///Apu
Sveitsissä syntynyt, jo kauan Suomessa asunut ja perheen tänne perustanut ystäväni puhuu isosta erosta nykyisen ja entisen kotimaansa välillä. Sveitsissä voi havaita vaikkapa kahvilassa istuessaan, että ihmiset puhuvat yhteiskunnallisista asioista. Jos teen kenttätutkimusta suomalaisissa kahviloissa, voin kuulla jutustelua kaikesta muusta – vain politiikaksi nimitetty elämänalue ei tosiaan taida kiinnostaa. No, kerran kyllä Pelkosenniemen Shellillä…[:]
Vietin kouluaikojeni hiihtolomia Siuntiossa täysihoidossa kroonikkojen lepokodissa. Muistan ikuisesti, millainen kyltti oli naulattu seurustelutilan seinälle: ”Kortinpeluu sekä uskonnosta ja politiikasta puhuminen kielletty!” Onko meissä suomalaisissa perinteisesti ollut haluttomuutta tai kyvyttömyyttä puhua asioista, joissa saattaa tulla esiin vahvakin mielipide? Ei kai kansalaissota enää vaikuta?
Pidämme ystäväni kanssa ratkaisevana erona entiseen sitä, että Sveitsissä kansalainen on valtapyramidin huipulla ja hänen alapuolelleen mahtuvat kaikki eduselimet kunnanvaltuustoa vastaavasta aina parlamenttiin ja presidenttiinkin. Kansalaisilla on sekä ensimmäinen että viimeinen sana lakeihin ja paragrafeihin. Joukko kansalaisia voi tehdä lakialoitteen, joka kiertää parlamentin kautta äänestäjien hyväksyttäväksi tai hylättäväksi.
Sveitsin mallia arvostellaan siitä, että vaikuttaminen kärsii inflaation, jos pitää joka sunnuntai käydä äänestämässä mitä kummallisimmista aloitteista – tämä muuten tapahtuu vähän samaan tapaan kuin meillä jonotetaan R-kioskille lottoamaan.
Äänestyksiä on useammankin kerran vuodessa, ei tosin joka sunnuntai. Huomattava osa ihmisistä käy ainakin silloin ottamassa kantaa, kun asia sattuu olemaan itselle läheinen. Yhtä kiinnostaa geenimuunneltu ruoka, toista puolustuspolitiikka.
Sveitsiläiset nauravat itsensä kipeiksi kuullessaan, että meillä joudutaan tyytymään neuvoa-antavaan ”kansanäänestykseen”. Sellaistakin pidetään vieläpä niin vaarallisena, että siihen turvaudutaan valtakunnassa korkeintaan kaksi kertaa vuosisadassa. Sveitsiläinen on näet Kansalainen isolla K:lla. Hän lainaa suvereenia valtaansa edustajilleen siinä määrin kuin pitää sitä viisaana. Tämä säilyttää päättäjillä suhteellisuudentajun.
Tuoreet tutkimukset antavat aihetta ottaa Sveitsistä ainakin hiukan oppia. Politiikan tutkija Sami Borg on verrannut Pohjoismaita ja todennut, että kansalaisaktiivisuus on Suomessa todella alamaissa. Suomalaiset ovat vieraantuneet puolueista ja puolueet heistä. Eritoten nuoremmat eivät voisi vähempää välittää.
EVA:n uudet kyselyt kertovat samaa, joskin politiikan arvostus on vuoden 1996 pohjanoteerauksesta noussut vähitellen – mutta vähäisesti. Vain muutama prosentti suomalaisista on aktiivisesti kiinnostunut politiikasta ja seuraa sitä aktiivisesti.
Politiikasta on tullut eräiden etuoikeus, ammatti ja leipälaji. Kuitenkin oikeus osallistua ja vaikuttaa kuuluu jo Suomen perustuslain mukaan jokaiselle. Tässä onkin henkilökohtainen missioni politiikassa: raivata vaikuttamisen väyliä muillekin. Vain siten olen kokenut ansaitsevani etuoikeuden edustaa täydellä palkalla kansalaisia.
Oikeusministeriö on hiljattain laatinut selvityksiä siitä, miten Suomessakin voitaisiin ottaa käyttöön kansalaisaloitteita ja oikeita, ei vain neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Minusta olisi aivan paikallaan, että 100 000 suomalaista esittäisi, että eduskunta laatisi tiukan lain vaikka energiansäästöstä.
Satun istumaan komiteassa, jonka tehtävänä on päättää, lähdetäänkö näin villejä ideoita toteuttamaan. Valitettavasti useimmin kuultu kommentti suljetussa kabinetissa kuuluu: ”Arvoisat kollegat, olette ehkä panneet merkille, että MINÄ en ole lähtenyt mukaan puolueeni kansanäänestysvouhotukseen. Meillä on nyt oltava rohkeutta sanoa ei sellaiselle!”
Kuitenkin juuri nyt kannattaisi ottaa riski, jotta uudelleen orastava kiinnostus yhteiskuntaan saisi rohkaisua. Jopa puolueiden oma etu vaatisi, että valtaa jaetaan kansalaisten kanssa. Kansalaiset, jotka eivät koe, että heillä on oikeita vaikutusmahdollisuuksia, kääntävät selkänsä myös puolueille. Ja mitä sitten tapahtuu, jos nuoret pysyvät passiivisina?
Tilaa on monenlaiselle osallistumiselle. On ollut kiitollista pohtia biologian tai yhteiskuntaopin opettajien kanssa, miten nuorten vaikuttamishalut herätetään vaikkapa ryhtymällä yhdessä ratkaisemaan jotain pientä tai isoa ongelmaa. Kun aloittaa kouluympäristöstä, huomaa nopeasti haluavansa vaikuttaa kaukaisempiinkin asioihin. Tärkeintä on, että syttyy pienikin kipinä ajatella omaa napaa pidemmälle.
Itse olen kyllä varoittava esimerkki siitä, miten pahimmillaan voi käydä. Olen nimittäin koko ajan ratkaisemassa vähintään viittä pientä ja kahta suurempaa ongelmaa. Sellaiseen ei sentään tarvitse ryhtyä ollakseen vaikuttava kansalainen.
