Presidentinvaalien turvallisuuspolittinen keskustelu on toistaiseksi ollut melko kapeaa. NATO:sta käytävää keskustelua ei voi välttää yhdentoista nykyisen EU-maan kuuluessa sotilasliittoon. Kaikilta ehdokkailta on syytä odottaa punnittuja arvioita asiasta itsestään, eikä tyytyä väistöliikkeisiin kuten vaatimuksiin NATOa koskevista selvityksiä. [:] Mutta on myös uskallettava myöntää, että turvallisuus on muuttunut paljolti toiseksi kuin mihin on varauduttu pitämällä yllä sotilaallista, kansallista maanpuolustusta. Vaikka Venäjän olot eivät näytä olevan vakiintumaan päin, en näe myöskään tuolta entiseltä pääilmansuunnalta perinteistä sotilaallista uhkaa. Uhka sen sijaan on väestön alati pahenevan laajamittaisen kurjistumisen ruokkima yhteiskunnallinen sekasorto, rikollisuus ja väestöpako. Kuolan, Karjalan ja Pietarin alueen ydinturvallisuus on hiuskarvan varassa. Suomalaisina meillä on syytä tehdä kaikkemme joka hetki uhkaavan ydinonnettomuuden estämiseksi. Yksi presidenttiehdokas, Riitta Uosukainen, ehti jo perustella näillä ongelmilla uuden ydinvoimalan rakentamista Suomeen. Tosiasiassa se ei auta asiaa yhtään. Sotilaallista turvallisuutta tarvitaan tulevaisuudessa valitettavasti yhä useammin taltuttamaan erilaisia kiihkohallitsijoita, joille omat kansalaiset ovat vain valta-aseman turvaavaa tykinruokaa. Kammottavinta on se, että hyökkäysten uhrit ovat nykyään 80-prosenttisesti siviilejä. Laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset on lopetettava viime kädessä vaikka asein. Se on kansainvälisen yhteisön vastuulla, yhtä hyvin Suomen kuin muidenkin maiden.
Seurattuani NATO:n toimia Kosovossa olen tehnyt johtopäätökseni. Sotilaallista kriisinhallintaa ei voi jättää sen vastuulle, koska Yhdysvallat on aivan liian suuri päällepäsmäri sen päätöksenteossa. EU:sta ei tule rakentaa NATOn eurooppalaista pilaria. Suomen on mielestäni viisasta osallistua kriisinhallinnan kehittelyyn EU:ssa. Tulee kuitenkin pitää kiinni siitä, että eduskunta päättää osallistumisesta mahdollisiin operaatioihin joka kerta erikseen. Silloin voidaan muun muassa harkita, lisääkö kyseessäoleva rauhan palauttaminen asein kansojen uskoa oikeudenmukaiseen maailmanjärjestykseen. Vertailemalla kansainvälisen yhteisön suhtautumista Kosovon ja Tshetshenian kriiseihin käy ilmiselväksi kuinka kipeästi tarvitsemme YK:n pääsihteerin Kofi Annanin peräänkuuluttamia oikeudenmukaisia ja johdonmukaisia pelisääntöjä. Kosovoon tehtiin näyttävä humanitaarinen interventio, mutta Tshetshenian tapahtumia katsotaan hiljaa sivusta. Olen ollut iloinen siitä, että EU:n puheenjohtajamaana Suomi on pitänyt esillä myös ei-sotilaallisen kriisinhallinnan merkitystä. On toki viisaampaa toimia ajoissa ilman aseita kuin asein kärsimysnäytelmän huippukohdan jo alettua. Olen ollut mukana ideoimassa ajatusta EU:n ei-sotilaallisista rauhanjoukoista yhdessä eri maiden rauhan- ja konfliktientutkijoiden sekä kansalaisjärjestöjen kanssa. Tämän ajatuksen aika näyttää nyt tulleen, kun EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Javier Solana on luvannut laatia esiselvityksen sellaisten perustamisesta. Tavalliset ammattinsa osaavat miehet ja naiset voisivat lähteä sammuttamaan kriisejä silloin, kun jotain vielä on tehtävissä.
Maailmanlaajuista turvallisuutta uhkaavat myös ympäristön muutokset, erityisesti ilmaston lämpeneminen. Tampereen yliopiston professori Jyrki Käkönen totesi äskettäin, että vuonna 2050 maailmassa saattaa olla 150 miljoonaa pakolaista, joista suurin osa joutuu jättämään kotiseutunsa ympäristön tuhoutuessa. Näin ajatellen ympäristö-, kehitys- ja pakolaispolitiikan tulisi olla myös turvallisuuspolitiikkaa. Suomen hallitus on nähnyt jo pitkään turvallisuuden laaja-alaisesti erilaisissa selonteoissaan. Tämä ei kuitenkaan näy resurssien jaossa. Silti suurimmat turvallisuuspolitiikan rahoituskiistat käydään eduskunnassa säännöllisesti siitä, mitkä varuskunnat lakkautetaan ja mitkä säilytetään. Elämme jälkikuvien parissa menneisyyteen katsoen.
Turun Sanomien kolumni 26.11.1999
