan satsaavista läntisistä teollisuusmaista.