Omistajaohjausministeri Heidi Hautala vastaanotti 6. lokakuuta Hallitustimantti 2011 -palkinnon, mikä myönnettiin valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolle. Tunnustuksen tavoitteena on edistää monimuotoisuuden toteutumista yritysten hallituksissa.[:]Alkaneella vuosituhannella on tapahtunut huima edistysaskel naisten edustuksessa valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksissa. Naisten osuus kaikissa valtio-enemmistöisten yhtiöiden hallituksissa on viime vuosina kivunnut yli 40 prosenttiin tai aivan sen lähituntumaan. Maailma ei kuitenkaan ole vielä valmis.
Ministeri Hautala toteaa kiinnittäneensä huomiota siihen, että valtio-omisteisten yhtiöiden johtoryhmissä naisten osuus ei ole kasvanut samaa tahtia kuin hallituksissa. Tähän voidaan vaikuttaa laatimalla ja toteuttamalla yrityskohtaiset tasa-arvosuunnitelmat, joissa naisten urakehitys otetaan tarkasteluun.
– Kyse on myös yhteiskunnan pelisäännöistä. Niin kauan kuin koulutettujen naisten urakatkokset ovat huimasti pidempiä kuin miesten, naiset törmäävät lasikattoon. Isille korvamerkittyjen vanhempainvapaiden lisääminen olisi mainio ratkaisu tähän.
Tunnustuksen myöntänyt Board Professionals ry toteaa perusteluissaan, että valtion omistajaohjauksessa on toteutettu vuosien ajan menestyksellisesti ohjelmaa naisten osuuden lisäämiseksi valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden hallituksissa. Järjestön mukaan kokemukset aikaisempaa monimuotoisemmista hallituksista ovat olleet positiivisia. Hyvä hallinto ja pyrkimys resurssien optimaaliseen hyödyntämiseen ovat edenneet tärkeän askeleen eteenpäin luoden aikaisempaa kestävämmän pohjan maamme kilpailukyvyn rakentamiselle.
– Hallitusten monimuotoisuus on tärkeää yritykselle ja se on enemmän kuin sukupuolikysymys. Sukupolvien, osaamisen, yhteiskunnasta saadun tarkastelukulman ja yhä enemmän myös kansallisen taustan monimuotoisuus luo parhaat edellytykset toimivaan hallitustyöskentelyyn, toteaa ministeri Hautala.
BPF Hallitustimantti on Board Professionals BPF Finland ry:n vuosittain jakama tunnustus. Palkituksi voi tulla yritys, yhdistys, henkilö tai joku muu taho, joka on edistänyt toiminnallaan merkittävästi hallitusten monimuotoisuutta ja siten luonut edellytyksiä paremmalle kilpailukyvylle.
Lisätietoja: ministerin erityisavustaja Lauri Korkeaoja, 044 078 8282, etunimi.sukunimi@formin.fi