Euroopan parlamentti yrittää saada tolkkua erityisesti komissiota vaivaaviin hallinto-ongelmiin ja on päättänyt turvautua ulkopuoliseen työnohjaukseen. Eräiden mukaan ongelmia löytyy aina lisää sitä mukaa kuin yhden kiven kääntää. “Viisaiden komitealla” on vain muutama viikko aikaa esittää ensimmäiset muutokset, joilla on määrä estää uutta luottamuskriisiä puhkeamasta parlamentin ja komission välille. Onneksi joukkoon saatiin yksi nainenkin, ruotsalainen Inga-Britt Alenius, joten ei tarvitse sentään luulla, että kaikki viisaus keskittyy miessukupuoleen. [:] Nämä viisi viisasta saavat itse asiassa lähteä perusasioista. Suomessa hallintomenettelylaki on pitänyt virkamiehiä suhteellisen kaidalla polulla, tosin vasta 1980-luvun alkupuolelta eli ei kovinkaan kauan. Kun suomalaisissa kunnissa havaittiin hallintomenettelylaista huolimatta melko villiä menoa, täsmennettiin jääviyssäännöksiä muutama vuosi sitten uudessa kuntalaissa. On aikamoinen skandaali, että EU:ssa ei tunneta mitään vastaavaa. Suuri osa esille tulleista väärinkäytöksistä johtuu varmasti tästä. Oikeusasiamies Jacob Söderman kehotti unionin toimielimiä hiljattain laatimaa itselleen hyvän hallinnon ohjeet. Yksi oikeusasiamies on muutenkin tehnyt enemmän unionin hallinnon tervehdyttämiseksi kuin tuhat viisasta olisi aikojen alusta saanut aikaan. EU-komission virkamiesten jääviyssäännöt joudutaan nyt vihdoin luomaan. Itse olen kiinnittänyt huomiota varsin korkeassa asemassa olevien komission virkamiesten harkintakyvyn puutteeseen. Luin Helsingin Sanomista viime syksynä, että tutkimusasioista vastaavaa pääosastoa johtava Jorma Routti oli kiinnostunut valituttamaan itsensä uuden pankkiiriliikkeen Conventumin hallituksen jäseneksi. Tätä hän perusteli silmääkään räpäyttämättä sillä, että komissiolla on oltava yhteyksiä tutkimuksen rahoittajapiireihin. Kun asiasta ei syntynyt juurikaan keskustelua Suomessa, laadin komissiolle kirjallisen kysymyksen. Uskon, että kyselylläni oli jokin vaikutus siihen, että asianomainen veti sivutoimihakemuksensa pois ennen kuin hänen esimiehensä ehti siihen vastata. Parempi niin. Komission ilmapiirissä tämän kaltaiset kytkennät näyttäytyvät nähtävästi melko normaaleina.
Paljastui myös, että komissiolla ei ole listaa korkeiden virkamiesten sivutoimista. Olen sittemmin pyytänyt, että sellainen laaditaan ja julkaistaan. Toisaalta komission virkamiehillä on äärimmilleen liioiteltu lojaalisuusvaatimus. He eivät voi antaa lausuntoja noin vain, vaan aina tarvitaan “hierarkian” suostumus. Varovaisuus saattaa olla paikallaan, mutta esimerkiksi pohjoismaisessa hallintokulttuurissa virkamiehelle katsotaan kuuluvan ainakin jonkinlainen oikeus ilmaista itseään. Kun ruotsalainen EU-komission korkea virkamies Magnus Lemmel puhui pahaa työnantajaorganisaatiostaan, hän sai näpäytyksen. Lemmel sai kuitenkin hieman tukea oikeusasiamies Södermanilta, joka totesi, että jo ihmisoikeussopimusten nojalla virkamiehillä on ilmaisunvapaus. He kun ovat myös kansalaisia. Ajankohtainen esimerkki on hollantilainen komissiota palveleva Paul van Buitenen. Hän joutui kurinpitotoimien kohteeksi lähetettyään Euroopan parlamentille selvityksen, joka ei sinänsä ehkä paljastanut uusia väärinkäytöksiä. Se kuitenkin selvitti, että komissio selvittää sotkujaan varsin ponnettomasti. Van Buitenen on pyritty leimaamaan tasapainottomaksi, jopa vainoharhaiseksi ihmiseksi. Ainakin televisiohaastatteluissa esiintyy varsin rauhallinen ja järkevä henkilö. Uskon, että nyt on todellinen mahdollisuus edistää pohjoismaissa hyväksi havaittua hallintokulttuuria myös EU:ssa. Vaikka komissio on joutunut nielemään katkeran kalkin, prosessi hyödyttää varmasti lopulta myös sen uudistuksia ajavaa joukkoa. Tämä saa nyt parhaan mahdollisen huomion ja ulkopuolisen tuen toimilleen.
Turun Sanomien kolumni 29.01.1999
